Eronneen dilemmat - kaipaanko miestä vai en?

Olen eronnut viime vuonna lasteni isästä. Tätä en yhtään kadu, suhteen eteen yritin tehdä todella paljon, mutta se ei kaikesta huolimatta vaan onnistunut. Kuitenkin esim. nyt juhannuksena iski jonkinlainen miehenkaipuu, tuntuu että ns. pitäisi olla joku jonka kanssa jakaa kaiken. Ollaan juhannuksenvietossa tosi idyllisessä paikassa, mutta olisiko vielä hienompi fiilis jonkun kanssa suunnitella tekemisiä, syömisiä, istua illalla katsomassa auringonlaskua viinilasien kera?



Lasten kanssa on kivaa ja teemme kivoja asioita, nautin myös yksinolosta, mutta pelkään, että minusta tulee liiankin erakoitunut. Kivaa kun on myös tehdä juttuja lasten kanssa ideoiden, välittämättä niin mitä kaikkea kuuluisi olla. Jotenkin pelottaa kuitenkin ajatuskin tutustua kehenkään, missä ketään edes tapaisin, kun olen aina vaan lasteni kanssa? Muita samassa tilanteessa olevia tai olleita, kaipaan vertaistukea! Jos olette ollut täysin kiinni lapsissa, miten on mies ensin löytynyt ja istunut mukaan kuvioon?

Ja mielellään kaipaan myös niitä hyi mikä kauhea varmaan megaläski yh-mamma, olet hirvein ällötys - huuteluita, ne on aina niin raikkaan uniikkeja 🤗