Millaista on yhdessä asuminen? Kaipaatko koskaan yksin asumista?
Tai saatko yhdessä asuessa riittävästi omaa aikaa? Millä tavoin otat omaa aikaa?
Itse muutan nyt kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa yhteen miehen kanssa. Olen ollut aina erakkosielu ja rakastanut yksinoloa myös paljon.
Olen nauttinut eri kodeissa asumisesta. Kuitenkin aina jos olemme lomalla yhdessä pitkään, kasvamme eri lailla yhteen ja olemme kunnolla kumppanit toisillemme. Sitten itkettää kun tiet erkanee ja kauhea ikävä. Muutoin käynnit jää turhan lyhyiksi kaukosuhteen takia ja ei oikein edes ehdi tottua yhdessä oloon.
Nyt olemme muuttamassa yhteen. Tunnetaan miesystäväni kanssa hyvin jo toisemme ja alkuhuuma on mennyt ohi aikaa sitten.
Pelottaa kuitenkin erityisesti oman ajan tarve, pystyykö sitä saamaan tismalleen samalla tavalla kuin yksinkin ollessa? Tulenko katumaan yhdessä asumista? Kaipaanko vanhaa kotia, jota olen pitänyt rauhan linnakkeenani, vain itseni kotina. Jännittää.
Kokemuksia? Mikä on parasta yhdessä asumisessa ja mitä kaipaat yksin asuessa? Kumpi on loppujen lopuksi parempaa?
Kommentit (11)
Nautin yhdessäasumisesta, lllaanhan tässä jo 28v oltu. Puolet tuosta,ajasta vielä työmatkoja lukuunottamatta,etätöissä. Nyt jäin eläkkeelle vuosi sitten ja elämä muuttui paljon koska vietän nyt n 5kk ulkomailla enemmän tai vähemmän yksin. Tosi kivaa tämäkin!!
Asun mieheni kanssa. Asumme kuitenkin niin että molemmilla on omatkin tilat, käytännössä omat työhuonemakkarit. Toimii meillä. En kaipaa yksikseen oloa vaikka ennen tätä suhdetta aika yksineläjä olinkin.
Olen ollut 20v naimisissa, ja nyt viimeiset vuodet olen todella kaivannut omaa aikaa. Ja miehen läsnäolo ärsyttää koska hän on aina kotona kuin minäkin, töiden jälkeen. Vaikka molemmilla omia harrastuksia niin varsinkin omissa oloissa kotona yksin oloa kaipaan ihan valtavasti.
aivan karseaa. vonkaamista, sotkua, häirintää, turvattomuutta. moni mukavakin mies on ns. energiavampyyri, eli kiinnostunut huomiostasi, mutta ei varsinaisesti huomioimaan sinua. sitten nämä pakolliset perusjutut, kuten kuorsaaminen, epäsiisteys, mölinä, oksettavat ruuat ja hajut, jne.
olen asunut kahden miehen kanssa ja molempia jaksoin n. 6kk, minkä jälkeen olin totaalisen hermoromahduksen partaalla. jotkut kestävät paremmin, ja muuttuvat itsekin enemmän miehen kaltaiseksi mölisijä-öykkäriksi. kaikista pahimpia ovat naiset, joilla on poikalapsia. minä en siihen oikein taivu, enkä haluakaan. kuvittele, että muuttuisit jonkun inhoamasi kaltaiseksi! oksettavaa
Yli 30 vuotta on saman katon alla oltu, kyllä todellakin kaipaan omaa aikaa, no onneksi miehen kesälomaa on enää neljä viikkoa
Te, ketkä kaipaatte omaa aikaa, onko teillä mahdollisesti asunnossa omaa huonetta, mihin vetäytyä? Vai onko se ollenkaan sama asia, kun joku on kuitenkin samassa kodissa?
Yleensä käyskentelen töiden jälkeen ja vapaalla ollessa ihan alastomana. Muna stondiksessa välillä ja krapsuttelen
pallejani. Piereksin ihan silloin kun tuntuu painetta olevan. Varpusparvi aina joskus ryöstäytyy vapauteen, mutta
mitäs sen väliä? Ollaan oltu yhdessä 56 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä kaipaatte omaa aikaa, onko teillä mahdollisesti asunnossa omaa huonetta, mihin vetäytyä? Vai onko se ollenkaan sama asia, kun joku on kuitenkin samassa kodissa?
Ei ole sama asia. Joka hetki voi kuitenkin toinen olla jotain vailla, lähtien nyt ihan vaikka siitä että hän on menossa kauppaan ja kysyy pitääkö tuoda jotain. Nyt kun ei ole enää lemmikkiäkään, niin on ihanaa kun kukaan ei esitä vaatimuksia eikä kaipaa huomiota! Mieheni tekee siis 14h työpäiviä, ja on sitten enemmän vapailla. En jaksaisi jos en saisi ikinä olla itsekseni.
JOs suinkin pystyt, älä luovu nykyisestä kämpästä. Oma rauha on paljon tärkeämpää kuin tajuatkaan.
Mitä kauemmin olemme asuneet yhdessä sitä enemmän kaipaan omaa aikaa. Ja nimenomaan omaa aikaa kotona, jos haluan omaa aikaa minun on lähdettävä jonnekin ja se ei ole lainkaan sama.
Up