Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä lapsensa "hylänneistä" äideistä?
08.09.2008 |
Olen luullut olevani suvaitsevainen, mutta en pysty ymmärtämään millään äitejä, jotka avioerossa tai muuten jättävät lapsensa jonkun muun hoitoon. Laitoin tuohon ostikkoon siksi lainausmerkit hylkäämiseen, koska eihän se nyt oikeesti ole hylkäämistä, jos toimii vaikka etävanhempana esim. viikonloppuäitinä.Mutta minä vain näen sen hylkäämisenä.
Olen yrittänyt tätä miettiä ja ymmärtää, mutta en vain voi ymmärtää. Ja ei, en siis itsekään ole mikään lapsille ja kodille elämän pyhittävä emo, vaan ihan töissä käyvä 2 lapsen äiti, jolla on omakin elämä.
Mitä te muut olette mieltä? Olisi lisäksi kiva kuulla kokemuksia ja näkemyksiä, jos täällä on asian kokeneita paikalla.
Kommentit (18)
systeemi ei käy. Miksi sen pitäisi olla aina isä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka ovat erilaisia kuin sinä. Suvaitsevaisuutta ja elämänvisautta sinulle toivon!
Jotenkin itse on niin siihen kasvanut, että äiti on se "ensisijainen" huoltaja. TIetenkin aina on katsottava lapsen etu - jos äiti esim. muuttaa toiselle paikkakunnalle ja lapsella on tutut koulut/päiväkodit/kaverit yms. isän lähellä, en ymmärrä miksi tuo kaikki pitäisi muuttua muutenkin uuden ja vaikean tilanteen myötä.
Uskon, että moni etä-äiti kaipaa lapsiaan suunnattomasti, mutta uskon myös että valitettavasti on niitäkin äitejä, jotka eivät lapsiaan pahemmin ikävöi.
ja on aivan varmasti kova paikka äidille. Sulla on hyvin vähän elämänkokemusta tuon mielipiteen perusteella. Itse olen sitä mieltä että lapsilla pitää olla ykköskoti eikä 50 ja 50 ja silloin heille mietitään se paras vaihtoehto.
Jos esim. lasten koko elämä on vanhassa lapsuudenkodissa, mutta äidillä ei ole varaa jäädä siihen, mutta isällä taas on. Eikö silloin ole lasten kannalta reilua että äiti hankkii sen pikkuasunnon läheltä ja on heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista?
Joskus isällä on paremmat edellytykset huolehtia lapsesta. Silloinhan se on äidin puolelta rakkautta eikä hylkäämistä hyväksyä tilanne.
Voi muuten sattua kenelle vaan- sullekin.
hänellä itsellään on varmasti tunne-elämän tai mielenterveyden häiriöitä.Eli hän on sairas. Ei kukaan terve äiti lapsiaan hylkää. Vaikka joskus erossa jäisivät isälle asumaan.
Ihan sama pätee isiin. Vain tunnevammainen tai mielisairas isä hylkää lapsensa. Enkä tiedä voiko heitä teosta silloin syyttää. Väärinhän se on lasta ja heitä itseäänkin kohtaan, mutta jos ei ole edellytyksiä niin ei ole. Ihan samalla lailla vanhemmat kykenemättömyyttään siirtävät ihan läsnäolevinakin omia paskojaan lastensa taakoiksi. eivät varmaan tekisi niin jos parempaan pystyisivät. Mielen ongelmat on vaan niin helppo tuomita tuollaisella putkinäöllä.
Ap;lla taitaa olla tekemisen puute tai itsetunto heikoilla kun pitää tämmöisiä aiheita revitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miten se yhtälö sitten menee? Onko äiti mielestäsi itsestäänselvästi parempi isälle kuuluu itsestäänselvästi luopua lapsistaan? Kun on 2 täyspäistä vanhempaa niin yhtälö on aika vaikea ja jommankumman täytyy luopua enemmästä kuin toisen, lasten vuoksi. Mutta teidän perheessä se et ilmeisesti ole sinä?
En tiedä, olenko sitten ainoa, mutta itse uhraisin vaikka sen työpaikkani, mutta lapset pitäisin itsellä, aina!
Toki jos on kykenemätön huolehtimaan niin sitten asia erikseen, mutta tietämäni tapaukset eivät vain näin ole, vaan äidit on lähteneet uuden miehen matkaan perustamaan uutta perhettä tai uraa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus ulkoisesti hyvin voiva äiti voi olla sisäisesti niin rikki, että joko tiedostaen tai alitajuisesti etsii lapsille muun ratkaisun kuin että lapset asuvat hänen luonaan. Tämän esiintuominen ei ole yhtä helppoa kuin puhua jostain käytännöllisistä asioista, kuten työstä tai uuden perheen asumisjärjestelyistä.
Ettekö pysty lainkaan tuntemaan myötäntuoa ja auttamishalua? Mä ihmettelen usein tällä palstalla että eivätkö nämä nettiäitiyttään elävät ihmiset enää osaa tunnistaa toisten tunteita, tilanteita, hätää? Vai onko se vaan niin ihanaa märehtiä ja katsoa kun toinen voi huonosti? Ja sitten ollaan niin superäitiä että. Vaikka ihmisenä on sydämetön paska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus jommankumman on annettava periksi, ettei synnyt taistelua, jossa lapset kärsivät. Ei kaikki isätkään ole sellaisia, jotka tuosta vaan antavat äidin viedä lapset. ja aina 50-50-systeemi ei toimi. ja itse asiassa ainakin itse olen sitä kovasti vastaan. Lapsella tulisi olla yksi koti. Omalla kohdalla ainakin mies olisi niin paljon suurituloisempi, että pystyisi tarjoamaan joko tämän entisen kodin tai uuden talon, minä saisin kituuttaa lapsineni vuokrakaksiossa, kun minun palkalla ei leveillä. Eikä mies suosiolla lapsia minulle luovuttaisi, vaikka 5 vuotta niiden kanssa kotona olinkin.
Lapsethan otettaisiin huostaan sinulta mitään kysymättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos nyt puhutaan ei-imeväisikäisistä, kuten oletan. Minä en usko, että meidän lapsemme pitäisivät minua yhtään sen läheisempänä itselleen kuin miestäni (isäänsä). Itse asiassa miehelläni on pidempi pinna, minä olen äkkipikainen mistä lapset joutuvat välillä kärsimään.
Kunhan sinun ei vain tarvitsisi joutua eroon lapsistasi?
Meillä, joilla harjoitetaan tasa-arvoista vanhemmuutta ja joilla lastenkin mielipidettä kuunnellaan tuollaiset asiat eivät olisikaan niin yksinkertaisia. Toivottavasti me emme miehen kanssa koskaan eroa, mutta olisi kyllä lasten lähivanhemmuus hankalan päätöksen takana. Mieheni ei nimittäin ole millään tavalla toissijainen vanhempi ja lapsillakin varmasti olisi mielipiteitä siitä, kumman luona ja missä haluaisivat asua.
En tiedä, olenko sitten ainoa, mutta itse uhraisin vaikka sen työpaikkani, mutta lapset pitäisin itsellä, aina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, olenko sitten ainoa, mutta itse uhraisin vaikka sen työpaikkani, mutta lapset pitäisin itsellä, aina!
Toki jos on kykenemätön huolehtimaan niin sitten asia erikseen, mutta tietämäni tapaukset eivät vain näin ole, vaan äidit on lähteneet uuden miehen matkaan perustamaan uutta perhettä tai uraa.
ap
Mutta ei kynsin hampain lapsistaan kiinni pitävä äiti silloin, kun eri pysty huolehtimaan niin hyvin lapsista kuin toinen aikuinen.
Jos toinen jättäytyy työttömäksi, on toisen pikku pakko elättää lapsi. Itse asiassa järjestelmä toimiikin just sillä tavalla: oletetaan että äidit jää eron jälkeen lähivanhemmiksi ja isät vain elättää lapset sinne äidin kotiin. Tämän takia työttömyys ei ole eronneelle äidille isokaan riski.
Tosiasiassa nykyään useimmat isät haluavat edelleen olla aktiivisesti mukana lastensa elämässä eron jälkeen ja kokevat pelkän elättäjän aseman suurena loukkauksena. Jos lapsista olisi muuten tulossa oikeustaistelu, äiti on aivan viisas jättäessään lapset kirjoille isän luokse, mikäli ikä on täysipäinen ihminen - ja kuka nyt lapsia muunlaisen kanssa tekisikään?
Ei se mieskään kaikkeen repeä.
Vai olisko se ok. että, että ex-ukko hautoo kotona lasten kanssa ja sinä paiskit töitä.
Kyllä minäkin ihmettelen niitä äitejä, jotka lapsensa jättävät isälle ja tapaavat sitten niitä joka toinen vkl.
Ja ihmettelen kommentteja, että isä pystyy paremmin elättämään. Sekö se isoin syy on, mies tienaa paremmin ja lapset saavat rikkaamman elämän isän luona. Ja mitä pahaa on vuokralla asumisessa ja työttömyydessä. Jos äiti ei ole alkoholisti tai mielisairas, niin varmasti ei lapsia oteta huostaan työttömyyden takia.
Kyllä mulle lapset ovat kaikki kaikessa ja jos miehen kanssa erotaan, niin tietysti toivon, että lapset jää mun luo asumaan, On ne miehellekin tärkeitä. Mutta eniten asiaan vaikuttaa se, kumman luona lapset itse haluaa asua. Ja ainakin tässä vaiheessa varmaan valitsevat minut.
Teidän lapset varmaan valitsevat sittenkin isän...
Joskus on valittava etävanhemmaksi äiti työn, elämäntilanteen tai jonkin muun asian vuoksi. Sehän olisikin ideaali tilanne, ettei äiti (sanotaan nyt vaikka lentoemäntä tai kokki rahtilaivalla) "hylkää" lapsiaan ja lapset olisivat hoidossa monta päivää tai viikkoa sitten sukulaisten nurkissa eikä suinkaan isällä.