Kuinka joku voi olla huutamatta synnyttäessään???

Päätin sen ennenkuin menin synnytys saliin, kun kuulin jonkun huutavan äitiä. Tosin ei kyllä edes ollut tarvetta huutamiselle.

Voi olla, että muuten olisin huutanut, kukapa tietää. Ainakin pitkä avautumisvaihe oli tuskaa ja taisin vajota polvilleni ja voihkia siinä muutamankin kerran ennenkuin pääsin synnytyssaliin ja kunnon kipulääkkeiden pariin.

...Niin kovasti ajoittain koski, että luultavasti hiljaa oleminen piti minut järjissäni. Luulen että taju olisi lähtenyt, jos olisin avannut suuni. En tosin pystynyt juuri muuhunkaan keskusteluun. Ensimmäisessä synnytyksessä suorastaan välillä ärsytti, jos kätilö tai lääkäri kyseli jotain. Vaikka kysymykset olivatkin silkkaa asiaa...

kiroilin perkelettä ja vittua, mutta keskityin ponnistamiseen enkä karjumiseen!!!!

Ei päde mulla.



Jos ei avaudu niin ei avaudu! 23 tuntia odotin HUUTAMATTA. Ponnistuksessa huusin ja kait siinä yleensä ihmiset vasta huutaa??



Tokan kohdalla huusin myös ja kas, ei menny montaa ponnistusta.



Ei liity siis huutamiseen.. :D



17

Ei se ainakaan minulta voimia vienyt, ihan olin kunnossa synnytyksen jälkeen. Kätilö väitti, että lapsi pelästyisi huutoa, mutta ihan tervejärkiseltä hänkin nyt vaikuttaa (10v). Muista synnytyksistä en muista, huusinko yhtä paljon.

- yllätys - ERILAISIA! Te muut olette ihan nobodyja sanomaan yhtään mitään minun synnytyksestäni ja sama pätee toisin päin! Aika noloa yrittää kalastella tyylipisteitä tai mitalia jakelemalla nettipalstalla tietoa siitä, miten synnytetään oikein ja tyylikkäästi.

enkä ole huutanut. Ja puudutteitakaan en ole saanut. Minulla on hyvät muistos synnytyksistä. Toki se sattui, mutta ei mitenkään kauheasti.

mielestäni " oikeutettua" . Jos siitä ponnistaminen kärsii, sitten kai pitäisi hieman hillitä, mutta minulla ponnistaminen on sujunut hyvin vaikka huutoakin on tullut. Muutamalla ponnistuksella lapset ovat olleet maailmassa.

koska epiduraalin ansiosta en tuntenut juuri mitään. Mutta kakkosen synnytyksen ponnistusvaiheessa huusin kuin leijona, sattui niin kamalasti. ponnistuksen hoidin kyllä hyvin eli tein muutakin kuin huusin. Mutta se kipu yllätti minut täysin enkä pystynyt olla huutamatta ja valittamatta. Koko avautumisvaiheen kuitenkin pysyin hiljaa, mitä nyt loppuvaiheessa nilkat pyöri supistusten aikana ympyrää!

mutta se kuuluu synnytykseen. Todellakin olen synnyttänyt ensimmäisen ilman mitään kipujen lievityksiä ennen kuin nämä helpotukset tulivat synnytyshuoneisiin.



Joku toivotteli minulle muita kipeitä kokemuksia, olen saanut jo saanut niitä maistaa. Tiedän että synnytykset ovat kaikki erilaisia niin minunkin ovat olleet. Tideän myös sen ettei huutaminen auta asiaa mitenkään.



Alkuperäinen on mennyt paniikkiin ja siksi korostin tuota mielenhallintaa. Mieti pystyykö kukaan järkevään toimintaan jos huutaa ja rääkyy, ei silloin on sen raivonsa sokaisema ja ei ollenkaan järkevä. Onko raivokohtauksessa riehuva lapsi mitenkään järkevästi toimiva ja pystyykö tekemään mitään mielekestä, ei ennen kuin rauhoituu.



Tällä palstalla monikin on todennut että kätilö kielsi huutamisen niin koska heillä on kokemusta ja tietävät että synnytys hoituu paremmin huutamatta.



Energia täytyy kohdentaa siihen synnyttämiseen.

Kyllä sattu niin hirveästi kummallakin kerralla ettei todellakaan enää voimia huutamiseen.

Sinä joka ponnistit yhdessä minuutissa, kaikilla ei todellakaan ole se niin helppoa, vaikka kuinka haluais. Joidenkin vartalot sopii synnytykseen paremmin, kuin toisten. Mulla nopeampi kesti 15 min. Mut, mielestäni pahinta synnytyksessä on se avautumisvaihe, supistukset sattuu hirveästi.

Pikkuisen epäilen, että ponnistusvaihe nostaisi synnyttävällä naisella raivon pintaan..

Vierailija:

silloin on sen raivonsa sokaisema ja ei ollenkaan järkevä. .

Minun ajatukseni ei kulkenut normaalisti, välillä muistin miettiä että selviäähän lapsi. Ainoa ajatus oli mielessäni että miten paljon minua koskee. Huuto vaan tuli ilman mitään miettimisiä. En ikinä olisi osannut ajatella, että nyt ei ole järkevää huutaa. Vaikka ponnistaessa vain ilmojen ulos tullessa saatoin vähän huudahtaa mukaan.



Kylläpä teitä on monia, jotka ovat selvinneet koetuksesta ilman että menettää itsensä kontrollin. Hyvä kuulla, ehkä minäkin ensi kerralla pysyn järjissäni.



ap

Pitäisivät suunsa kiinni nämä jotka ei tiedä mistä puhuu..

Kukin tekee kuten parhaaksi näkee.

Tosi herkkää ja naisellista, mut se tuli ihan refleksinä... En kuitenkaa huutanu!

2 synnytystä takana ja molemmat oli kivuttomia. Oikeastaan vitsailin ja flirttailin lääkärini kanssa. Joskus on ollut menkkakivut kovemmat kuin synnytys. En tiedä, kai mulla molemmilla kerroilla toimi epiduraali.

Eikä tarvitse pitää itseään " koossa" . Saa menettää kontrollin. Ja jos kätilö naputtaa, painukoon hevonkukkumaan. Mulla oli helppo synnytys, ärähdin pari kertaa ponnistaessani. Mutta olin päättänyt, ETTÄ MITÄÄN PÄÄTÖKSIÄ EN TEE ENNALTA. Tapahtuu mitä tapahtuu. Kunhan lapsi syntyy.

Minä en huutanut, mutta se johtuu siitä että olen muutenkin hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt tyyppi. Mulla meni käynnisteltty synnytys aluksi ihan mukavasti ja osasin hyvin ratsastaa kivun aallonharjalla blaa blaa blaa. Sitten puhkaistiin kalvot tai jotain muuta tapahtui, ja yhtäkkiä kipu oli jotain aivan järkyttävää. Ei sitä kivuksi edes mieltänyt... En siis muista minkälaiselta se tuntui, niinkuin voi muistaa miltä päänsärky tai hampaan poraaminen tuntuu. Musta tuntui että kuolen, se oli ehkä samanlaista shokkia kuin silloin kun loukkaantuu pahasti. Kipu on mutta sitä ei tavallaan aivot päästä todellisuuteen. Muistan epämääräisesti että sain pyydettyä epiduraalia ja oksensin, mutta muuten ikään kuin filmi katkesi, vaikka muuten olin tajuissani. En muista siitä ajasta pyynnön ja epiduraalin tulon välillä mitään.



Synnytyksen jälkeen koin ensimmäistä kertaa elämässäni todellista kuolemanpelkoa. Ja koin, että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä, joka tietää muutaman hetken päästä kuolevansa väkivaltaisesti. Se toivottoman kauhun tunne, siis.



En olisi mitenkään siinä tilanteessa voinut miettiä miten hallitsen kipua tai jotain. Jos olisin ollut huutaakseni, varmasti olisi tullut. En ollut tilassa jossa olisi voinut tehdä jotain päätöksiä huudanko vai enkö, ja mihin suuntaan energian.