Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Säälitkö ihmisiä jotka on menettäneet nuorena vanhempansa?
12.06.2024 |
Pidätkö heitä vahvempina? Minusta he on. Ei kuka tahansa selviytyisi.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan äitini ole. Menetti äitinsä 10-vuotiaana ja on erittäin hankala, katkera ja piikikäs ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan äitini ole. Menetti äitinsä 10-vuotiaana ja on erittäin hankala, katkera ja piikikäs ihminen.
Kuten Purrakin, jonka juoppoäiti kuoli, kun Purra oli 12-vuotias. Myös Susanne Päivärinnan juoppoäiti kuoli nuorena. Susanne kertoo itse kirjassaan.
He ovat usein vanhemman mallista ja omista kokemuksista joissain asioissa joko vahvempia tai rikkinäisempiä.
Osasta aikuisia näkee heidän oireiluistaan, ettei heillä ole ollut isää tai äitiä, samoin kuin huono roolimalli naisesta tai miehestä näkyy osassa aikuisia lapsia kipuiluna.
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat menettäneet joko toisen tai molemmat vanhemmat nuorina. Kun olin nuori tunsin sääliä, mutta vanhemmiten huomasin että heiltä jäi puuttumaan tietty aikuisuuden malli ja osalta jäi puuttumaan empatia kokonaan. Syntyi tunnekylmiä aikuisia, jotka ajattelevat vain itseään ja omaa hyötymistään. Osa katkeroitui ja tuli kateelliseksi sekä kostonhimoiseksi. Kaikki ns. normaali perhe-elämä ja -suhteet jäivät vajaiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Kyllä vaikea lapsuuteni teki minusta vahvemman. Ei tunnu missään, vaikka kolleegoiden mielestä työmme on stressaavaa ja pystyn toimimaan rauhallisesti, vaikka joku olisi hengenvaarassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Kyllä vaikea lapsuuteni teki minusta vahvemman. Ei tunnu missään, vaikka kolleegoiden mielestä työmme on stressaavaa ja pystyn toimimaan rauhallisesti, vaikka joku olisi hengenvaarassa.
Miten tää liittyy vaikeaan lapsuuteen?
No en. Olen itse menettänyt vanhemmat nuorena, mutta elämä vaan jatkuu eikä siinä ole mitään säälimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Kyllä vaikea lapsuuteni teki minusta vahvemman. Ei tunnu missään, vaikka kolleegoiden mielestä työmme on stressaavaa ja pystyn toimimaan rauhallisesti, vaikka joku olisi hengenvaarassa.
Sama homma vaikka olen kasvanut pumpulissa koko lapsuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi sääliä? Sossut viimeistään huolehtii kaikista lapsista tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Kyllä vaikea lapsuuteni teki minusta vahvemman. Ei tunnu missään, vaikka kolleegoiden mielestä työmme on stressaavaa ja pystyn toimimaan rauhallisesti, vaikka joku olisi hengenvaarassa.
Miten tää liittyy vaikeaan lapsuuteen?
Ei normaali elämä stressaa, kun on jo lapsena kokenut paljon pahempia asioita.
Menetys ei tee ihmisestä vahvempaa, eikä menetyksen kokenut ihminen kaipaa keneltäkään sääliä.
Miten lapsi/ nuori kokee ja selviytyy menetyksestä, siihen vaikuttaa sen jälkeen tapahtuvat olosuhteet.
Itse menetyksen kokeneena olen herkästi haavoittuva, koska jäin ilman vanhemman tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vahvempia? Ei se tee kenestäkään vahvempaa. Se mikä tekee ihmisestä vahvan on turvallinen ja vakaa lapsuus.
Kyllä vaikea lapsuuteni teki minusta vahvemman. Ei tunnu missään, vaikka kolleegoiden mielestä työmme on stressaavaa ja pystyn toimimaan rauhallisesti, vaikka joku olisi hengenvaarassa.
Miten tää liittyy vaikeaan lapsuuteen?
Ei normaali elämä stressaa, kun on jo lapsena kokenut paljon pahempia asioita.
Normaalia elämää vanhemman kuolemakin on.
Isäni teki itsarin 70-luvulla kun olin 12 vuotias, kyllä se jälkensä on jättänyt minuun ja varmaan elämäni valintoihin.
Minä häpesin sitä tekoa, silloin ei ollut mitään kriisiapuja, yksin olen asian käsitellyt ja taitaa olla vieläkin kesken vaikka
olen jo 60 vuotta.
Alue: Aihe vapaa
En todellakaan.