Lue keskustelun säännöt.
Riittämättömyyden tunne parisuhteessa/sinkkuna
16.06.2024 |
Varmaan kaikki miettii tätä kysymystä, parisuhteessa tai sinkkuna.
Itse olen sinkku, enkä ole koskaan seurustellut. Syitä voi olla monia, mutta tämä otsikon aihe on niistä isoimmista. Koen, että itsessä on vain liikaa huonoa (ulkonäöllisistä asioista persoonaan yms)
Mulla ei olisi mitään tarjottavaa seurustelukumppanille, näin kärjistäen. Maailma on täynnä myös ihanan luonteen omaavia ihmisiä.
Olen muutenkin ihminen, jonka elämä on tylsää, tasapaksua. Minusta tietää kirjaimellisesti kaiken aika nopeasti.
Kommentit (32)
Kiva ja tasapainoinen kumppani on kaikkein paras vaihtoehto 😊😊😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako traumataustaisena etsiä kumppania ollenkaan, kun traumat nousevat kuitenkin pintaan ennen pitkää ja tällaisena houkuttelee vain samanlaisia naisia, joiden kanssa on vielä raskaampaa olla kuin yksin. Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni.
M35
Öh... Millä tavalla "traumat nousee pintaan" ennen pitkää? Miten se näkyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voisitko koittaa työstää tota huonoa itsetuntoa? Eihän sun tarvi "myydä" itseäsi kenellekään, mutta tartu tohon voivotteluun."
Just näin. Tuntuu aina kamalalta kun kuulee ja lukee näitä itseään mollaavia itsetunnotttomia tyyppejä joita valitettavasti on Suomi täynnä.
Jotenkin Suomessa on sellainen kulttuuri että sinut opetetaan kehdosta lähtien vihaamaan ja halveksimaan itseäsi. Missään tapauksessa ei saa luulla olevansa yhtään mitään.
Se on todella kamalaa. Sen lisäksi se sama mollaaminen jatkuu lapsen kasvaessa niin että varmasti saadaan nitistettyä kaikki positiivinen ajattelu itsestä pois.
Minä olen sinkku, omasa tahdostani. En tarvitse ketään todistamaan että "kelpaan" tai että olen ihmisenä jonkin arvoinen. Tiedän tasan tarkkaan oman arvoni ja se ei ole yhtään sen pienempi eikä isompi k
En minä kuvittelekkaan mitään. Minulla on huono itsetunto ja varmuus, ollut ihan lapsesta asti. Ei se tule ikinä muuttumaa, vaikka mitä tekisi.
En pääse tuohon ajatusmalliin, että olisin yhtä arvokas kuin muut. Minusta tämä on täysin uskonnollinen asia. En ole itse uskonnollinen, niin nykymaailmaasta ei löydy perusteita tälle.
Olen se ärsyttävä tyyppi joka kysyy "miksi"
T: Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako traumataustaisena etsiä kumppania ollenkaan, kun traumat nousevat kuitenkin pintaan ennen pitkää ja tällaisena houkuttelee vain samanlaisia naisia, joiden kanssa on vielä raskaampaa olla kuin yksin. Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni.
M35
Ei tietenkään kannata, jos koet että suhde ottaa enemmän kuin antaa.
Itse taas traumataustaisena koen suuremmaksi ongelmaksi sen, jos toinen osapuoli kokee minut raskaaksi, en niinkään sitä että minä kokisin hänet. En halua olla suhteessa ikään kuin heikommassa asemassa enkä varsinkaan mikään riesa kumppanilleni, vaan molempien pitää olla samalla viivalla. Sen takia näkisin itselleni ihanteellisena kumppanin, jolla on myös jonkinlaista traumataustaa. En usko että kukaan "ehjä" ihminen pystyisi ymmärtämään minua.
Mitä tulee tuohon tylsyyteen ja elämän tasapaksuisuuteen, niin et ainakaan ole ainut. Viihdy omassa tylsässä ja tasapaksussa sinkkuelämässäni, että ei tässä sen puoleen itselläni valittamista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen nyt ollut pari vuotta sinkkuna pitkän parisuhteen jälkeen. Omalla kohdalla on jaksamiseen vaikuttavia (fyysisiä) sairauksia ja sitä kautta olen kokenut aina olevani huonompi kuin muut, koska en pysty ns. normaaliin elämään. Kyllä varmasti jokainen ottaisi kumppaniksi mieluiten ihan tavallisen, perusterveen ja työssäkäyvän ihmisen. Sen takia ajattelen että minun on parempi pysytellä yksin.
Kuten joku tuolla aiemmin totesi, toisen samanlaisen kanssa arki olisi vain raskaampaa kuin yksin.
Olen ikisinkku ja minulle on tullu aina riittämättömyyden tunne parisuhdemarkkinoilla koska naiset vaatii että miehen tulee olla se atleettinen komistus joka työskentelee lentäjälääkärinä. Olen iskäkroppanen duunari joten naisille en kelpaa. Jää varmaan lapset tekemättä kohdallani ja ikisinkkuna elän elämäni.
M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi toisen puilests päättää, mitä tämä haluaa tai tsrvitsee toiselta ihmiseltätai parisuhteelta ja mikä on riittävää. Parisihteessa on aina kyse neuvottelemisesta, yhteensovittelusya ja kommunikoinnista.
Itse en tiedä mitä teen tänään illalla, tai ens viikolla.
ikisinkku olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako traumataustaisena etsiä kumppania ollenkaan, kun traumat nousevat kuitenkin pintaan ennen pitkää ja tällaisena houkuttelee vain samanlaisia naisia, joiden kanssa on vielä raskaampaa olla kuin yksin. Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni.
M35
Niitä traumoja voi käsitellä etukäteen. Tunteiden säätely on opeteltava taito. Parisuhteen löytäminen ei ole kuitenkaan nykypäivänä helppoa terveille menestyjillekään, sillä se ei ole luonnollinen olotila. Mutta traumojen siivoamisesta ja eheytymisestä ihmisenä hyödyt ensisijaisesti sinä, ja sinun elämänlaatusi paranee
Parisuhteet eivät ole enää pop. Kokeneet eivät enää suostu sitoutumaan, jotkut eivät edes yritä, mutta oleellisimmin nuoret eivät edes halua. Ilmiö on maailmanlaajuinen
Parisuhde ei ole luonnollinen instituutio. Naisena inhosin isän huomiota jo lapsena. Poikaystävät kohtelivat kuin pornoa, kirsikkaa kakun päällä, ja haluavat lapsia samalla periaatteella
En itsekään suostuisi enää parisuhteeseen. En siksi, että irtosuhteet kiinnostaisivat, niitä ei ole. Vaan siksi, että en pidä stereotyyppistä miestä ollenkaan kiinnostavana, haluttavana, turvallisena
Luonnossakaan kädellisillä ei ole parisuhteita. Nisäkkäillä hyvin tyypillisesti koiraat lähinnä vahtivat naaraita, ja naaraat elävät poikasten kanssa omia elämiään. Uskon tämän olevan paras vaihtoehto ihmisillekin
Joku "menevä" drama Queen, ei kiitos, ei kiinnosta.