Väite: kun oikea henkilö osuu kohdalle niin heti on valmis sitoutumaan ja avioon. Ei niin oikea henkilö ja vetkutellaan vain ja lopulta tyyd

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöä. Ainakin tuo avioliitto-osuus. Itse pidän koko liittokäsitettä jotenkin naurettavana, joten naimisiin emme mene vaikka olemme mieheni kanssa olleet toisiimme sitoutuneita 10 vuotta.

Miehesi vie nopeasti vihille sen sinua nuoremman ja nätimmän naisen, johon rakastuu eronne jälkeen.

Tuskin, mutta onhan se mahdollista. Silloin arvomme ovat kokoajan olleetkin niin erilaiset että joutaa mennäkin. Toistaiseksi kannetaan tyytyväisinä sormuksia, juuri muutettiin kivampaan asuntoon ja suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä.

Kyllähän se noin on. Lähes poikkeuksetta tutut avioliittokammoiset ovat menneet pian naimisiin seuraavan kanssa. Edellisen kanssa on vuosikymmen oltu ja väitetty, ettei avioliitto ole niin tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se näyttää noin olevan. Lukuisia tarinoita siitä, kuinka ei mennä naimisiin sanoen, ettei paperipalalla ole merkitystä. Vuosia mennään näin. Sitten tulee ero, eikä aikaakaan, kun sama tyyppi täräyttää suht nopeasti naimisiin. Yhtäkkiä paperipalalla onkin merkitystä.

Jos aiemmassa suhteessa kummallekaan ei ollut tärkeää, mutta sille uudelle kumppanille onkin tärkeää? Silloin voi mennä yhtä hyvin naimisiin.

Mutta moni ei suostu menemään naimisiin, vaikka se olisikin puolisolle tärkeää. Sitten seuraavaa kosivat pian ihan omasta aloitteesta.

Vierailija kirjoitti:

Se on juurikin näin ainakin omalla kohdalla.

Ja tiedän että vuosikymmeniä sitten eräs minulle rakas henkilö vetkutti ja vetkutti suhdetta "seurustelutasolla" koska odotti minua. Hän kuitenkin jotenkin ajautui avoliittoon ja naimisiinkin saakka vaikkei edes kosinut muijaa. Muija vaan järjesti topakkana kaiken ja huijasi sillä klassisella "olen raskaana" valheella miehen naimisiin kun huomasi että mies haikailee perääni. Voihan se liitto joskus onnistua niinkin kun ei ole niitä romanttisia voimakkaita tunteita toista kohtaan, vaan hoidetaan arki ja lapset kuin työkaverit hoitaa työnsä yhdessä. 

Tosin ei tuokaan "vaan siihen kakkosvaihtoehtoon tyytyminen" tainnut ihan oireiluitta mennä.

Uskotko tosiaan jos mies on näin sanonut että asia on oikeasti näin? Että menee naimisiin ihmisen kanssa ketä ei rakastaisi romanttisesti, että olisi itse tossun alla? Ja samalla mies on pettänyt.. jokin ei täsmää..

ja lopulta tyydytetään vain itseään.

Mikään ei ole täysin mustavalkoista. Ihmiset myös kasvavat ja kehittyvät sosiaalisesti ja henkisesti elämänsä aikana. Virheistä yritetään oppia.

Klisee on se, että yleensä eron jälkeen etsitään täysin edellisen kumppanin vastakohtaa, ehkä sitten tämä nopea avioituminenkin on jonkinlaista puolustusmekanismia.

No siis, en itse halua naimisiin enkä lapsia. Vaikka toinen olisi kuinka ihana ja oikea. 

 

Mutta uskon kyllä, että Ap on täysin oikeassa sen perustella, miten nämä kuviot yleensä elämässä menee ja mitä olen ympärillä havainnut. Jotain voidaan roikottaa vaikka 10 vuotta, mutta ei koskaan sitouduta kunnolla, kun taas toisen kanssa mennään naimisiin vuoden sisällä.

 

Mutta onko sekään viisasta? Yli puolet avioliitoista päättyy eroon, eli onko se hetken voimakas tunnekuohu ja hormonimyräkkä nimeltään rakastuminen, joka kestää aivoissa 2v sen parempi indikaattori suhteen tulevaisuudesta? En osaa sanoa. 

Ei ole avioliitto kiinnostanut, ei järkisuhteessa eikä elämäni rakkauden kanssa.

Loppuelämä vetkutellaan sen väärälaisen kumppanin kanssa, on varmaan useimpien kohtalo. Mutta tuo toinen menee pieleen ihan samasta syystä: sen oikeanlaisen ihmisen kohdalle sattuessa ei voi kuin harmitella, että on jo kiirehditty laittamaan se sormus sormeen, on yhteiset velat sen väärän ihmisen kanssa, mahdollisesti lapsetkin, ja ero olisi juridinen, taloudellinen ja traumaattinen katastrofi kaikkien kannalta.

Pieni osa kokee runollisia tunteita toiseen ihmiseen. Useimmilla on karumpi kohtalo ja osa taas ei usko sellaiseen. Pieni marginaali voi kuitenkin kokea niin suurta kauneutta rakkaudessa, että sanat loppuvat.

Mieheni osalta oli noin. Itseni osalta ei niinkään, mutta päätin luottaa hänen arvostelukykyynsä, koska omani oli ollut väärässä useita kertoja. Se on aika viehättävää, kun joku todella haluaa olla sinun kanssasi. 

Kyllä sen oikean tunnistaa äkkiä.

Mutta ei naimisiin ole pakko rynnätä heti.

Luulen että pitää paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä otsikko on vähän harhaanjohtava. Ei kai kukaan järkevä ole heti kättelyssä sanomassa että on jo valmis avioon ja sitoutumaan, koska ei tunne vielä toista. Vaan pitää ensin tutustua rauhassa ja on sitten heti valmis, kun tuntee toista riittävästi, jos toinen edelleen tuntuu oikealta.

Niin, minä mielsin tämän niin, että omassa päässään on valmis olemaan toisen kanssa loppuikänsä jne. mutta tietenkään mitään järkeä ei ole rynnätä päätöksiin vaan varmistaa, että ensivaikutelma on ollut oikea.

Minä melkein "rakastuin ensisilmäyksellä" puolisoni. Hän erottui (ja erottuu tietysti yhä) minun silmissäni muista ihmisistä kuin aurinko taivaalla muista tähdistä. Silti menimme naimisiin vasta kolmen vuoden jälkeen vaikka puolisoni oli minusta hyvin alusta asti samaa mieltä kuin minä hänestä.

En minä nyt tiedä tarvitseeko naimisiin mennä. Sitoutuminen on vähän epämääräinen käsite, mutta kyllä varmaan yhdessä halutaan olla jos ollaan rakastuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi kuinka oikea, niin kyllä silti tutustuisin rauhassa, ja avioliittoon tai saman katon alle tuskin haluan koskaan.

N35

Sama.

M35

Itse nuorena seurustelin yhden tytön kanssa ja oli tosi rakas, mutta en kyllä ajatellut 18-vuotiaana pojan kloppina, että haluan naimisiin. Vasta nyt päälle 40 löytyi nainen, jonka halusin heti parin viikon seurustelun jälkeen omaksi vaimokseni.



Nyt oltu naimisissa reilu 3-vuotta ja yksi lapsi meillä on. Todella onnellinen olen --> ihana vaimo.

Kyllä sen tunnistaa melko nopeaa. Meilläkin oli pakljon vaikeuksia, kun molemmilla persoonallisuushäiriö, niin oli pakko vaan mennä läpi ne vaikeudet yhdessä. Mutta jos olisi ollut "väärä" henkilö niin luultavasti olisin luovuttanut jo alkumetreillä. 

Suhde-ehdokas oli ilmeisen sitoutunut toiseen naiseen, joten oli vähän pakko tajuta jääneensä toiseksi.

Enkä tajua miksi se on ongelma joillekin. Ei se tarkoita sitä, että minussa olisi jotain vikaa. Se tarkoitti sitä, että joku oli enemmän se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöä. Ainakin tuo avioliitto-osuus. Itse pidän koko liittokäsitettä jotenkin naurettavana, joten naimisiin emme mene vaikka olemme mieheni kanssa olleet toisiimme sitoutuneita 10 vuotta.

Miehesi vie nopeasti vihille sen sinua nuoremman ja nätimmän naisen, johon rakastuu eronne jälkeen.

 

 

Tuskin, mutta onhan se mahdollista. Silloin arvomme ovat kokoajan olleetkin niin erilaiset että joutaa mennäkin. Toistaiseksi kannetaan tyytyväisinä sormuksia, juuri muutettiin kivampaan asuntoon ja suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä.

Sormukset sormessa ja lupaus avioliitosta, vaikka sen piti olla sinulle "jotenkin naurettavaa" ja "höpöä".

Suhteen takaovi ei ihan avoinna ole, vaan korkeintaan raollaan. "Toistaiseksi" voimassaoleva parisuhde, kuten toteatkin.