Onko täällä enää ketään, jolla olis ok elämä?

Koen elämäni olevan hyvää. Olen korkeakoulutettu, alani töissä, kaksi lasta ja mahtava mies. Toki jonkun mielestä kaksisuuntainen mielialahäiriö on iso miinus, mutta olen opetellut elämään sen kanssa, ja tasaavien avulla elämäni on tarpeeksi oireetonta.

Mulla on ok elämä. Nautin kaikesta ja voin hyvin. Aikuiset lapset ja mukavat lapsenlapset.

Enemmistö normaaleja, mutta pieni incel-lauma pitää kovaa ääntä.

Mulla on omasta mielestäni ok elämä. On vakityö, joka tosin on ns paskaduuni eli olen osa-aikainen marketin kassamyyjä, mutta itse tykkään työstäni. Palkka on pieni mutta kyllä se riittää. On miehen kanssa velaton asunto, joka tosin on kerrostalossa ja vähemmän hieno (muovimatot, ei tiskikonetta eikä saunaa) mutta me viihdytään siinä. On terve koira ja ilmaisia harrastuksia (kirjaston kirjat ja maauimalassa käynti ePassilla). Mulla on 1.tyypin diabetes mutta muuten olen terve ja muutama ystäväkin on :)

Kaikilla on jonkinlaisia ongelmia, monet eivät vain niitä näytä ulospäin.

Minulla on ok tai jopa hyvä elämä, vaikka en täytä aloituksessa lueteltua kriteeristöä. Eli en ole mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, en ole työelämässä ja diagnoosikin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Koen elämäni olevan hyvää. Olen korkeakoulutettu, alani töissä, kaksi lasta ja mahtava mies. Toki jonkun mielestä kaksisuuntainen mielialahäiriö on iso miinus, mutta olen opetellut elämään sen kanssa, ja tasaavien avulla elämäni on tarpeeksi oireetonta.

No sekin on aika yleistä tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö enkä usko että kaikki edes tajuaa sitäkään asiaa oikein. Ei se ole kenellekään ongelma kenelle se ei ole. Kun elää itselleen parhaaksi niin voi parhaiten. Psyykkisiä ongelmia tai sairauksia jotka eivät heikennä terveyttä ei ole ennen juurikaan diagnosoitu sillä nehän ovat kuitenkin nk. normaaleja asioita. Eikä niitä ole pakko kertoa kenellekään. Monet psyykkeen ongelmat tai sairaudet ovat myös niille omille persoonallisuuspiirteille tyypillisiä. 

Vakityö, voi vttu kun taas pääsisikin eroon koko hommasta. En vissiin opi koskaan. 

Pätkää vaan, vakityössä ei ole tällä alalla yhtään mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on jonkinlaisia ongelmia, monet eivät vain niitä näytä ulospäin.

Ei nyt KAIKILLA. Ja osalla ongelmia tuottavat enemmän sitten ne itsensä ulkopuoliset ihmiset sekä elämä.

Kyllä varmaan on ihan ok monella. Mutta kaikki suuri taide syntyy enemminkin suruista ja vaikeista kokemuksista kuin suunnattomasta ilon tunteesta.

Näin ollen voimme ehkä sanoa, että palstalla luodaan jotain kirjallisuustaidetta. Ajattele jos suurtakin ja kirjoitamme ajankuvaa yhteistyönä.

Elämä on ihan ok vaikka diagnoosejakin ja eläisi yksin. Odotahan ap, kun joudut oppimaan miten tehdä silti hyvä elämä. Jopa riemuisa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan on ihan ok monella. Mutta kaikki suuri taide syntyy enemminkin suruista ja vaikeista kokemuksista kuin suunnattomasta ilon tunteesta.

Näin ollen voimme ehkä sanoa, että palstalla luodaan jotain kirjallisuustaidetta. Ajattele jos suurtakin ja kirjoitamme ajankuvaa yhteistyönä.

Taide syntyy aina siitä mistä sen on tarkoitus syntyä. Ei se synny vain niissä tai niistä synkistä vesistä. Kaikkea tarvitaan mutta kaikki eivät ymmärrä kaikkea myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ihan ok vaikka diagnoosejakin ja eläisi yksin. Odotahan ap, kun joudut oppimaan miten tehdä silti hyvä elämä. Jopa riemuisa.

Anteeksi, ei ollut tarkoituksenani olla ikävä. Täällä vaan on ollut niin paljon viestejä yksinäisestä, ikävästä juhannuksesta ja masennuksesta. Mutta kiva kun tullut viestejä myös yksinäisiltä, joilla jyvä elämä.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ihan ok vaikka diagnoosejakin ja eläisi yksin. Odotahan ap, kun joudut oppimaan miten tehdä silti hyvä elämä. Jopa riemuisa.

Totta. Minut ainakin on palautettu terveiden kirjoihin monta vuotta sitten, joten se sairastuminen ja parantuminen oli vain yksi vaihe, mutta silloinkin olin mukana yhteiskunnassa ja elin melko normaalia, omasta mielestäni myös ihan ok elämää sekä kivaa elämää. En oikein ymmärrä, miksi elämä ei voisi olla ok, jos on jokin diagnoosi tai jos on joskus sairastanut. Ei ne diagnoosit määritä elämää kuin sen ajan, että sairastumisesta toipuu, mikä tahansa se sairaus on. Jos on parantumaton sairaus, silloin diagnoosi voi määrittää elämää kauemmin. Jotenkin ihmiset sivuuttaa sen, että sairauksista myös toivutaan ja kuntoudutaan. Kaikki ei ole sairaita hautaan saakka. Toisaalta ihmisillä voi olla jotain poikkeamia tai parantumattomia sairauksia, vaikka sydänvika tai adhd ja silti he elää ihan normaalia elämää muiden joukossa sekä työelämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että elämä on hyvää ja tasapainoista, mutta ilmeisesti ei, kun diagnoosi löytyy. Tai oikeastaan kaksikin.

Sama, mullakin täsmäs aloitus muuten, mutta 2 diagnoosia täälläkin. Tosin eivät ole ihmeemmin elämääni vaikuttaneet, enkä olisi edes huomannut sairauksiani, jos eivät olisi löytyneet sattumalta. Lääkitys on kyllä kumpaankin.

Minulla on hyvä elämä, hyvä avioliitto ja kaksi lasta. Meillä molemmilla on hyväpalkkainen, mielenkiintoinen työ ja joitakin harrastuksia. Meillä on velaton omakotitalo ja säästöjä, joten rahallisesti ei ole mitään hätää. En osaisi toivoa enempää.

On ok elämä. Olen 50v nainen, eronnut 6 vuotta sitten. Lapset jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Ovat pärjääviä ja ihania tyyppejä.

Kun sen vaan itse kokonaisvaltaisesti tajuaisi, että nyt on tietty raataminen loppu. Työ on uomissaan, uraa tehty ja asema vakaa, ei lopu leipä pöydästä heti. 

On jopa ahdistavaa herätä aamulla siihen ettei ole mitään ahdistavaa, kun on jollaintavalla aina taistellut elämässään. Ihan jo siitä, että saa ruokaa..tämä on outoa. 

Ennen äärimmäisen oikeiston (kokpersut) valtaannousua olin paljon tyytyväisempi elämääni.

Nykyään on ikävämpi tunnelma kuin lamavuosina. Pelkkää taloutta, rahaa, kurjistamista ja sotamoodia koko Suomi täynnä.

Eliitistä on tullut todella vastenmielisiä ja röyhkeitä.

Minulla on mukava ja kaikki hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on mukava ja kaikki hyvin. 

Mukava elämä siis minulla.