Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas on mammojen ilta mennyt rattoisasti haukkumalla ex- pm:iä, toivottavasti muistitte kiimoissanne hoitaa oman perheenne.
Taitaa olla muna-mammat kuitenkin asialla ja venäläiset trollit.
+ kateelliset av-äm mät.
Minä olen demari ja syön paskaa päivittäin!
-winner-
Kai se kateutta herättää kun Suomessa on nainen jota ihailee melkeinen jokainen mies maailmassa. Naisten lisäksi.
Sanna on noussut ihmisten yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Olivatko soittaneet myös paparazzit valmiiksi paikalle?'
Selvästi media haluttiin paikallle, pääsivät näin kuviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olivatko soittaneet myös paparazzit valmiiksi paikalle?'
Selvästi media haluttiin paikallle, pääsivät näin kuviin.
Olitko paikalla?
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen demari ja syön paskaa päivittäin!
-winner-
Et ole vaan persu joka syö paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Ärsyttääkö?
Vierailija kirjoitti:
Ja taas paistaa tissiliviit paidan läpi. Sanna tykkää että tissiliivit näkyy läpi.
Ihme kyyliä ja stalkkaajia koko ketju taas täynnä. Jos ottaa noin koville, niin älä v*ttu katso sinnepäin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Ärsyttääkö?
Mene töihin pervopersu!!!! Lopeta tuo loputon Marinin stalkkaus ja mene töihin.
Kyllä menee persuilla huonosti nyt ja tulevissa vaaleissa, kun puoluetoimisto on taas värvännyt kaikki pervopersut tänne ulisemaan Marinista. Säälittävää touhua 🙄
En ole persu, mutta niin lapsellisen teinimäistä käytöstä, joten en tykkää. Olen jopa äänestänyt muinoin. Nyt meni kerralla maku ja kannatus.
Vierailija kirjoitti:
Taas on mammojen ilta mennyt rattoisasti haukkumalla ex- pm:iä, toivottavasti muistitte kiimoissanne hoitaa oman perheenne.
Tämä! Kuka ne teidän lapset hoitaa, kun pitää täällä riekkua ja solvata Marinia? Pitääpä alkaa tehdä lasuja ketjun perusteella.
Tosin iso osa on inceleitä pervopersuja, joilla ei ole muuta tehtävää annettu persujen puoluetoimistolta kuin trollata täällä aamusta iltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Ärsyttääkö?
Mene töihin pervopersu!!!! Lopeta tuo loputon Marinin stalkkaus ja mene töihin.
Eli ärsyttää 😂🤣😂🤣.
Ootko kokeillu kertoa sannulille että lopettaa perseilyn niin ei tarvis alottaa näitä ketjuja?
Mene töihin!!!!
Marin on töissä ja minä olen töissä - ärsyttääkö persulia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Niin, Sanna-hullu trollaa näitä paskoja täällä joka päivä - miksi?
Ärsyttääkö?
Voi pientä raukkaa kun sulla ei ole muuta elämässäsi kuin ex-pm.
Vierailija kirjoitti:
En ole persu, mutta niin lapsellisen teinimäistä käytöstä, joten en tykkää. Olen jopa äänestänyt muinoin. Nyt meni kerralla maku ja kannatus.
Seli seli - pervopersujen ulinan tunnistaa kaukaa 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen demari ja syön paskaa päivittäin!
-winner-
Et ole vaan persu joka syö paskaa.
Ei persut syö paskaa. Vain demarit ja vassarit syö ulostetta PÄIVITTÄIN.
-winner-
Mä syön vain joka toinen päivä, sorry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Sanna. Olet kaunis ja ihailtava nainen, jota kaikki kadehtivat tällä palstalla.
Kukaan ei kadehdi, pikemminkin säälii
Uli uli ulisee - pervopersu ulisee, kun Marin menestyy ja porskuttaa eteenpäin välittämättä teidän ulinasta.
Olivatko soittaneet myös paparazzit valmiiksi paikalle?