Alaviisaudenhammas
Katsoin tänään peilistä itseäni ihan oikein kunnolla. Näin toisen alaposkihampaan vieressä tyhjässä kohdassa, mihin olettaisin, että sinne puhkeaa alaviisaudenhammas. Ongelmana oli, että siellä oli jonkinlainen musta kuoppa tai sitten se kuoppa näytti jotenkin kolmionmuotoiselta ja kuopassa tasan keskellä oli ympyränmuotoinen veripisara. Aloitin jynssäämään sähköhammasharjalla juurikin tuota kohtaa, mutta ei se lähde. Mutta iltapäivällä kun uudestaan katsoin hetken aikaa tyhjää kohtaa peilistä, näytti siltä kuin se olisi hiukan parantunut. Mutta kysymys kuuluukin: onko mahdollista, että vaikka ienläpän päällä ei näy ollenkaan puhkeavasta alaviisaudenhampaasta valkoista osaa, niin voiko sinne tulla esimerkiksi reikä siitä huolimatta ja minkälaisena se yleensä näkyy siellä? Ainakaan minulla ei ole tuntunut mitään kipua. Korkeintaan kun kävin jynssäämässä sitä kohtaa hammastahnalla, alkoi harjaspäähän tulemaan jonkin verran verta, että onko se sittenkin ientulehdusta? Vai voiko kyseessä olla se ongelma, että olen painanut hammasharjalla liian kovaa sitä kohtaa, missä ei ole vielä mitään valkoista osaa näkyvissä? Ja se silti ikään kuin näyttää kuopalta, jossa voisi olla joko reikä tai ientulehdus, että keskellä oli aikaisemmin tänään pieni ympyränmuotoinen veripisara? Minun tietääkseni reikää jos harjaa, niin ei sieltä silloin pitäisi alkaa vuotamaan verta. Että kyllä se ientulehdus verenvuodon tavallisimmin aiheuttaa.