Ystäväni ovat huolissaan minun syömisistä, mitä pitäis tehdä
Oltiin lomalla etelässä niin ystäväni kritisoi ja kauhisteli kun heidän mukaan söin vain joka toinen päivä ruokaa. Minulla meni loma pilalle, kun koko ajan vahdittiin mitä syön ja kauhisteltiin mun vaatekokoja. Olen 174cm ja painan 51 kg
Minusta söin ihan normaalisti. Aamulla join tuoremehun tai söin jonkun hedelmän. Kun lähdettiin ulos käytiin aamiaisella jossain kahvilassa join maitokahvia. Ystävättäret söivät isot aamiaiset munineen, pekoneineen, pannareineen ynnämuineen. Mulla ei ole aamulla ikinä nälkä ja pärjään hyvin hedelmillä ja mehuilla.
Jos oltiin rannalla niin siellä söin ehkä hedelmän tai pari, muutaman sipsin tai suolakeksin. Vettä joi paljon kyllä kun oli tosi kuuma ja oli kuva saada vähän suolaa elimistöön. Mun ei tehnyt mieli syödä kun oli yli 40 astetta lämmintä. Muut kävi aina lounaalla rantabaareissa mutta mä menin vaan kerran mukaan ja söin salaatin.
Rannan jälkeen käytiin aina oluella tai drinkillä baarissa ja siellä tarjottiin aina jotain pientä suolapalaa: oliiveja, pähkinöitä, sipsejä, joskus jotain juustoja ym. Mulla tulee jo parista oluesta ja tuollaisesta pikkupurtavast vatsa täyteen, niin en halunnut lähteä syömään ihan joka ilta tai söin vain jonkun salaatin tai keiton. Tai leipää ja jotain tsatsikia tai hummusta.
Sitten kun istuttiin iltaa viinilasin äärellä niin silloinkin tarjoilijat toi jotain pikkupaloja, joita tykkäsin napostella.
Söin ravintolassa ehkä joka toinen ilta ja silloin kalaa tai äyriäisiä ja jonkun salaatin. En syö ollenkaan lihaa. Minusta söin tosi hyvin, jätskiäkin monena iltana.
Mutta toi kaverien hössöttäminen mun syömisestä pilasi oikeestaan koko loman. Kerran tilasin keiton ihan vaan kun he painosti et sun pitää kyllä syödä!
Mitä te ajattelette tällaisesta?
Kommentit (7)
Huolestuisin minäkin. Ei lounasta eikä päivällistä. Ei yhtään oikeaa ateriaa. Kyllä etelän maissa syödään kunnon ateria joka päivä vaikka olisi kuuma.
😂 Oot kyllä todella sairas kun jaksat tuutata näitä provojas palstalle
Pikakauraa on myynnissä pussissa 39 senttiä kpl.
Ja levitettä 30:llä.
On hyvää
sun syömiset on tosi outoja ja sulla on varmaan syömishäiriö.
Toi on aika sairaalloisen matala paino sun pituiselle. Eli todentotta, syöt todennäköisesti liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Toi on aika sairaalloisen matala paino sun pituiselle. Eli todentotta, syöt todennäköisesti liian vähän.
Bmi ei kerro kaikkea. Mulla on todella sirot luut mutta olen lihaksikas. Rasvaprosentti on mulla jotain 15%.
Sitä paitsi mun syömisistä lomalla tulee varmaan joku 1200 kcal päivässä, mikä on ihan hyvä, kun löhöö rannalla ja istuskelee baarissa.
ap
Joopa joo. Tiedät itsekin hyvin, että painoideksisi viittaa aliravitsemukseen. Anorektikko voi tuntea itsensä aluksi hyvinvoivaksi. Mutta provohan olet.