Silloin kun olit lapsi, mitä ruokia isäsi kokkasi perheelle?
Itselleni mieleen on jäänyt keitetyt perunat ja ruskea kastike sekä letut.
Mitä ruokia muistat isäsi laittaneen silloin kun olit lapsi?
Kommentit (488)
Makkarasoppaa teki.
Muutes äiti hoiti melkeenpä 100% kokkauksen.
Exäni taas on erinomainen kokki ja paljon kokannut lapsille koska itse olen tehnyt paljo vuorotöitä.
Hältä onnistuu kaikki, tekee todella mahtavia ruokia.
Osaa myös kaikki rakennushommat järkijään, on rakennuksella töissä.
Uunimakkara oli aikanaan omankin isäni bravuuri. Välillä syötiin kaupasta ostettua savustettua kalaa tai purkkilihapuIllia. Onneksi äiti ei joutunut yleensä pitkään viipymään sairaalassa.
Leskenä opetteli sitten ruuanlaittoa ja tekee miellään keitto- ja pataruokia.
Perunamuussia ja läskisoossia.
Savustettua kalaa
Lämmitti purkista hernekeittoa, jonka poltti pohjaan.
Isä teki pyttipannun tyylistä, hernekeittoa ja pottuvelliä. Ne siis muistan. Paljon hän teki ruokaa ja varmasti muutakin kun noita lajeja. Pottuvelli oli lasten suosikki. Sillon yli 40v sitten.
Perunoita ja ruskeaakastiketta eri versioilla oli joka päivä 😋
PurkkiHernekeittoa, vieläkin kertoo minulle kuinka sitä lämmitetään
Kaikkea mitä voi paistinpannulla tehdä: paistoi kananmunia, perunoita, lettuja, pyttipannua, jotain kalaa.
Mitenköhän Sanna Marinin perheessä on tehty?
Rautaisella paistinpannulla paistettiin läskisoosia. Rapeaksi paistetut pekonit laitettiin lopuksi kastikkeeseen. Parempaa kuin nimi antaa ymmärtää. Ikä 60v.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän Sanna Marinin perheessä on tehty?
Ne ei oo syönyt varmaan ollenkaan, siksi on noin laiha nytkin.
Kanaa ja riisiä, lihapullia ja ruskeaa kastiketta, lihapiirakkaa, pannukakkua jne. Hyviä ruokia, mutta tuskin olisivat jääneet mieleen ilman sitä että äitini olisi lapsuudessa niitä kommentoinut.
Ainakin näitä muistan lapsena syöneeni: Stroganoffia, jauhelihamureketta, lihapullia, uunimakkaraa, bolognesea, munuaiskastiketta, carbonaraa, maksaa, makaronilatikkoa, lohta, kuhaa, ahvenia, jauhelihakeittoa, silliä ja uusia perunoita, kananreisiä, pizzaa, poronkäristystä, karjalanpaistia, sienirisottoa, osso buccoa, pinaattikeittoa, pyttipannua kananmunien kanssa, munakasta.
Kauramakaronia ja makkaraa. Makaronin hän keitti, makkarat pilkkoi pannulle ja paistoi.
Toinen vaihtoehto oli keitettyä perunaa ja joko makkaraa samalla tavalla kuin makaronin kanssa, tai jotakin muuta proteiinia, esim. kalapuikkoja.
Isäni ei tunne sellaista käsitettä kuin kastike.
Isä kokkasi sitä mitä oli luonnosta saaliikseen saanut. Jänistä, metsoa, teertä, sorsaa, haukea, ahventa, taimenta, kuhaa ja semmoisia.
Uunimakkaraa tai kyljyksiä uunissa liemessä sillain että kasvikset siellä lillumassa myös.
Vierailija kirjoitti:
Isä teki pyttipannun tyylistä, hernekeittoa ja pottuvelliä. Ne siis muistan. Paljon hän teki ruokaa ja varmasti muutakin kun noita lajeja. Pottuvelli oli lasten suosikki. Sillon yli 40v sitten.
Pottuvelli oli 80-luvulla lasten mieliruokaa. Meillä oli silloin Arabian Savonia-Karelia-astiasto. Sen syvän keittolautasen yläreunaa kiersi vaaleanruskea kehä, "reuna"
Kun kysyin tyttäriltäni paljonko pottuvelliä annostellaan, vanhempi sanoi: "Reunaan asti".
Nuorempikin halusi pottuvelliä "Leunaan atti"
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli syntynyt vuonna 1924, joten hän oli sotaan joutunutta ikäpolvea. Hän ei kuitenkaan ollut syntymävuodestaan huolimatta mikään vanhanaikainen mies ajatusmalliltaan, vaan teki kaikenlaisia kotitöitä. Hän joutui keuhko-ongelmien vuoksi aika aikaisin työkyvyttömyyseläkkeelle, joten hän oli perheemme pääasiallinen kokki ja laittoi ihan hyvää ruokaa. Hän teki kaikenlaisia perinteisiä ruokia, kuten silakkalaatikkoa, tirrikastiketta, munakastiketta, kalakeittoa, lihakeittoa, hernekeittoa jne. Hän leipoi myös usein hiivaleipää ja teki kiisseleitä. Hän oli myös se, joka teki joka vuosi vappusiman. Liekö aika kullannut muistot, mutta tuntuu, kuin en koskaan saisi simasta yhtä hyvää, kuin hänen tekemänsä oli.
Vuonna 1931 syntynyt isoisäni ei ollut lapsena saanut laittaa ruokaa. Hän kerran pyysi äitiään opettamaan, mutta äiti suuttui siitä, koska poikien ja miesten ei tarvinnut kokata. Äitinsä oli syntynyt vuonna 1884. (Joo, oli iäkäs kuopuksensa saadessaan.)
Voissa paistettua läskiä, läskisoossia ja pienistä ahvenista läskin kanssa patakukkoa ruiskuorella. Niin ja kinkun paistaminen.