Oon rakastumassa pahimman sortin juoppoon.

Mies muuttui päihderiippuvaiseksi jossain vaiheessa. Katselin liian kauan tajuamatta että ei h... en minä tälläistä elämää halua. Tajuttuani lmoitin miehelle että se on valinnan paikka. Mies löysi jostain järkeä ja valitsi avioliiton ja yhteiset lapsemme. Nyt on ollut selvin päin 5v mutta voin sanoa että oli todella raskasta aikaa. 

Ei kukaan, koskaan, oo minuun voinut rakastua. Ihan pahin juoppo olen. Tosin siis, kiitos teidän naisten. Ehkä ei kollektiivisesti, vaan ihan muutamaa voin syyttää. Ja vissiin peiliinkin pitäisi katsoa, mutta ne ensimmäiset tyttöystävät sanoivat haluavansa nähdä minut humalassa. Viihdyin selvinpäin. Vasta 27-vuotiaana aloin juoda.

Naiseni joivat, minä en. Kaverini joivat, minä en. Olin aina kuskina.

Kerran pyysin kaveria kuskiksi, että voisin juoda. Vaikka bensarahat annettiin hän lähti kotiin nukkumaan.

Sen jälkeen en ollut kuskina kertaakaan, eikä kiinnostanut olla selvinpäin. Jos tuli kutsu baariin, olin ensimmäisenä kännissä. Hämmentävää kyllä, kukaan ei näemmä tykännyt humalaisesta minusta.

Varokaa mitä toivotte, voitte saada juurikin sen.