Suviseurat 2024
Suviseurat 2024.Kuunteletko kesäseuraradiosta suviseurojen lähetyksiä?
Kommentit (358)
En. Mut en ole myöskään vl. Vuosia sitten uteliaisuudesta kävin alueella koska sattui olemaan lähistöllä. Mielenkiintoista.
Yritin mutta oli niin puisevaa, etten pystynyt.
Katsoin ja kuuntelin youtubesta hetken aikaa, kun nuorehko mies kertasi saarnaa edeltäneen laulun sanoja ihan samanlaisella paatoksella kuin joku vanha saarnaaja saarnasi n. 20-30 vuotta sitten. Luultavasti tämä nuorehko saarnamies oli sen vanhan saarnaajan sukulainen. Lestadiolaisuudessa nämä saarnavirat ovat jo pitkään kulkeneet suvuissa.
ex-vl
Ei ne kyllä mitenkään kule suvussa. Eikä ole pakollista.
Pohjavesialueella tuollainen leiri. Ei seuraa hyvää.
Lenna Pellikka oli sielukas saarnamies
En todellakaan. Irti tuosta lahkosta päässeenä ei tulisi mieleenkään. Joskus kun pakosta sattuu kuulemaan esim.sukulaisten luona, ihmettelen, miten olen voinut uskoa niin kummallisiin juttuihin vailla järjenhiventäkään. Paatosta, pelottelua ja teennäistä tunteilua, joilla yritetään vedota kuulijoiden "omaantuntoon"; eipä ole manipulaatiosta kaukana! Mutta järkeähän ei saakaan sielä käyttää, vaan uskoa lastenkaltaisesti, eli uskoa se, mitä syötetään, kritisoimatta, koska vain sillä keinoin saadaan porukka pidettyä kontrollissa.
En kuuntele. Mutta kiinnostaa asiana se, että entinen lestadiolaisnuori on siellä avoimesti sateenkaari-asialla esillä. Äärettömän rohkea veto. Kunnioitusta, tsemppiä hänelle/heille, jotka ovat rohkeasti esillä siinä asiassa Suviseuroissa. Ihan pikkusen happea antavat tiukkaan asenneilmastoon siellä.
Vastustusta varmaankin kohtaavat. Sanonpa heille että älkää pelätkö ihmistä. Jumala rakastaa sateenkaari-ihmisiä ja suviseuralaisia täsmälleen yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:

Rohkeaa, rohkeaa. Siunausta heille. Rakkaus on rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Irti tuosta lahkosta päässeenä ei tulisi mieleenkään. Joskus kun pakosta sattuu kuulemaan esim.sukulaisten luona, ihmettelen, miten olen voinut uskoa niin kummallisiin juttuihin vailla järjenhiventäkään. Paatosta, pelottelua ja teennäistä tunteilua, joilla yritetään vedota kuulijoiden "omaantuntoon"; eipä ole manipulaatiosta kaukana! Mutta järkeähän ei saakaan sielä käyttää, vaan uskoa lastenkaltaisesti, eli uskoa se, mitä syötetään, kritisoimatta, koska vain sillä keinoin saadaan porukka pidettyä kontrollissa.
No en ole ikinä uskonut, mutta olen kyllä lapsena suvareissa käynyt ja saanut sillon siellä kuulla oman elämäni osalta ihan tarpeeksi. Mulle oli lapsenakin aina ihan sama, mitä ne horisee.
Ihana juttu oli Kalevassa! Jutussa seuroihin matkalla ollut isä ei muistanut, montako henkeä hänen autossaan matkasi. Lapset kertoivat että kuusi on.
Kumpi lienee pahempi vaihtoehto, se ettei isä muistanut montako lasta matkustaa mukana vai se, että valehteli kun ei kehdannut myöntää että viiden hengen autossa matkustaa liikaa ihmisiä.

ei se noissa piireissä niin tarkkaa ole paljonko ja miten matkustaa missäkin
Toivottavasti nuorilla eikä aikuisillakaan ole mitään seksijuttuja seuroilla. Ne kun on syntiä ja irstasta on antaa himolle vallan. Synnytys on eri asia eikä seksistä saa Raamatun mukaan nauttiakaan.
Itsetyydytys on synneistä hirvein. Silloin antaa saatanan himolle vallan ja Jeesus unohtuu. Älkää ihmiset irstailko vaikka lehdissäkin on rumia kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Ihana juttu oli Kalevassa! Jutussa seuroihin matkalla ollut isä ei muistanut, montako henkeä hänen autossaan matkasi. Lapset kertoivat että kuusi on.
Kumpi lienee pahempi vaihtoehto, se ettei isä muistanut montako lasta matkustaa mukana vai se, että valehteli kun ei kehdannut myöntää että viiden hengen autossa matkustaa liikaa ihmisiä.
Se on 7 hengen auto :)
Kyllä aivan ehdottomasti.