Lue keskustelun säännöt.
Kuinka joku voi olla huutamatta synnyttäessään???
31.01.2007 |
Mua ihmetyttää. Itse huusin niin kauheasti kun en muuta muka voinutkaan, enkä millään lailla saanut kontrollia itsestäni vaan käyttäydyin aivan kipujen mukaan. Se oli hirveää. Sitten vasta ymmärsin mitä tarkoittaa kun ei voi hallita itseään. Ja ihmettelin miksi minulla meni näin. Nolottaa eläimellinen käyttäytyminen.
Mietin seuraavaa synnytystä, tuleeko olemaan samanlainen.
Toisaalta nyt tiedän mitä on tulossa joten osaan ehkä jotenkuten ottaa sen vastaan.
Ensimmäisessä synnytyksessä olin kuitenkin vain 17 vuotias ja epiduraali ei auttanut supistuskipuihin.
Kommentit (42)
Itse en huutanut. Ehkä olen estynyt tai jotain :). Eka synnytys kesti toista vuorokautta ja supistusten tullessa lauloin tai huohottelin tai haukoin ilokaasua. Siirtymävaihe oli kamala, toistelin miehelle ja kätilölle, että en jaksa, en kestä, mutta mieleenkään ei tullut huutaa.
Toinen synnytys oli nopea ja helppo. Keskityin hengittämiseen ja toistelin kuiskaamalla supistusten aikana: " avaudu, avaudu" . Jostain tuli tuo sana päähän ja se auttoi löytämään oikean hengitysrytmin. Kätilökin kehui miten hienosti hengitin! :) Olin kai niin tuskattoman näköinen, että kätilölle tuli yllätyksenä kun olinkin ihan auki ja aloin ihan spontaanisti ponnistaa. Se oli kyllä ihan nappisynnytys.
Kummassakaan synnytyksessä en saanut puudutteita ja itse ainakin arvioisin kummankin synnytyksen helpoksi, vaikkakin eka tosiaan kesti ja kesti. Mutta muiden synnyttäjien kokemuksia kuultuani uskon kyllä, että monella on vaikeampaa. Miksipä ei huutaisi jos sille tuntee tarvetta ja ehkä se jopa auttaa. Huutavathan keihäänheittäjätkin, jotta saavat kunnon voiman heittoonsa.
Eka ponnistus minulla oli 10 minuuttia ja toinen viisi, joten nopeita ponnistuksia ovat olleet. Ehkä siksikään ei ole tarvinnut huutaa, kun lapset ovat putkahtaneet melkein itsestään ja ilman repeämiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäonnistuneet synnytykset on asia erikseen.
Olin ajatellut että jos sattuu niin en häpeä huutaa. Se on minun oma työni ja huudan jos se tuntuu helpottavan. Paitsi että sepäs sattui niin paljon etten kyennyt huutamaan!
En ollut koskaan voinut kuvitella että jokin voi sattua niin paljon etten saa ääntä. Inisin ja pihisin tuskasta, enkä saanut huudettua. Että silleen.
Itse en huutanut, mutta vaikersin ja ehkä jotain ulinan tapaista päästelin, kakkosen kohdalla en äännellyt juuri mitenkään, kun puudutteet tehosi niin hyvin.
En ymmärrä miksi täällä moititaan toisten tapoja synnyttää!! Toiset laulaa, toiset itkee, toiset karjuu, toiset ovat ihan hiljaa. Äiti tarvitsee siinä tukea eikä nipottamista äänen käytöstä.
Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu!! Mikä helpottaa oloa niin sitähän sitten tehdään. Hyvä naiset, HUUTAKAA!!
Supistukset olivat olemattomat eikä ponnistushaluja ollut. Lopulta vain väkisin väänsin lapsen pihalle, kun eivät sitä muutenkaan suostuneet ottamaan.
Toinen synnytys oli täysin erilainen. Altaassa alkoivat synnytyssupistukset ja vaikersin tuskissani. Synnytyspetillä alkoi pelottaa, sillä tiesin, että lapsi tulee nyt ja tiesin että paikat repeää. Kaksi kertaa ponnistin voimakkaasti ja molemmilla kerroilla oli pakko kirkaista täysillä ihan vain itseäni rohkaistakseni.
Kun lapsi tuli ulos sanoin, että toivottavasti naapurit ei heränny, mutta kätilö vain hymyili.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi kertaa olen synnyttänyt, molemmat kerrat ihan erilaisia.
Ekalla kerralla kesti yht. n 9 h, ponnistusvaihe n. puoli tuntia. Huusin kipuja jo avautumisvaiheessa ilokaasutötteröön, jos en ehtinyt ajoissa ottaa sitä, ihan vaan siksi että mun teki mieli huutaa! Ponnistusvaiheessa huusin aina työntöjen välillä kun päästin ilmat keuhkoista. Se oli väkisinpunnaamista, ei niinkään ottanut kipeää spinaalipuudutuksen takia, vaan en vaan tuntenut mitään, ei ollut ponnistustarvetta.
Toisella kerralla synnytys kesti kaikkineen 2 h! En ehtinyt edes huutaa, ennen kuin synnytyssalissa: puolen tunnin aikana aukesin loput 5 cm, että voi ihmiseen tulla kipeää! Mutta siinä vaiheessa en vielä huutanut, kun sain ilokaasua, mutta sitten kun piti ruveta ponnistamaan, ja kaasutötterö vietiin pois... Ei mulle silloinkaan mitään ponnistustarvetta tullut, mutta supistuskivut oli aivan järkyt, mun olis tehnyt mieli vain HUUTAA ja huusinkin, se oli ihan eläimellistä, mutta kätilöt käski olla hiljaa, vetää ilmat keuhkoihin ja työntää. 8 min. kesti ponnistus. Kaikki ok. Tuli mulla siinä rytäkässä kakatkin, MUTTA synnytyksessä lähes kaikki on normaalia...
Se huutaa joka huutaa, ei sillä kannata päätään vaivata! Mulla on kaksi tervettä lasta, se lienee kuitenkin tärkeintä.
Parilla työnnöllä tuli sellainen ilmat pois huuto avuksi, mutta en ymmärrä, miten jotkut kirkuu synnytyksessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakaan ponnistuksessa joka oli kivuliainta. Sitä ennenkin vain valitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ponnistusvaiheessa en huutanut, vaan keskitin energian ponnistamiseen.
Hieman puhissut vaan ponnistusvaiheessa. En mä mitenkään tietoisesti vältellyt huutamista tms, mutta ei vain ollut tarvetta huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epiduraalia annettiin 4 kertaa, mutta ei vaan tehonnut. Olisiko ollut selässä huonosti, kun just selkään sattui ihan hirveesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntu että se huutaminen teki vaan entistä kipeempää --> ponnistaessa kätillö kielsi huutamisen ja käski murista jos on pakko päästää ääntä.
Huutaessa meni ihan hengitys sekaisin ja sattu vitusti.
Huutaa jos huudatuttaa ja on hiljaa jos ei.
Tuo on just pitkittyneiden synnytysten syy että laittaa hanttiin eikä elä mukana sitä juttua.
Anna virran viedä supistuksen huipulta toiseen ja hengittele ilokaasua avautumisvaiheessa ennakoivasti. Kun supistus loppuu niin pikaiseen alat hengitellä sitä kaasua niin se tehoaa.
Puudutteilla et tiedä mitä alapäässäsi tapahtuu ja et ole tietoinen ponnistuksen tarpeesta, ilokaasulla tulee mieletön ponnistuksen tarve ja pari kertaa pukkaa niin lapsi on maailmassa.
Kolme synnytystä ja kaikissa minuutti ponnistusta eikä sairaalloista huutoa mitä naapurihuoneesta kuului. Nainen karjui kaikki voimasanat ja muutenkin huusi kun päätä leikkattais.
Ensimmäinen syntyi luomuna ilman ilokaasua ja ei siinäkään huutaa tarvinnut. Mielenhallintaa sitä siinä tarvitaan ei muuta.
Onnee vaan jos oot jo raskaana.. !
Ei kannata ressata moisesta. Pääasia on terve vauva ja hyvin jaksava äiti!
Itte karjun ja kiroan jos siltä tuntuu. Ja kuuntelin esikoisen maratoonipitkän synnytyksen aikana muutamat huudot eikä ne mua haitannu.
Mutta huomasin kyllä eron synnytyksissä. Muistan jopa matkan synnytyssaliin kakkosen kohdalta! :D
Kannattaa vaikka välillä koittaa muistaa että keskittyy siihen ponnistamiseen enempi kuin huutamiseen. Mutta jos huutaa niin huutaa aiheesta eikä välitä jos joku nyt ei kaameesti tykkää.. Mulla on ollu ponnistusvaiheet 20 minsaa ja 5 minsaa (siis 3 ponnistusta tokassa). Toisen synnytyksen kohdalla homman muisti että pitää ponnistaa vaan urakalla ja apinan raivolla meni.
Ja vinkki: jos ei epiduraali toimi (niinkun ei mullakaan) niin pyydä lisää aineita! Spinaali toimii mulla, paracervikaali.. On noita aguarakkuloitakin. Kannattaa kokeilla ja jos se epiduraali ei toiminu viimeksi niin kannattaa sanoa se kätilölle.
Älä sen perusteella väheksy kuitenkaan meitä muita, joilla on asiat menneet eritavalla. Toisilla, kuten minullakin, on synnytyksessö saattanut tulla komplikaatioita ja sen vuoksi kaikki ei mene kuten sinä luulet.
Vierailija:
Niiltä huutajilta menee energia siihen karjumiseen ja me hiljaiset saatetaan lapsi maailman parilla ponnistuksella minuutissa. Ehkä tuo yksi tyhjennysparahdus pääsee ei muuta
Tuo on just pitkittyneiden synnytysten syy että laittaa hanttiin eikä elä mukana sitä juttua.Anna virran viedä supistuksen huipulta toiseen ja hengittele ilokaasua avautumisvaiheessa ennakoivasti. Kun supistus loppuu niin pikaiseen alat hengitellä sitä kaasua niin se tehoaa.
Puudutteilla et tiedä mitä alapäässäsi tapahtuu ja et ole tietoinen ponnistuksen tarpeesta, ilokaasulla tulee mieletön ponnistuksen tarve ja pari kertaa pukkaa niin lapsi on maailmassa.
Kolme synnytystä ja kaikissa minuutti ponnistusta eikä sairaalloista huutoa mitä naapurihuoneesta kuului. Nainen karjui kaikki voimasanat ja muutenkin huusi kun päätä leikkattais.
Ensimmäinen syntyi luomuna ilman ilokaasua ja ei siinäkään huutaa tarvinnut. Mielenhallintaa sitä siinä tarvitaan ei muuta.
Tämä on juuri näitten helpolla päässeiden liturgiaa tämä tämmöinen. Hohhoijaa. Toivottavasti joudut joskus johonkin oikein kivuliaaseen toimenpiteeseen, esim. sulta leikataan käsi irti puuduttamatta, niin että voit sitten harjoittaa siinä sitä mielenhallintaasi :DDDD.
Reagoin kipuun niin että makaan vain hiljaa enkä puhu mitään.
Kätilö välillä yritti jutella ja minä vaan makasin hiljaa. Mies sitten hänelle selvitti että sitä supistaa.
Ponnistusvaihe oli molemmista helppo ja helpottava kun tiesi että ihan pian synnytys on ohi. Kipeää otti mutta ei niin kipeää kuin supistukset.