Mietitään yhdessä mitä omissa elämissämme on hyvin. Verrataan miten huonoista oloista ihmiset ovat lopulta selviytyneet. Positiivinen ketju
Kun itsekin ajaudun välillä sellaiseen tilaan, että ei elämästäni tule mitään ja moni asia stressaa. Usein täytyy keksiä miten raha riittää ruokaan ja laskupino kasvaa. Koko ajan tulee jotain arjen vastoinkäymisiä.
Minä sentään olen onneksi Suomessa, jossa asioissa on toki paljon parannettavaa mutta kuitenkin paremmin täällä elää kuin monessa muussa maassa. En esimerkiksi ole Thaimaassa vankilassa (mitä kaikkea kamalaa siellä tapahtuukaan) sadan ihmisen kanssa samassa sellissä. Oikeasti miettikää, että sellaista oikeasti tapahtuu juuri nytkin.
Minulla on katto pään päällä, töitä ja saan olla rauhassa vapaa-aikani.
Pää ja kroppa toimii ihan hyvin. En ole laitoksessa halvaantuneena tai muuten muistisairaana makaamassa ja syötettävänä. (Tämä nyt ei välttämättä ole otsikon mukainen vertaus).
On paljon asioita joista voin kiittää elämää. Niin paljon kaikkea ikävämpääkin on tällä hetkellä joillakin.
Eikä kyse ole siitä, että omia ongelmia tulisi painaa villasella vaan pitää myös yrittää pohtia, miten hyvin asiat kuitenkin lopulta on vaikka haasteitakin tulee.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Viihdyn itseni kanssa : )
Sama juttu!
Vierailija kirjoitti:
Omassa elämässä oikeastaan kaikki on erinomaisesti. Onnellinen pitkä parisuhde, hyvät välit vanhempiin, sisarukseen ja muihin sukulaisiin, läheisiä ystäviä, hyvä koulutus ja mukava työpaikka. Kaikki läheiset terveitä ja hyvässä kuosissa. Osa isovanhemmistakin elossa, ovat vetreitä 90-vuotiaita. Talous erinomaisessa kunnossa, eli ei tarvitse miettiä raha-asioita juuri ollenkaan, aina on kuun lopussa tilillä vielä mukavasti rahaa sijoituksiin. Toki tähän vaikuttaa se, etteivät omat elämäntavat ole pröystäileviä. Mukava asunto hyvällä alueella lähellä Helsingin kantakaupungissa on myös kokonaan maksettu.
Ainoa haaste on ollut mielenterveys, jo ihan lapsesta asti, mutta aina olen saanut hyvää terapia- ja lääkehoitoa kun tarvetta on ollut. Työtä toki omasta päästä huolehtiminen on aina vaatinut, mutta ei niin paljon, että se olisi elämää olisi merkittävästi rajoittanut.
Ihana kuulla että olet saanut erinomaista hoitoa! Kaikkea hyvää sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa elämässä oikeastaan kaikki on erinomaisesti. Onnellinen pitkä parisuhde, hyvät välit vanhempiin, sisarukseen ja muihin sukulaisiin, läheisiä ystäviä, hyvä koulutus ja mukava työpaikka. Kaikki läheiset terveitä ja hyvässä kuosissa. Osa isovanhemmistakin elossa, ovat vetreitä 90-vuotiaita. Talous erinomaisessa kunnossa, eli ei tarvitse miettiä raha-asioita juuri ollenkaan, aina on kuun lopussa tilillä vielä mukavasti rahaa sijoituksiin. Toki tähän vaikuttaa se, etteivät omat elämäntavat ole pröystäileviä. Mukava asunto hyvällä alueella lähellä Helsingin kantakaupungissa on myös kokonaan maksettu.
Ainoa haaste on ollut mielenterveys, jo ihan lapsesta asti, mutta aina olen saanut hyvää terapia- ja lääkehoitoa kun tarvetta on ollut. Työtä toki omasta päästä huolehtiminen on aina vaatinut, mutta ei niin paljon, että se olisi elämää olisi merkittävästi rajoittanut.&nbs
Mikä tuossa tekstissä viittaa sekopäisyyteen? Jonkin sortin mielenterveyden ongelmat (lievää masennus esim.) ovat hyvin yleisiä ihan samalla tavalla kuin erilaiset fyysiseen terveyteen liittyvät ongelmat (jollain on polvi hajalla, toisella atooppinen ihottuma, kolmannella ärtynyt paksusuoli).
Niinkuin Prisman mainoksessa lauletaan " kaikkea on ja rahatkin riittää"
Vierailija kirjoitti:
Omassa elämässä oikeastaan kaikki on erinomaisesti. Onnellinen pitkä parisuhde, hyvät välit vanhempiin, sisarukseen ja muihin sukulaisiin, läheisiä ystäviä, hyvä koulutus ja mukava työpaikka. Kaikki läheiset terveitä ja hyvässä kuosissa. Osa isovanhemmistakin elossa, ovat vetreitä 90-vuotiaita. Talous erinomaisessa kunnossa, eli ei tarvitse miettiä raha-asioita juuri ollenkaan, aina on kuun lopussa tilillä vielä mukavasti rahaa sijoituksiin. Toki tähän vaikuttaa se, etteivät omat elämäntavat ole pröystäileviä. Mukava asunto hyvällä alueella lähellä Helsingin kantakaupungissa on myös kokonaan maksettu.
Ainoa haaste on ollut mielenterveys, jo ihan lapsesta asti, mutta aina olen saanut hyvää terapia- ja lääkehoitoa kun tarvetta on ollut. Työtä toki omasta päästä huolehtiminen on aina vaatinut, mutta ei niin paljon, että se olisi elämää olisi merkittävästi rajoittanut.
Unohtui tuosta sanoa, että lapsuutta en elänyt kultalusikka suussa. Pankki vei perheeltämme omakotitalon laman ja vanhempien työttömyyden aikana ja yläasteikäisenä kävin sairaalakoulua pari vuotta, kun en noiden mt-ongelmien vuoksi pystynyt normaaliin kouluun. Mutta kuten sanoin, hoito auttoi eikä sairaus ole koskaan elämää aikuisena rajoittanut.
Pirkan nelkku on suht halpaa ja päähänkäyvää, netissä kaikkea kivaa, kuten loputtomasti scanlattua mangaa - josta tosin joutuu palstalla punaliputetuksi, mutta silti.
Parasta ennen- päivä meni jo, viimeinen käyttöpäivä lähestyy vääjäämättä, mutta en ole kaikkein huonokuntoisin,jos en parhaastakaan päästä.
Paistaa siis aurinko risukasaankin - jaa että minäkö risukasa? No, jonkin verran olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa elämässä oikeastaan kaikki on erinomaisesti. Onnellinen pitkä parisuhde, hyvät välit vanhempiin, sisarukseen ja muihin sukulaisiin, läheisiä ystäviä, hyvä koulutus ja mukava työpaikka. Kaikki läheiset terveitä ja hyvässä kuosissa. Osa isovanhemmistakin elossa, ovat vetreitä 90-vuotiaita. Talous erinomaisessa kunnossa, eli ei tarvitse miettiä raha-asioita juuri ollenkaan, aina on kuun lopussa tilillä vielä mukavasti rahaa sijoituksiin. Toki tähän vaikuttaa se, etteivät omat elämäntavat ole pröystäileviä. Mukava asunto hyvällä alueella lähellä Helsingin kantakaupungissa on myös kokonaan maksettu.
Ainoa haaste on ollut mielenterveys, jo ihan lapsesta asti, mutta aina olen saanut hyvää terapia- ja lääkehoitoa kun tarvetta on ollut. Työtä toki omasta päästä huolehtiminen on aina vaatinut, mutta ei niin paljon, että se olisi elämää olisi merkittävästi rajoittanut.&nbs
Seliseli. Olet yks skitso sekopää ja voit käydä ihmisten kimppuun koska tahansa jos unohdat lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Seliseli. Olet yks skitso sekopää ja voit käydä ihmisten kimppuun koska tahansa jos unohdat lääkkeet.
Tähän ketjuun saa kirjoittaa ainoastaan, jos on työtön ja tilillä rahaa 15 euroa loppukuuksi ja sitten mainitsee, että on kuitenkin terveys tallella ja nauttii metsässä kävelystä?
Taitaa olla joillakin nyt asiat liian huonosti kestääkseen muiden myönteisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla joillakin nyt asiat liian huonosti kestääkseen muiden myönteisyyttä.
Myönteisyyttä = lässyttävä jeesustelua.

Mielenterveysongelmainen sosiopaatti ja ei ole saanut huomiota niin hakee sitä täältä. Tsemppiä kaikille elämäänsä tyytyväisille ja niille jotka sitä vielä odottavat!

Jahas, ei teille rehellisyyskään kelpaa. En jaksa tuhlata aikaani kenenkään kiusaamiseen. Rakastaminen on kivempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla joillakin nyt asiat liian huonosti kestääkseen muiden myönteisyyttä.
Mielenterveysongelmainen sosiopaatti ja ei ole saanut huomiota niin hakee sitä täältä. Tsemppiä kaikille elämäänsä tyytyväisille ja niille jotka sitä vielä odottavat!
Huhx melkein säikähdin että minuako osoitat! 😅 Tsemppiä kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla joillakin nyt asiat liian huonosti kestääkseen muiden myönteisyyttä.
Mielenterveysongelmainen sosiopaatti ja ei ole saanut huomiota niin hakee sitä täältä. Tsemppiä kaikille elämäänsä tyytyväisille ja niille jotka sitä vielä odottavat!
Kivikö siellä kengässä hiertää?
Työtulot, terveydenhuolto, auto, asunto, henkilökohtainen vapaus.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla joillakin nyt asiat liian huonosti kestääkseen muiden myönteisyyttä.
Joku krpäotsatrolli, älä siitä välitä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on työpaikka. asunto ja olen turvassa. Ruokaa ja puhdasta vettä. Enemmän siis kuin valtaosalla maapallon väestöstä.
Ruokakin on Suomessa turvallista. Jos siitä sairastuu, saa korvauksen.
Vierailija kirjoitti:
Saan tehdä työtä, josta tykkään. Lisäksi alalla, josta työt ei lopu. Ei lapsia, täysin vapaata ja stressitöntä elämää. Naistakaan ei ole naputtamassa ja jos joskus vielä onkin, niin omat asunnot on ehdoton must.
M49
Oletko minä?
m49
Sairastukaa niin saatte hoivaa, huolenpitoa ja korvauksia. Mielellään siis psyykkisesti. Muut makaavat yksin kotona ja kuolevat.
Otan osaa köyhään elämääsi.