Kokemuksia miehen aivovauriosta?ov

Itse en jäisi enkä katselisi, edes säälistä!

Itse en varmaan tilanteessasi jaksaisi, on rankkaa kunh läheinen ihminen muuttuu sairauden tai onnettomuuden jälkeen. Voimia sinulle, mieti omat voimavarasi.

Mitään aivokuvausta ei ole tehty,mutta ulkoisesti vammojakin on näkyvissä. Lääkäri totesi,että taustalla varmaankin aivovaurio,mutta mies ei antanut tutkia itseään enempää. Ja ero olisi helppo ratkaisu,mutta entäs lapset. Mietin vain,kun mies kuitenkin saisi oikeuden tavata lapsia omassa asunnossaan ilman valvontaani,jos erotaan. Ja se huolestuttaa minua. En voisi nukkuakaan,kun pelkäisin,että jotain on tapahtunut. Valvottua tapaamista voi pyytää vasta eron jälkeen,eikä ole kuulemma mitään varmuutta,että sen saisi. Mutta oliko kellään vastaavia kokemuksia? ap

Ja kerrotko miten pahasti loukkas päänsä. Itseäni kiinnostaa. Kaaduin kerran kiviportaissa ja tikkejä laitettiin päähän aika reippaasti. Mitään sen kummempaa tutkimusta ei mull tehty.

aika on auttanut hieman mutta aika sekaisin ja täysin vahdittava isä on. sinuna ottaisin yhteyttä aivovammaliittoon (sivut löytyy googlella) ja hakisin sieltä vertaistukea. monesti lääkäreillä ei ole oikein aikaa jutella ja saman kokeneilta saa hyvää apua ja vinkkejä. äitini on saanut sieltä paljon apua ja tukea.



paljon tietysti riippu siitä ,mikä kohta vaurioituu, muuttuko persoonallisuus. isälläni on vaurio otsalohkossa joka vienyt estot ja todellakin sanoo ihan mitä sylki suuhun tuo.. väkivaltainen ja aggressiivinen ei onneksi ole. monet ovat sellaisiksi muuttuneet, tiedän... voimia sulle. tunnen todella isoa empatiaa teidän perhettä kohtaan.

Kadulla impulsiivisesti vislailee naisten perään. Hiukset eivät kasva tuossa vamman kohdalla,on lähtenyt iso pala myös ihoa irti. Onnettomuss sattunut ulkomailla,jossa en valitettavasti itse ollut mukana. Mies hakattu. Itse ei muista mitään. Persoonallisuus on oikullinen,kuin monta presoonaa. Liiankin vahva itsesuojeluvaisto on. Kokee kaiken itseään koskevana. Omat tavarat erittäin tärkeitä. Mutta ei osaa rajoittaa sitä tilaa,missä niitä pitää. Tähän liittyy monenlaista asiaa. Veisi koko päivän kirjoitella kaikki tänne. Kiitos vastauksistanne. Toivottavasti niitä tulee lisääkin..

Voimia sulle elämään.

9

Niin ja tämä mahdollinen eroasia vielä.. Mies tosiaan ei suostu lapsista luopumaan. Ei ymmärrä omia rajojaan. En voisi kuvitellakaan,että mies yksin huolehtisi lapset päiväkotiin. Ei osaa edes päiväjärjestystäkään,milloin syödään,nukutaan jne. Itsekin syö milloin sattuu ja mitä sattuu mieli tekemään. Voi valvoa koko yön ja nukkua päivän. Välillä on ollut parin kk helpompia kausia,jolloin miehen mieliala parempi,mutta ei suinkaan käyttäydy normaalisti. Nyt taas on vaikeampaa. ap

erillään asumista mutta olisit kuitenkin tukena lasten tapaamisissa.

olisin mukana tapaamisissa,mutta mies on erittäin jääräpäinen ja tekee niinkuin haluaa. Jos kokee suuttuneensa minulle tai minut uhaksi,niin vie lapset kyllä pois paikalta. Itse ei tunnu ymmärtävän tilaansa ollenkaan. On omasta mielestään aina oikeassa,eikä kukaan voi hänen mieltään muuttaa. Unohtaa asioita ja kieltää tekojaan,vaikka olisi 10 todistajaa paikalla. Silti psykologikin totesi,että näyttää rakastavan lapsiaan ja lapset isäänsä. Eli en voisi tapaamisia estää (enkä toisaalta haluakaan),mutta ähinnä se pelottaa,että mies voi ottaa ja lähteä vaikka maan toiselle puolelle,eikä muista kertoa tai halua kertoa asiasta. Ei haittaa niinkään,jos yksin häipyy (eka kerran tosin suutuin siitä,kun en vielä tajunnut miehen tilaa),mutta voi viedä lapsetkin. En tosiaan tunnu saavan tähän asiaan apua mistään. Olisiko paikalla ketään,jolla kotona pieniä lapsia ja puolisolla aivovaurio?

ap

Veljelläni on aivovamma. Välillä mietin miten veljeni vaimo jaksaa, vaikka tilanne ei ehkä ole yhtä " paha" kuin teillä.



On raskasta olla perheen ainoa aikuinen ja vielä niin ettei toinen edes ymmärrä kuinka aiheuttaa ongelmia ja huolia toiselle. Aina ei avioliitto onnettomuuden jälkeen jatku ja usein se kuulemma on se sairastunut osapuoli, joka hakee eroa, kun ei enää oikein hahmota todellusuutta ja kuvittelee että muut haluavat hänelle pahaa.



Yritä etsiä vertaistukea, vaikkapa sieltä aivovammaliitosta. Onko miehesi missään terapiassa tms?

omasta mielestään on ihan normaali ihminen,ei ainakaan millään myönnä muuta. Hoitoon ei kuulemma voi pakottaa,olen vähän joka puolelta kysellyt. Mies todella kuvittelee aina,että hänelle halutaan pahaa. Silti luottaa ventovieraisiin,mutta minua aina epäilee ja syyttä tietenkin. Todellakin rakastan tätä miestä,enkä toivoisi mitään pahaa hänelle kuten en muillekaan. Mutta mies tosiaan pitää minua hulluna ja ongelmien aiheuttajana. Ei näe omaa osuuttaan ollenkaan. Tätä on jatkunut jo reilu vuosi, ja tuntuu,että ihan tuuliajolla ollaan.

Ap

TUli mieleen, kun miehesi ei myönnä poikkeavuuttaan, että onko hän tietoinen, että hänellä on aivovamma? Onko tila siis diagnosoitu vai vain arvalla veikattu? Yritä saada miehesi magneettikuvaan ja lääkärin juttusille. Vetoa vaikka onnettomuuteen ja sano rauhallisesti ja vakavasti, että on varmaan parempi vielä tarkistuttaa, että ei pahempia vammoja ole. Järkyttävää, että miehesi ei myönnä muuttuneensa onnettomuuden jälkeen. Tosin kuulunee vamman luonteeseen. Voimia sinulle ja ota tosiaan yhteyttä sinne aivovammaliittoon, jota moni sinulle suositteli.

ilman muuta. Laita se ehdoksi. Sitten voitaisiin tietää, missä osassa vikaa. Sitten neurologisiin testeihin ja ehkä kuntoutukseen. Voi ajan mittaan itsekin vähän helpottua. (Äidilläni on aivovamma autokolarista. Aika rankkaa on.)

Oli todella vaikea saada lääkäriinkään. On erittäin epäluuloinen,ei luota keneenkään. Pitäisi varmaan käsiraudoissa raavaiden miesten raahata sinne kuvauksiin. Muutenkin aina sopivasti(siis epäsopivasti) " katoaa" ,kun olis jotain tiedossa. Olen epäillyt,että tahallaan katoaa,mutta vaikuttaa kyllä niin viattomalta,etten tiedä. Elää omassa maailmassaan. Mitään ei saa tekemään,ellei se ole hänen oma ajatuksensa.

ap

tarkistuttaa tilanteensa, mikäli meinaa saada yhteishuoltajuuden. Aika karmeeta, että miehesi ei sustu tutkimuksiin, vaikka tilanne on selvä ja vaurio tapahtunut.



Minä ehkä sinuna eroaisin, jo lastenkin takia. Jos elämäsi jatkuu samanlaisena, yhtä vaikeana, alat sinä väsymään ja kenestä on sitten lasten kasvattajaksi. Jos miehessäsi ei tapahtdu muutosta ja hän ei saa apua, niiin väsytte kaikki. Kysyn vielä, että eikö miehesi tunnusta aivoavaurita ja oletko asiasta hänelle sanonut?

Itse olen sanonut usein. Mutta mies ei muista. Ei myöskään halua myöntää. Kääntää asian aina toisinpäin,että MINÄ olen jotenkin epänormaali(hullu,sairas tai idiootti). Ei suostu omasta terveydestään puhumaankaan. ap

olla yhteyksissä ja voit olla hänelle tukena.

Sinä varmasti tunsit miehesi ennen tapaturmaakin. Onko hän muuttunut siitä?

Yritä saada hänet magneettikuvaukseen!

En halua katkaista välejä,mutta yhteiselämä tuntuu vaikealta. Rahankäyttökin on miehellä pielessä,joudun käytännössä yksin meidät elättämään. Ei anna oikeuksia tilillensäkään,kun epäilee,että " jemmaan" rahat itselleni,vaikka menisivät ihan arkielämiseen(toki osa jäisi miehen käyttöön). Kaikesta on väännettävä kättä ja tappio on lähes aina minun,joka joudun kuitenkin kaiken pyörittämään tässä huushollissa. Toki välillä ostaa ruokaa,muttei aina sitä,mitä pitäisi,vaan ihan mitä mieli tekee itsellään (eli kaikkea makeaa). Pahalta tuntuu,että mies ei ymmärrä,etten haluaisi häntä loukata,vaan kaikkien parasta. Luulen,että erillään hänellä olisi myös helpompaa,saisi järjestää asuntonsa ja asiansa kuten haluaa. Voisimme silti tavata päivittäin,jos vain asuisimme lähekkäin. Mutta mies ymmärrettävästi kokee kaiken hykkäyksenä itseään vastaan. En vain saa asioita toimimaan saman katon allakaan. Toki näin pystyn pitämään miestä silmällä,vaikken kylläkään yleensä pysty estämään miestä,jos jotain saa päähänsä. Hulluahan se on,kun mies on pahempi kuin lapset,mutta hänellä on kuitenkin kaikki aikuisen oikeudet,muttei harkintakykyä.. ap