Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Kaunis pari. Palstan lihavat ja rumat ovat kateellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän vaikuttaa sellaiselta esitykseltä. Samuli taitaa olla lepakko joka vetää nyt tällaista roolia.
Et taida olla kovin älykäs, puheet kuin persulla, ne on hyvin yksinkertaista sakkia. Alaluokka lukee just seiskaa.
Mihinkäs luokkaan Sannuli sitten kuuluu tuottaessaan sisältöä Seiskaan? Tukiaisen ja muiden vastaavien kanssa?
Seiska lehtihän tässä saisi hävetä hölmöä kirjoitustaan ja salaa ottamia kuviaan. Kauniille parille kateelliset palstalaiset saavat vettä myllyynsä, kun itse ovat Seiska lehden tasolla olevia hölmöläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Markus ajattelee tällaisista kuvista?
Mitäpä se tuohon voisi sanoa, kun itse on houkutellut useampia naisia samalla kertaa intiimeille hotellijatkoille kolmen kimppaan.
Sannalla on ollut vain tämä yksi kumppani eron jälkeen ja rakkaus näyttää kukoistavan,
Ilmiannettu!
Oman kullan suuteleminen kadulla, voittaa mennen tullen sen, että hakkaa oman kullan hengiltä, jossain Ulvilassa. Eikö?
Julkisuutelot ei tee hyvää maineelle jos aikoo vielä jatkaa busineksia arabimaissa. Muistan lukeneeni että hällä oli jotain juttuja Dubaissa. Varsinkin eronneet ja naimattomat, ja vielä kadulla.
Mulla itsellä ei ole mitään katusuutelemista vastaan niin että antaa palaa vaan niin kauan kun hehku on tallella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäytyy kuin teinityttö vaikka ikää on kohta 40 vuotta ja mies jo yli 40.
Minä olen 42 v. ja seurustellut mieheni kanssa 20 v. ja ollut naimisissakin yli 10 v. ja edelleen saatan suudella häntä kadunkulmissa. Toivon ettei se koskaan lopukaan.
Kenelle esität?
Sinulle, katkeralle rumalle akalle, jota kukaan ei ole koskaan rakastanut. Meitä kauniita ja kivoja rakastetaan.
Nånni Pertti, nyt kannattaa lopettaa se näppikselle pahan olonsa oksentaminen.
Oliskohan sinulla peiliä siellä kämpässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Julkisuutelot ei tee hyvää maineelle jos aikoo vielä jatkaa busineksia arabimaissa. Muistan lukeneeni että hällä oli jotain juttuja Dubaissa. Varsinkin eronneet ja naimattomat, ja vielä kadulla.
Mulla itsellä ei ole mitään katusuutelemista vastaan niin että antaa palaa vaan niin kauan kun hehku on tallella.
Eli suomalaisen naisen ei pidä suudella Hgin kadulla kun joku arabi Dubaissa vois tykätä kyttyrää?
Älkää nyt noin lampaita sentään olko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei kihisytä palstan katkeroita kiukusta kuten Sanna Marinin onni. Hupaisaa.
Ei vaikuta onnelliselta, vaan huomion- ja näyttämisenhaluiselta. Ihan kuin haluaisi huutaa muille, että tämä on nyt minun mieheni, pitäkää muut näppinne erossa. Mieheen itseensä ei mitä ilmeisimmin ole luottamista.
Voi että. Ehkä teidän omiin suhteisiinne ei liity kovin suuria intohimoja, kun tämä niin järkyttää. Tuollaista se on, kun ei voi pitää näppejään erossa toisesta. Toivon teillekin rakkautta kesäänne :-).
Toivottavasti myöskään sä et näytä sitä keski-ikäistä rakkautta tuolla julkisesti. Sitä ei haluta nähdä, va
Näytän. En erityisemmin välitä siitä, mitä juuri sinä haluat julkisella paikalla nähdä. Jos julkinrn hellyys ahdistaa voit muuttaa Saudi-Arabiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Markus ajattelee tällaisista kuvista?
heillä tooosi hyvät välit, tapailevat kolmistaan lapsen kanssa ns pertapaamisia. markuksella omat heilat,oma elämä. ja mistä me tiedetään oliko mm vapaa suhde jo avioliitossa.
Demareilla on vapaita suhteita enemmänkin. Esim. Mäkynen.
Eikös se SDPn Jaakonsaari ensimmäisenä alkanutkin puhumaan niistä salarakkaista ja sen jälkenhän ne tulivat ne uusperheet ja isä joka synnyttääYM
Kyllä Jussi vetää tässä voiton.
Itse huomannut että mikäli noin suuteluttaa ja halut korkealla niin pikainen panosessio kyllä tuo hetkeksi helpotusta tilanteeseen. Ei sitåkää toki tarvii julkisesti suorittaa.
Vierailija kirjoitti:
Normaalia teinien toimintaa.
Sannalta jäi ehkä teini-ikä elämättä, koska nyt keski-ikäisenä villiintyy....Eihän siinä mitään pahaa ole, rakkaus on aina ihanaa!
Eivät tainneet olla selvin päin käytöksestä päätellen tai reviirin merkkaus Sannalla käynnissä Seiskaa apuna käyttäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän vaikuttaa sellaiselta esitykseltä. Samuli taitaa olla lepakko joka vetää nyt tällaista roolia.
Et taida olla kovin älykäs, puheet kuin persulla, ne on hyvin yksinkertaista sakkia. Alaluokka lukee just seiskaa.
Mihinkäs luokkaan Sannuli sitten kuuluu tuottaessaan sisältöä Seiskaan? Tukiaisen ja muiden vastaavien kanssa?
Sanna onkin Seiska -julkkis! Ei häntä Suomen kuvalehden tai Hesarin kannessa näy. Niihin pääsee ihan eri meriiteillä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei halua päätyä Seiskaan, silloin ei pidä pussailla keskellä katua. Näin yksinkertaista se on.
Seiska kulkee ip-lehtien kanssa Marinin perässä, koska Marin-juttuja klikataan ja ne myyvät. Myyt parhaiten Marinin poliittisille vastustajille. Marin puolestaan ei välitä, vaan elää omaa ainutkertaista elämäänsä.
Tunnin juna pelastaa tän maan, ku jengi suhaa yöt päivää turggusen ja hesan välil ni ne ostaa kahvetta junasta ja se massi valuu sulle hyvä ihminen. Sit meist tulee rikkai ja persukin voi ostaa postimyynnistä morsiamen jonka kanssa voi sit vehdata turggusen ja hesan välil tunnin junas, ei tartte enää kattella sannaa kateellisena. Ne tulee ameriikoist asti tsiigaa meiä junaa, tul sääki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei halua päätyä Seiskaan, silloin ei pidä pussailla keskellä katua. Näin yksinkertaista se on.
Toimittajakin sattui ihan vahingossa paikalle herkällä hetkellä. Ihan pyytämättä ja yllättäen. Onneksi tuli kamerakin mukaan. Tuuria että oli Suomen suurimman ja surkeimman juorulehden toimittaja.
Tuo lehti on Suomen tyhmimmän kansanosan ainoa lehti mitä ne lukee. Ei saakeli, että jotkut tilaa lehteä, minkä ainoa anti on vakoilla ihmisiä. Tässä tapauksessa siviiliä, joka ei ole enää edes julkisuuden henkilö.
Paitsi sen tyhmimmän kansanosan mielestä instaan kuuluminen on julkisuuteen pyrkimistä, kun niiden aivot ei toimi.
Joo, Facebookissa oleva mummonikin on niin sanotusti julkisuuden henkilö jos some-mittatikulla mitataan. Onkohan yhdellekään kylälle tullut mieleen, että ihmisiä naurattaa kun kyylät käyttävät elämänsä muiden kyyläämiseen?
Ensin Orpo pörrää suu Hangon keksinä Melonien ja Evitojen kanssa ja nyt tämä. Purra halkeaa raivosta, ei ole söpöllä blondilla mitään jakoa enää.
Eikös se SDPn Jaakonsaari ensimmäisenä alkanutkin puhumaan niistä salarakkaista ja sen jälkenhän ne tulivat ne uusperheet ja isä joka synnyttääYM