Lue keskustelun säännöt.
Muistihäiriöiden läheinen, miten jaksat nimittelyä?
11.06.2024 |
Puolisollani on diganosoitu muistisairaus ja ikävä kyllä hänen kohdallaan se tarkoittaa ikävää käytöstä, sanallisesti. Ei siis ole aggressiivinen, mutta jostain syystä minä olen epäluulon ja jopa vihan kohteena. Aikuisiin lapsiin ei kohdistu mitään, mutta minä olen se ikävä, kieroileva henkilö, josta pitäisi ottaa ero.
Hän ei ole vielä hoitokotikunnossa, joten elämme arkea kahdestaan.
Tiedän, että se on "sairaus, joka puhuu", tiedän sen. Hän oli ennen tätä lupsakka ja ystävällinen ihminen.
Mutta silti se sattuu kun toinen on todella ilkeä.
Miten te selätätte nämä katkeruuden ja pahan mielen tunteet arjessa jos ja kun niitä tulee koko ajan toisen ollessa ilkeä?
Kanssakärsijöiden kokemukset ja kikkakakkoset ovat tervetulleita!
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Kunnes kuolema meidät erottaa tai lupaus rakastaa puolisoa myötä ja vastoinkäymisissä ei enää nykyisessä ihmissuhteiden kertakäyttöyhteiskunnassa vaikuta merkitsevän samaa kuin ennen. Sairastuminen ei ole muistisairaan oma valinta.
Minä vastamäki se puolison paska käyttäytyminen on? Ja miksi ihmeessä pitäisi olla yhdessä kunnes kuolema erottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo käytös vaikuta olevan mikään muistisairauden oire jos sitä esiintyy vain puolison seurassa. Todellinen syy on jossain muualla.
Tuo vaihe menee ohi. Äidilläni oli tuollainen harhaluuloisuus ja vainoharhavaihe, mutta se muuttui .. Oli sitten myöhemmin sävyisä ja onnellinen kun ei tarttenut olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo käytös vaikuta olevan mikään muistisairauden oire jos sitä esiintyy vain puolison seurassa. Todellinen syy on jossain muualla.
Kyllä muuten on oire tuokin, usko pois.. Muistisairas pystyy kyllä feikkaamaan muille jonkin aikaa. Toki tulee sekin hetki, että on kaikille samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo käytös vaikuta olevan mikään muistisairauden oire jos sitä esiintyy vain puolison seurassa. Todellinen syy on jossain muualla.
Kyllä muuten on oire tuokin, usko pois.. Muistisairas pystyy kyllä feikkaamaan muille jonkin aikaa. Toki tulee sekin hetki, että on kaikille samanlainen.
No jos ei pysty feikkaamaan myös puolisolle niin kyllä edelleen laitan enemmän tuon jonkun muun asian piikkiin. Ja ainoa oikea ratkaisu johtui mistä tahansa on muttaa erilleen. Saa feikat muille jos haluaa. Ei paskaa käytöstä kannata millään sairaudella perustella eikä sitä sitä perusteella myöskään tarvi sietää. Ei sitä siedä kukaan hoitopaikoissakaan vaan kyllä se pakastin käyttäytyvä eristetään muista tai lääkitään riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketkä kaikki saa nykyään hylätä sairauden myötä? Puolison ilmeisesti ainakin, mutta entä omat vanhemmat, tai lapset? Yks elämä vain niilläkin joiden lapsi sairastuu ->hylkääminen ok?
Oma isäni, joka on aina ollut sopuisa ihminen, on nykyään todella kiukkuinen ukkeli. Kiukkuisuus kohdistuu eniten äitiini, joka huolehtii isästä. Isä haukkuu äitiä päivittäin s******n idiootiksi ym. Isä ei suostu syömään lääkkeitä. Mitäpä siinä voi tehdä? Emme ole keksineet myöskään mitään konstia. Ei kai sellaisesta ihmisestä kukaan eroa, joka on ollut yli 50 vuotta rakastava ja kiltti ja muuttuu muistisairauden vuoksi ilkeäksi? Muistisairaus on totta. Aivot ovat surkastuneet lääkärin kuvien perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita jaksaa. Irrota itsesi siitä tilanteesta henkisesti ja yritä kiinnittää hänen huomionsa johonkin " täkyyn", josta puhuu mielellään. Ei kannata vastustella, jos ei joku ihan hullu idea ole pinnalla. Tiedän, ei ole helppoa, 9 vuotta omaishoitajana ja 5- 6 päivää viikossa täysiä päiviä päälle.
En tätä allekirjoita, kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksen syvällä rintaäänellä kehotan liittymään heti paikalliseen muistiyhdistykseen sekä jo nyt paikalliseen omaishoitajayhdistykseen. Niissä kummassakin voi käydä yhdessä ja sinä itse saat tukea ja tietoa. Muista myös anoa Kelalta eläkeisen hoitotukea, sitä on kolmea eri tasoa. Alinta saa jo varhaisessa vaiheessa. Kela järjestää myös sopeutumisvalmennuskursseja. Paikkakuntasi Seniorineuvonnasta teille nimetään palveluohjaaja, joka hoitaa tarvitsemanne asiat ja huolehtii sinun jaksamisestasi asian edetessä. Miehelläni on ollut diagnoosi kahdeksan vuotta joista kolme viimeistä hän on ollut hoitokodissa. ÄLÄ JÄÄ YKSIN.
Muutamia ajatuksia (äitini on aggressiivinen muistisairas):
- onko teille tehty palveluntarpeen arviointi?
- pääsisikö miehesi 1-2 krt viikossa päivätoimintaan. Jos, niin huijaa vaikka sinne että saat levätä
- heti kun intervallihoitoa tarjotaan, ota se vastaan
- puhu lääkärille solvaamisesta. Äidilläni sen takana oli ahdistusta ja sen lääkitseminen auttoi jonkin verran
- älä kuuntele lääkevastaisia läheisiä. Muistisairaus on aivorappeumasairaus, on aivan oikein lääkitä sen oireita
Lähetän sinulle paljon myötätuntoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketkä kaikki saa nykyään hylätä sairauden myötä? Puolison ilmeisesti ainakin, mutta entä omat vanhemmat, tai lapset? Yks elämä vain niilläkin joiden lapsi sairastuu ->hylkääminen ok?
Huoltajalla on virallisia velvoitteita lasta kohtaan. Joskin jos se lapsi alkaa nimitellä vanhempiaan on myös syytä hakea muualta apua. Ei edes alaikäisen edunmukaista olisi olla vanhempien kanssa joita hän nimittelee törkeästi. Enkä ymmärrä miksi se olisi muistisairaalle hyväksi että joku jota hän nimittelee asuu hänen kanssaan.
Vainoharhaisuus on yleinen oire monissa muistisairauksissa, ilmeisesti osa tässä ketjussa ei sitä tiedä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan kolmesta alzheimerikko-omaisestani ei ollut aggressiivinen, ei edes sanallisesti. Ei loppuvaiheessakaan.
Olen todella pahoillani takiasi. Nyt kannattaa soittaa lääkärille, auttava lääke löytyy varmasti. Väkivaltainen käytös on yleinen dementiaoire miehillä.
Miksi sitä väkivaltaista käytöstä pitäisi sietää? Jos se on jatkuvaa kertoohan se selvästi että ei sen muistisairaankaan ole tilanteessa hyvä olla. Parempi todennäköisesti olisi hänenkin mielialansa kun puoliso ei olisi läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo käytös vaikuta olevan mikään muistisairauden oire jos sitä esiintyy vain puolison seurassa. Todellinen syy on jossain muualla.
Kyllä muuten on oire tuokin, usko pois.. Muistisairas pystyy kyllä feikkaamaan muille jonkin aikaa. Toki tulee sekin hetki, että on kaikille samanlainen.
No jos ei pysty feikkaamaan myös puolisolle niin kyllä edelleen laitan enemmän tuon jonkun muun asian piikkiin. Ja ainoa oikea ratkaisu johtui mistä tahansa on muttaa erilleen. Saa feikat muille jos haluaa. Ei paskaa käytöstä kannata millään sairaudella perustella eikä sitä sitä perusteella myöskään tarvi sietää. Ei sitä siedä kukaan hoitopaikoissakaan vaan kyllä se pakastin käyttäytyvä eristetään muista tai lääkitään riittävästi.
No laita sitten ihan minkä piikkiin haluat. Ja pakastimes voit myös eristää, kun alkaa kuttuilee siellä hoitopaikassa 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Yritä ajatella että hän ei vaan ole enää se sama ihminen. Kun sairaus etenee, muutkin saavat osansa haukkumisista. Mutta toivotan kovasti voimia, tiedän mitä se on.
Olen saanut kuulla anopin haukkuja niin, että kerran jätin hänet istumaan vessaan pitemmäksi aikaa ja menin itse rauhoittumaan muualle. Kun palasin takaisin, oli ääni kellossa muuttunut. " Sieltä se kiltti täti tulee, mihin minä joutuisin ilman sinua".
Muista sinä niitä hyviä aikoja ja yritä päästä yli nykyisestä. Vaadi myös asiallinen lääkitys! Jostakin syystä lääkkeitä pihdataan kotihoidossa, mutta laitoksessa lätkäistään saman tien 12 lääkettä, joista 8 keskushermostoon vaikuttavia (lääkkeet em. anopilla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnes kuolema meidät erottaa tai lupaus rakastaa puolisoa myötä ja vastoinkäymisissä ei enää nykyisessä ihmissuhteiden kertakäyttöyhteiskunnassa vaikuta merkitsevän samaa kuin ennen. Sairastuminen ei ole muistisairaan oma valinta.
Minä vastamäki se puolison paska käyttäytyminen on? Ja miksi ihmeessä pitäisi olla yhdessä kunnes kuolema erottaa?
Pahimmassa tapauksessa sairastunut tappaa harhoissaan sen toisen, vieraan ihmisen. Oma rakas puoliso on jäänyt vuosikymmenten taakse eikä dementoitunut tunnista sitä vanhaa äijää tai ämmää, joka tänne on tunkenut.
Vierailija kirjoitti:
Ketkä kaikki saa nykyään hylätä sairauden myötä? Puolison ilmeisesti ainakin, mutta entä omat vanhemmat, tai lapset? Yks elämä vain niilläkin joiden lapsi sairastuu ->hylkääminen ok?
Kyse ei ole hylkäämisestä vaan asiallisen hoitopaikan hankkimisesta. Onko sinun mielestäni minun elämäni sairastuneena arvokkaampi kuin puolisoni/lapseni/vanhempani elämä, joten heillä olisi velvollisuus luopua omastaan ja ryhtyä hoitamaan minua?
Kunnes kuolema meidät erottaa tai lupaus rakastaa puolisoa myötä ja vastoinkäymisissä ei enää nykyisessä ihmissuhteiden kertakäyttöyhteiskunnassa vaikuta merkitsevän samaa kuin ennen. Sairastuminen ei ole muistisairaan oma valinta.