Mua ei ole koskaan mikään uutinen/tapaus koskettanut näin paljoa kuin Valkeakosken tappo
En voi yhtäkään uutista siitä lukea itkemättä. Ehkä siksi, kun itsellänikin teini-ikäisiä tyttöjä ja ajatuskin siitä, että joku tekisi heille jotain noin hirveää tuntuu todella pahalta. Ihan järkyttävä tapaus tytön perheelle ja uhrin löytäneille ystäville. Toivon heille vain kaikkia hyviä asioita heidän loppu elämään.
Kommentit (49)
Minun mielestä ihmiset voisivat kasvattaa lapsensa pikkuisen paremmin, etenkin jos lapsi on poika.
Nytkin se 12 vuotias kouluampuja oli vaan jätetty yksin huoneeseensa pelaamaan, ja ei oltu vietetty aikaa sen kanssa. Hylätty syrjään. Koskelan pojista en tiedä mitä heille on tehty, mutta aivan varmaa on että ei se kasvatus nyt ihan putkeen mennyt jos piti kaveri kiduttaa kuoliaaksi ja vielä kusta päälle videotaltioiden ja ilakoiden.
Se on nykyään niin helppoa jättää lapsi kasvattamatta. Jättää sen vaan netin kanssa sekoamaan ja kavereidensa kanssa hillumaan jonnekin ties minne. Ja aina voi koulua syyttää kaikesta. Itse tuijotetaan puhelinta koko päivä ja chillaillaan.
Mulle tämä Valkeakosken tapaus ja myös viimeisin tapaus eli Janne Puhakan murha ovat olleet vaikeita kestää. Käsittämättömiä, järjettömän julmia tekoja. Kaksi nuorta ihmistä, joilla oli elämä edessään. Kuka voi tehdä tuollaista, ei voi käsittää. Tuntuu, että tuollaista ei voi tapahtua ja kuitenkin tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli varmaan jossain vaiheessa huomannut, että seuraa kun oli jonkun jutun mukaan sanonut siitä jotain. Näissä vain oikeasti pitäisi mennä johonkin näkyvälle paikalle, poiketa reitiltä , lähteä juoksemaan eikä liian myöhään vaan on vilkuiltava ympäristöä koko ajan. Itselle näin opetettiin että ketään ei saa päästää liian lähelle eikä yksin kannata kulkea sellaiseen paikkaan missä ei ole ketään. Jos huomaa jonkun tulevan takana yöaikaan, kannattaa tosiaan jotenkin harhauttaa.
Elokuvissa ja sarjoissa naiset hakkaavat miehen, jopa useita miehiä kerrallaan ja somessa kiljutaan, että nainen pystyy samaan kuin mies. Ei pysty fyysisesti. Kun alat uhmata stalkkeria, päädyt raiskattavaksi ja murhattavaksi.
Itsepuolustuskurssilla on yleensä joku mies, ja sitten yritetään päästä erilaisista otteista irti opituilla tekniikoilla. Siinä huomaa sen kuinka vaikeaa se on. Itselleni oli täysin mahdotonta. Joten siinä mielessä erittäin hyödyllistä. Parhaat keinot mulle on karkuun juokseminen ja ennakointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli varmaan jossain vaiheessa huomannut, että seuraa kun oli jonkun jutun mukaan sanonut siitä jotain. Näissä vain oikeasti pitäisi mennä johonkin näkyvälle paikalle, poiketa reitiltä , lähteä juoksemaan eikä liian myöhään vaan on vilkuiltava ympäristöä koko ajan. Itselle näin opetettiin että ketään ei saa päästää liian lähelle eikä yksin kannata kulkea sellaiseen paikkaan missä ei ole ketään. Jos huomaa jonkun tulevan takana yöaikaan, kannattaa tosiaan jotenkin harhauttaa.
Elokuvissa ja sarjoissa naiset hakkaavat miehen, jopa useita miehiä kerrallaan ja somessa kiljutaan, että nainen pystyy samaan kuin mies. Ei pysty fyysisesti. Kun alat uhmata stalkkeria, päädyt raiskattavaksi ja murhattavaksi.
Itsepuolustuskurssilla on yleensä joku mies, ja sitten yri
Voi myös sanoa lapsille ja nuorille, että hakekaa rohkeasti apua. Menkää ihmisten pihoille, pimpottamaan ovikelloa tms. Mitä vaan, että on turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Koskelan tapaus oli kaikkein järkyttävin ja oksettavin. Siitä tuli itselläni luettua vähän liikaa. Suurin osa ei edes tiedä miten sairasta se väkivalta oli. Eikä kannata ottaa selvää.
Itse en kyennyt lukemaan Koskelan tapauksesta ensimmäistä uutista lukuunottamatta. Täältäkin ohitin ketjun, missä siitä keskusteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Se on kammottavaa. Kuinka monesti sitä on tyttö pimeällä kävellyt kaverin luota kotiin ja mikä järkytys kaikille jos noin olisi käynyt.
Itse en olisi antanut tyttäreni olla noin myöhään yksin ulkona. Tai sitten taksilla kotiin, jos menee myöhään. Toki takseihinkaan ei enää ole luottamista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli varmaan jossain vaiheessa huomannut, että seuraa kun oli jonkun jutun mukaan sanonut siitä jotain. Näissä vain oikeasti pitäisi mennä johonkin näkyvälle paikalle, poiketa reitiltä , lähteä juoksemaan eikä liian myöhään vaan on vilkuiltava ympäristöä koko ajan. Itselle näin opetettiin että ketään ei saa päästää liian lähelle eikä yksin kannata kulkea sellaiseen paikkaan missä ei ole ketään. Jos huomaa jonkun tulevan takana yöaikaan, kannattaa tosiaan jotenkin harhauttaa.
Elokuvissa ja sarjoissa naiset hakkaavat miehen, jopa useita miehiä kerrallaan ja somessa kiljutaan, että nainen pystyy samaan kuin mies. Ei pysty fyysisesti. Kun alat uhmata stalkkeria, päädyt raiskattavaksi ja murhattavaksi.
Itsepuo
Tämä olisi ollut järkevintä. Ulkopuolisen henkilön läsnäolo tai edes sen mahdollisuus yleensä riittää ajamaan stalkkerin pois.
En tajua missä todellisuudessa ihmiset nykyään elävät, kun teinityttö kuvittelee pelottavansa vaanijan pois yksin. Ehkä hyvä varoittava esimerkki tytöille loppujen lopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskelan tapaus oli kaikkein järkyttävin ja oksettavin. Siitä tuli itselläni luettua vähän liikaa. Suurin osa ei edes tiedä miten sairasta se väkivalta oli. Eikä kannata ottaa selvää.
Itse en kyennyt lukemaan Koskelan tapauksesta ensimmäistä uutista lukuunottamatta. Täältäkin ohitin ketjun, missä siitä keskusteltiin.
Minä luin kaiken materiaalin mitä löysin. Voin monta kuukautta pahoin. Mutta tuo kyllä muutti minua ihmisenä ja sitä miten katson tätä maailmaa nykyään.
Laita tytär lisäksi jollekin krav maka tunnille.