Mieheni ei kestä mitään palautetta isyydestään

Vierailija kirjoitti:

Loukkaantuminen on manipulaatiokeino, ei aitoa loukkaantumista. Sen päämäärä on välttyä tekemästä kokonaan. Voi siinä sitten kiukkuisena ssnoa, että en tee sitten mitään ollenkaan kun sulle ei mikään kelpaa. Ja häipyä kaverille. Vaikka ainoa mitä vaimo teki oli muistutti, että vitamiinit pitää ottaa.

Tämä, kun järjestelmällisesti on aina vitamiinit antamatta.

Laittaa lapset likaisilla päiväkotivaatteiilla nukkumaan ilman iltapesuja. Liekö ruokittukaan, kun toinen herää itkemään leipää yöllä. Samoilla eilisillan päiväkotivaatteiilla, joilla nukkuneet yön, vie lapset seuraavana aamuna taas päiväkotiin. Laittaa lapsille kuomat jalkaan, vaikka vesikeli.

Unohtuu tietokonepeliensä maailmaan eikä huomaa, että 2- ja 3-vuotiaat ovat lähteneet ovesta ulos. Kerran etsiiä toista hätääntyneenä pihalta tämän nukkuessa omassa sängyssään. 

Huolehtii itsellensä ruuan, mutta ei lapsille. Kun oli kerran päivän aikana kysynyt, että ottaisivatko ruokaa ja lapset olivat sanoneet ei leikkinsä keskeltä.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Voiko tällaisen ihmisen huomaan jättää lapset turvallisin mielin? 

Liekö siis tarkoituksena tällä hoidolla välttyä siis kokonaan osallistumasta lasten hoitoon. Kuulostaa ikävältä. 

Ankea ukko. Eipä mulla muuta tähän.

Ei kestä kritiikkiä koska tietää toimineensa väärin.

Vierailija kirjoitti:

"Muistan vieläkin sen tunteen, kun oltiin lähdössä synnäriltä kotiin esikoisen kanssa. Fiilis oli lähinnä se, että te siis annatte tämän vauvan meille ihan mukaan kotiin 🤣

Yhdessä sitten opeteltiin 😌"

Aivan sama kokemus. Tunsin itse asiassa että isä oli monessa suhteessa parempi vauvan kanssa aluksi kuin minä. Teki ja toimi sekä kokeili rohkeasti mikä voisi toimia ja mikä ei. Itse ajattelin että minun pitäisi äitinä jotenkin automaattisesti osata heti. Mutta eihän se niin mene. Vain tekemällä oppii ja onneksi annoin miehen oppia omat tapansa olla lapsen kanssa koska hän loi samalla todella läheisen ja hyvä suhteen lapseen joka on kantanut ihan lapsen aikuisuuteen saakka.

Sama meillä. Minä olin peukalo keskellä kämmentä kun kotiuduttiin, mies ei, kun oli hoitanut vauvaa jo perhehuoneessa enemmän kuin minä. Kiireellisestä sektiosta toipuminen vei minulta tovin.

Lapset nyt jo parikymppisiä ja omillaan, mutta aina ollut hyvät välit meihin molempiin vanhempiin. Yhdessä tähän on lähdetty, yhdessä tehty ja hoidettu, kumpikaan ei ole vapaamatkustaja. Sellaisilla ne isoimmat ongelmat tuntuukin olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa neuvoa. Meillä on vasta puoli vuotias. Mies ottaa veetuiluna tai suuttuu kun neuvon. Mies on myös paljon pois kotoa töiden ja harrastuksen takia. Vietän 97% ajan lapsemme kanssa.

Miehellä ei ole kokemusta lapsista, mutta en arvannut tämän olevan tälläistä. Jään seuraamaan neuvoja

Sinullekin vinkiksi: jos miehesi kaipaa neuvoja lapsen hoidossa, hän pyytää niitä. Siihen asti ota rennosti ja anna miehen hoitaa lasta omalla tavallaan.

Hän ei koskaan pyytänyt neuvoja. Ei ikinä.

Siispä älä tarjoa neuvojasi. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Mikään mitä kerroit miehestäsi, ei ole vaaraksi lapselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa neuvoa. Meillä on vasta puoli vuotias. Mies ottaa veetuiluna tai suuttuu kun neuvon. Mies on myös paljon pois kotoa töiden ja harrastuksen takia. Vietän 97% ajan lapsemme kanssa.

Miehellä ei ole kokemusta lapsista, mutta en arvannut tämän olevan tälläistä. Jään seuraamaan neuvoja

Sinullekin vinkiksi: jos miehesi kaipaa neuvoja lapsen hoidossa, hän pyytää niitä. Siihen asti ota rennosti ja anna miehen hoitaa lasta omalla tavallaan.

Hän ei koskaan pyytänyt neuvoja. Ei ikinä.

Siispä älä tarjoa neuvojasi. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Mikään mitä kerroit miehestäsi, ei ole vaaraksi lapselle. 

Tarviiks kyseisen kirjottaa kaikki? Mun mielest toi riittää ihan hyvin. Mies ei juuri hoida lastaan. Menee sieltä missä aita on matalin/kaatunut?  Ei ehkä vaaaraksi muttei kyllä lapsen edun mukaisesti toimi

Meillä mies lähti taas ovet paukkuen. Olisin halunnut jutella hänen kanssa edes vartin. Ei kerennyt ja väsytti liikaa. Lopulta kuulemma ärsytin tahallisesti, estin lähdön  harrastukseen. (Pyysin laittamaan pyykit kuivumaan kun vauva rupesi huutaa ja kone soi.)

Mitään näistä en tehnyt. Halusin vain kertoa ettei ole kiva kun hän ei ole tällä viikolla ollut kotona hyvällä tuulella, ollut vain noin tunnin juttu tuulella. Yhtäkään vaippaa ei ole vaihtanut, kerran kai ruokkinut. Haukkui pummiksi ja olen siis kotona vauvan kanssa.

Jos kerta sanoo pummiksi. Niin selvä menen viikonloppuisin töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies lähti taas ovet paukkuen. Olisin halunnut jutella hänen kanssa edes vartin. Ei kerennyt ja väsytti liikaa. Lopulta kuulemma ärsytin tahallisesti, estin lähdön  harrastukseen. (Pyysin laittamaan pyykit kuivumaan kun vauva rupesi huutaa ja kone soi.)

Mitään näistä en tehnyt. Halusin vain kertoa ettei ole kiva kun hän ei ole tällä viikolla ollut kotona hyvällä tuulella, ollut vain noin tunnin juttu tuulella. Yhtäkään vaippaa ei ole vaihtanut, kerran kai ruokkinut. Haukkui pummiksi ja olen siis kotona vauvan kanssa.

Jos kerta sanoo pummiksi. Niin selvä menen viikonloppuisin töihin. 

Jatkan vielä. Mies saa aina nukkua täydet unet, saa joka päivä jonkun verran omaa aikaa. Saa myös kokonaisia päiviä

Vierailija kirjoitti:

Jep. Olin eräässä pakollisessa menossa klo 23 saakka, mies neljävuotiaan kanssa kaksin kotona. Kun tulin kotiin luulin, että lapsi olisi jo nukkumassa, koska hänen nukkumaanmenoaika oli noin 20:30 (ei kovin tarkkaa, mutta suunnilleen). Mutta mies ja lapsi olikin katsomassa telkkaria kun tulin! Mies ei ollut laittanut iltapalaa, ei hoitanut iltapesuja eikä mitään. Jouduin ensitöikseni silloin vähän yli klo 23 kun väsyneenä palasin kotiin aloittamaan lapselle iltapalan teon, siitä sitten iltapesut, iltasadut ym, kello oli yli puolenyön kun sain hänet sänkyyn. Lapsi oli ihan ylikierroksilla, olivat syöneet kuulemma illalla ison pussin karkkia. Että semmonen tapa olla isä. Eikä olisi saanut häntäkään kritisoida yhtään. Jopa neuvolassa sanoivat kun siellä avauduin, että anna isän olla isä omalla tavallaan. Eihän siitä mitään tule jos ei edes perusasioita hoida. Ja että minä olen ainoa joka niistä yhtään huolehtii.

"Iltapalat, iltasadut ym."

Et siis osannut poiketa jäykistä rutiineistasi ja viedä lasta pikaisesti nukkumaan, vaan tunnin sessio klo 23 jälkeen?

Lapsi varmaan kangistettu (äidin) kaavoihin pienestä pitäen eikä poikkeustilanteita tunneta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies lähti taas ovet paukkuen. Olisin halunnut jutella hänen kanssa edes vartin. Ei kerennyt ja väsytti liikaa. Lopulta kuulemma ärsytin tahallisesti, estin lähdön  harrastukseen. (Pyysin laittamaan pyykit kuivumaan kun vauva rupesi huutaa ja kone soi.)

Mitään näistä en tehnyt. Halusin vain kertoa ettei ole kiva kun hän ei ole tällä viikolla ollut kotona hyvällä tuulella, ollut vain noin tunnin juttu tuulella. Yhtäkään vaippaa ei ole vaihtanut, kerran kai ruokkinut. Haukkui pummiksi ja olen siis kotona vauvan kanssa.

Jos kerta sanoo pummiksi. Niin selvä menen viikonloppuisin töihin. 

Sukulaiselle kävi just näin kun saivat lapsia. Yhdessä n 15 vuotta josta naimisissa ehtivät olla viisi. Lapsia naimisiin menon jälkeen 2. Ennen sitä tuntuivat unelmaparilta. Mies alkoi kritisoida että toinen loisii hänen kustannuksellaan ja lapsille oli liian raju. Ero tuli, eivätkä lapset haluaisi isälleen kun se huutaa ja käytännössä isän vuorolla lapset on mummulassa koko ajan.

Tyypistä kuoriutui itsekeskeinen päälle päsmäri. Varmaan sitä osin ollutkin vaikkei niin näkynyt aiemmin, mutta lasten synnyttyä muuttui erityisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies lähti taas ovet paukkuen. Olisin halunnut jutella hänen kanssa edes vartin. Ei kerennyt ja väsytti liikaa. Lopulta kuulemma ärsytin tahallisesti, estin lähdön  harrastukseen. (Pyysin laittamaan pyykit kuivumaan kun vauva rupesi huutaa ja kone soi.)

Mitään näistä en tehnyt. Halusin vain kertoa ettei ole kiva kun hän ei ole tällä viikolla ollut kotona hyvällä tuulella, ollut vain noin tunnin juttu tuulella. Yhtäkään vaippaa ei ole vaihtanut, kerran kai ruokkinut. Haukkui pummiksi ja olen siis kotona vauvan kanssa.

Jos kerta sanoo pummiksi. Niin selvä menen viikonloppuisin töihin. 

Sukulaiselle kävi just näin kun saivat lapsia. Yhdessä n 15 vuotta josta naimisissa ehtivät olla viisi. Lapsia naimisiin menon jälkeen 2. Ennen sitä tuntuivat unelmaparilta. Mies alkoi kritisoida että toinen loisii hänen kustannuksellaan ja lapsille oli liian raj

Mies ei ole vieläkään tullut kotiin. Tulee varmaan taas kymmeneltä, syö ja menee nukkumaan.

Miten miehet voivat muuttua noin rajusti? Ymmärrän että koko elämä mullistuu MUTTA. Nainen on 97% se joka jää kotiin, sosiaalinen elämä jää pakosti vähemmälle, toipuu synnytyksestä, koliikki pahimmillaan niinkuin meillä. 

Mies taas elää normaalia elämää? Joten mikä syy on olla pahalla päällä. Jos kysyn omalta mieheltä, niin saan vaa "noku sä ärsytät tahallaa/nipotat ja vittuilet ja kritisoin."

Pyydän vain että mies ruokkisi vauvan ilman että huutaa nälkä raivoa, leikki vauvan kanssa ilman puhelinta ja välillä olisi oma-aloitteinen. Sanon jos on aiheutta... Aina ei vaihda puklu vaatteita pois...

Joku lapseton ihmettelee, miksi ylikierroksilla käyvälle lapselle annetaan iltapala ja luetaan iltasatu vaikka on puoliyö. Niinpä, miksiköhän. Luulisi lapsettomankin jotain ymmärtävän, mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää joku keskusteluilta, jossa keskustelette elämästänne, molempien haaveista, nykytilasta, jaksamisesta, taloudesta, teidän välisestä vuorovaikutuksesta, vanhemmuudesta, arjen sujumisesta. Avoimesti, toista kunnioittaien ja kuunnellen, kuunnelkaa toistenne mielipiteet ja millaisia tuntemuksia arjessa on. Otat siellä sitten asian esiin.

Tai sitten muutoin vaan sopivana hetkenä sanot tyyliin "hei, olen huomannut, että kun esim kehun sinua onnistumisista, niin näytät siltä, ettet pidä siitä. Minua hämmentää tällainen, koska mielestäni on tärkeää kehua ja huomata toisen onnistuminen. Mitä mieltä olet asiasta? Häiritseekö sinua kehut?" ja sitten kuulet vastauksen ja jos miestä häiritsee niin jätä kehut vähemmälle.

Ja sitten voitte vaikka yhdessä miettiä tavan, että milloin ja miten vanhemmuudesta keskustellaan, mikä olisi se teille sopiva tapa että miten ristiriitatilanteet käsitellään. Miestä voisi motivoida tähän ke

Ihmisen kanssa ei voi keskustella asiasta ja sä ehdotat että keskustelkaa asiasta?

Vaikea tilanne. Varmaan terapia miehelle olisi paras ratkaisu mutta mahtaako suostua menemään.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että miksi 'isyys' pitää vetää siihen, muistaako mies vitamiinit tai jotain muuta yksityiskohtaa.

Miehen tapa hoitaa lasta ja lapsen asioita voi olla puutteelista ja ärsyttävää, mutta on ihan eri asia kritisoida toisen lapsenhoitoa kuin toisen isyyttä.

Isänä olemisen tapaa voi arvostella silloin, jos toinen ivaa ja pilkkaa lasta tai on muuten haitallinen. Vitamiinien unohtaminen ei ole sellanen asia jonka perusteella toisen vanhemmuutta arvostellaan.

Niin, miksi tää isä sitten ottaa kaiken isyyden arvosteluna? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko viestiketjua mutta oikeastiko joku tekee suuren numeron siitä että lapsen isä on unohtanut antaa lapselle vitamiinin? Kyseessä taytyy olla ensimmäinen lapsi ja ylihuolehtiva vanhempi.  Monilapsisessa perheessä ei tällaisista ehditä eikä viitsitä riidellä. Sen verran kiirettä että kummaltakin vanhemmalta unohtuu silloin tällöin jotakin. Eikä siitä mennä syytellen toisen kimppuun. Se on elämää. 

En tiedä onko joku tehnyt suuren numeron. Ap sanoo muistuttaneensa vitamiineista joskus. Ei hän mistään riidasta mitään maininnut.

Isähän se tässä tekee suuren numeron siitä, että muistutetaan. 

No, toki ei tiedetä mihin sävyyn ap kommunikoi, mutta olisihan se vaan miehenkin kyettävä puhumaan asioista jos meinaa tilanteen jotenkin korjata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Olin eräässä pakollisessa menossa klo 23 saakka, mies neljävuotiaan kanssa kaksin kotona. Kun tulin kotiin luulin, että lapsi olisi jo nukkumassa, koska hänen nukkumaanmenoaika oli noin 20:30 (ei kovin tarkkaa, mutta suunnilleen). Mutta mies ja lapsi olikin katsomassa telkkaria kun tulin! Mies ei ollut laittanut iltapalaa, ei hoitanut iltapesuja eikä mitään. Jouduin ensitöikseni silloin vähän yli klo 23 kun väsyneenä palasin kotiin aloittamaan lapselle iltapalan teon, siitä sitten iltapesut, iltasadut ym, kello oli yli puolenyön kun sain hänet sänkyyn. Lapsi oli ihan ylikierroksilla, olivat syöneet kuulemma illalla ison pussin karkkia. Että semmonen tapa olla isä. Eikä olisi saanut häntäkään kritisoida yhtään. Jopa neuvolassa sanoivat kun siellä avauduin, että anna isän olla isä omalla tavallaan. Eihän siitä mitään tule jos ei edes perusasioita hoida. Ja että minä olen ainoa joka niistä y

"Iltapalat, iltasadut ym."

 

Et siis osannut poiketa jäykistä rutiineistasi ja viedä lasta pikaisesti nukkumaan, vaan tunnin sessio klo 23 jälkeen?

 

Lapsi varmaan kangistettu (äidin) kaavoihin pienestä pitäen eikä poikkeustilanteita tunneta.

Miten ylikierroksilla käyvä 4-vuotias "viedään pikaisesti nukkumaan"? 

Tuossa tilanteessa vika on kyllä yksiselitteisesti laiskassa miehessä. Tuollaiset hälläväliä-vanhemmat kasvattaa tulevaisuuden ongelmanuoria, kun ei ole mitään rajoja eikä turvaa tuovia rutiineja.

Vierailija kirjoitti:

Väistin aikanaan luodin ja erosin tuollaisesta miehestä ennen lasten hankkimista. Kaikki kritiikki sai hänet tolaltaan, ja hän oli kumminkin ammatiltaan taiteilija. Jos hän esim. kysyi mitä mieltä olet jos pihaan laitetaan tähän kohtaan kukkia x, ja sanoin että kasvi ei kestä auringossa (paahteinen kohta), se oli suoraa kritiikkiä häntä kohtaan. Ja istutti silti kasvin joka sitten kuoli. Mitä mieltä olet maalauksestani? Ainoa oikea vastaus oli "tosi upea", mitään oikeaa keskustelua ei voinut hänen tekemisistään olla. Kissan turkin harjaaminen, angorakissa? Suuttui jos harjasin joka päivä, koska hän olisi halunnut tehdä kans. Yritin sanoa että sen kun harjaat, kissa tykkää, mutta ei kuulemma enää voinut jos olin jo sen päivän "pilannut". Kissa jäi erossa hänelle - takkuja käynyt leikkaamassa eläinlääkärillä kun ei jaksa harjata. Suuttui eläinlääkärille kun kritisoi turkin takkuja.

Ei voi olla totta, toinenkin wannabe-maalarin vaimo?!

- Mitä sanot, onks tää hyvä?

- En tiedä, mitä se esittää?

- No miltä se susta näyttää?

- Hnmm... en mä tiedä. Ei miltään. 

- Niin mut onko se susta hyvä?? 

- En minä pysty sanomaan kun en saa selvää mitä se esittää. Mitä sulla oli mielessä, mihin pyrit?

- Ei kun kerro sä miltä se susta näyttää.....

jne jne jne. Hedelmätön keskustelu olisi pitänyt tietysti lopettaa alkuunsa, mutta kun toinen jatkoi inttämistään. Ainoa tapa saada jankutus loppumaan olisi ollut keksiä mitä söherrys (muka ) esitti, ja sitten kehua kuin pikkulasta, että kyllä on hieno!!

Seuraavalla viikolla arvuuteltiin taas uutta "taideteosta". Kiroan öljyvärimaalauskurssit alimpaan helvettiin! En minäkään suherra neulepuikoillani jotain epämääräistä rättiä ja mene vonkaamaan toiselta "miltä tää susta näyttää, olisko tää sukka vai hiha ja onko tää susta hyvä???"

Vierailija kirjoitti:

Oudolta kuulostaa sellainen yksilöterapiakin, missä ihminen on oppinut ettei ole tehnyt mitään väärin. 

Joo. Luulisi vähäiselläkin järjellä tajuavan etsiä korjattavaa omista käytösmalleistaan, ajattelustaan, teoistaan, asenteistaan, valinnoistaan. 

Mut onhan noita tyhjää toimittavia puoskariterapeutteja. Systeri kävi sellaisella kolme vuotta. Terapian jälkeen se oli entistä varmempi siitä että oli avuton uhri ja täydellinen, joten hän jatkoi samojen virheidensä toistamista. Olen katkaissut häneen välit, mutta viimeisin tieto on, että hän jatkaa elämäänsä yhtä kiukkuisena, passiivisena ja tyytymättömänä tajuamatta, että vain ihminen itse voi muuttaa elämänsä kulkua.