Suomi on euroopan takapajula: kotiäitejäkin enemmän kuin missään muualla
Näin luki Kaleva sanomalehdessä viikko pari sitten. Taisi olla vain pari euroopan kaupunkia, joissa enemmän äitejä kotona kuin meillä. Maita en muista, ei mitään menestyneitä teollisuusmaita.
Elinkeinoelämän tutkijat ovat huolestuneita ilmiöstä, tämä ei tue kilpailukykyä. JUURI tätä olen itsekin palstalla paasannut jokin aika sitten. Naiset olette lyhytnäköisiä, pätkätyöt ja naisten tasa-arvoisen palkkauksen puutekaanko ei saa teitä heräämään?
Kaiken lisäksi TV uutisissa oli pätkä Saksan päivähoitotilanteesta. Vain 20% työssäkäyvistä vanhemmista sai hoitopaikan lapsilleen, jopa aborttia suositellaan vaihtoehtona työssäkäyville.
Tähänkö halutaan Suomikin ajaa? Ja naiset kotiin tekemään puoli-ilmaiseksi se työ, joka pitäisi sivistyneessä valtiossa hoitua ongelmitta myös päivähoidon kautta sitä tarvitseville.
Ei kuulkaa kotiäitiys ole ammatti. Siitä ei saa oikeaa palkkaa eikä siitä kerry eläkettä. Valitettavasti. Jokainen hoitakoon lapsensa kuten haluaa, mutta minusta on häpeä että menestynyt maa kuten Suomi on muodostunut tällaiseksi takapajulaksi!!!
Kommentit (61)
Päivähoitotilanne ovat siellä erilaiset kuin Suomessa. Mutta Saksako siksi takapajula...elintaso varmasti korkeampi kuin Suomessa. Enemmän äitejä oli töissä DDR:n puolella, joka nyt ihan oikeasti oli ja on vieläkin takapajula.
Ja Suomessa äidit palaavat yleensä töihin viimeistään 3v. jälkeen.
on ongelma, samoin kuin vanhempainvapaat, koska niihin ei ole tehty miehille korvamerkittyä osuutta. niistä on siksi tullut naisten työelämäloukku - ja loukku ennenkaikkea laajalla yhteiskunnallisella työmarkkinoiden rakentumisen tasolla!
Vierailija:
Nainen on tasa-arvoinen vasta kun saa tehdä niin kuin haluaa ei niin kuin mies tekisi. Jos minä haluan olla kotona koko ikäni niin sallittakoon se tai jos haluan luoda uraa niin sallittakoon se ilman, että yhteiskunnan taholta yritetään väkisin puristaa johonkin tiettyyn muottiin tai kulkemaan jotain ennaltamäärättyä tietä.
Ei ole tasa-arvoa vaihtaa hame housuihin, vaan vapaus valita kummanko päällensä laittaa.
Suomessa sen sijaan saa vain hikistä kotihoidontukea siihen asti, että nuorin lapsi on 3. Ai niin, onhan meillä se suuren suuri lapsilisäkin olemassa, huoh...
Lakkauttakaa vain kotihoidontuki jos tilalle saa perheverotuksen. Sen avulla voisimme hoitaa lapsia vielä pidempään kotona, kun itsekin voin tehdä osa-aikaista työtä omalla alallani. Sopii minulle loistavasti!
Ei voi kuin voihkaista kun lukee joitakin kommentteja. Teistä joistakin (esim. 22 ja 25) paistaa täydellinen ja hölmö ymmärtämättömyys yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Olette selvästikin kotiäidin tien valinneita ja sen tyhmentämiä. Anteeksi karkea ilmaisu, mutta mitä muuta kommenteistanne voisi sanoa. " Koppavia naisia, hienoja katsantokantoja..." jne. Elätte umpiossa, yrittäkääpä sieltä ulos vaikka sanomalehtiä lukemalla.
mutta on *täysin* eri asia kun puhutaan yhteiskunnan luomista tukkijärjestellmistä, kuten kotihoidontuesta. Ei se ole puhetta vapauksista vaan tukirahoje suuntaamisesta, siihen liittyvästä politiikasta ja sen politiikan seurauksista.
feminimissä kun ei ole kyse vaan siitä ihka omasta navasta ja sen tuijottamisesta...
NÄin on esimerkiksi Ruotsissa, siellä on muutenkin paremmin perhe huomioitu työelämässä. Miehet saavat 80% vanhempainvapaalla ollessaan ja tämäkin tukee perheen etua, koska kannustaa miehiä jäämään kotiin. Ei mennyt Suomessa tietenkään läpi...
Ruotsissa naiset ovat erittäin hyvin työllistyneitä, siis tarkoitan pienten lasten äitejä. He tekevätkin pääosin 60% työaikaa, mikä on mielestäni PALJON parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen naurettavalla kotihoidontuella. Suomen naiset ovat kotiorjan asemassa, ainakin jos vertaa mitä siitä heille maksetaan.
T: Ap
Taitaa olla yksi ja sama katkera vanhapiika (?) joka näitä aloituksia tekee.
Hei, kaikille on mennyt jo perille, että sinä et halua maksaa toisten kotona olemista verorahoistasi! Selvä, nyt voit lopettaa.
Älä tule tekemään uuttaa vastaavaa aloitusta taas ensi viikolla, pliiis.
Vierailija:
mutta on *täysin* eri asia kun puhutaan yhteiskunnan luomista tukkijärjestellmistä, kuten kotihoidontuesta. Ei se ole puhetta vapauksista vaan tukirahoje suuntaamisesta, siihen liittyvästä politiikasta ja sen politiikan seurauksista.feminimissä kun ei ole kyse vaan siitä ihka omasta navasta ja sen tuijottamisesta...
Vierailija:
NÄin on esimerkiksi Ruotsissa, siellä on muutenkin paremmin perhe huomioitu työelämässä. Miehet saavat 80% vanhempainvapaalla ollessaan ja tämäkin tukee perheen etua, koska kannustaa miehiä jäämään kotiin. Ei mennyt Suomessa tietenkään läpi...Ruotsissa naiset ovat erittäin hyvin työllistyneitä, siis tarkoitan pienten lasten äitejä. He tekevätkin pääosin 60% työaikaa, mikä on mielestäni PALJON parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen naurettavalla kotihoidontuella. Suomen naiset ovat kotiorjan asemassa, ainakin jos vertaa mitä siitä heille maksetaan.
T: Ap
että kotona viihdytään kyllä hyvin 3 vuotta... mutta imetystä ei viihdytä tehdä ollenkaan ja siinä ei olla valmiita sitten näkemään vaivaa lapsen parhaaksi. Muut pohjoismaat kun menevät imetys tilastoissa aivan edellä ja omassa luokassaan...
Mielelläni maksan verorahoista surkean pientä kotihoidontukea niille, jotka tyytyvät näin vähään. Mut voisitte kyllä pitää suut soukemmalla ja antaa toisten tehdä työtä.
Vierailija:
Ruotsissa naiset ovat erittäin hyvin työllistyneitä, siis tarkoitan pienten lasten äitejä. He tekevätkin pääosin 60% työaikaa, mikä on mielestäni PALJON parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen naurettavalla kotihoidontuella. Suomen naiset ovat kotiorjan asemassa, ainakin jos vertaa mitä siitä heille maksetaan.
T: Ap
Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemmin, pari vuotta sitten. Nyt näin aiheen lehdessä, mutta tuolloin en ehtinyt tänne palloilemaan. Olen kahden pienen lapsen äiti, vielä äitiyslomalla. Enkä siis todellakaan ehdi tänne joka päivä, keskityn lapseeni enkä roiku jatkuvasti linjoilla.
Tämä on sen verran ikävä aihe ja suomalaisten naisten ajattelemattomuus ja lyhytnäköisyys mietityttää, että lienee minullakin oikeus kirjoittaa, tuon mainitsemasi vanhanpiian lisäksi?
Ja kyllä, maksan paljon veroja, mutta ne menevät minusta riippumatta yhteiseen kassaan, lienee myös kotiäitiyden tukemiseksi. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse, ei omasta navasta vaan naisten YHTEISESTÄ edusta.
Vierailija:
että kotona viihdytään kyllä hyvin 3 vuotta... mutta imetystä ei viihdytä tehdä ollenkaan ja siinä ei olla valmiita sitten näkemään vaivaa lapsen parhaaksi. Muut pohjoismaat kun menevät imetys tilastoissa aivan edellä ja omassa luokassaan...
Vierailija:
Ja kyllä, maksan paljon veroja, mutta ne menevät minusta riippumatta yhteiseen kassaan, lienee myös kotiäitiyden tukemiseksi. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse, ei omasta navasta vaan naisten YHTEISESTÄ edusta.
Kaikki merkit viittaavat siihen. Olemme eurooppalaistumassa ja Suomella ei pian ole enää varaa maksaa kaikkia sosiaalietuuksia. Etenkään jos toinen sukupuoli eli naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Se ei ole samalla tavalla tuottavaa eikä yhteiskunnan hyvinvointia edistävää kuin työssäkäynti, valitettavasti.
Ja jäämällä kotiin tuetaan ihan oikeasti pätkätyöajattelua, naisten epätasa-arvoa sekä naisten työllistymisen vaikeutumista. KOTIÄITIYS ei siis ole HYVÄKSI TYTÖILLEMME, koska mitä enemmän ja pitempään naiset ovat Suomessa kotona, sitä suuremmin se nakertaa Suomen kilpailukykyä. Ja henkilökohtaisesti myös naisen itsensä kilpailukykyä työmarkkinoilla. Ja tämä taas syö tulevaisuudessa tytöiltämme tasa-arvoa ja mahdollisuuksia työelämässä.
ap