Lue keskustelun säännöt.
Ystävä hävisi kuvioista kun alkoi seurustelemaan, mutta haluaa taas olla ystävä, kun mies jätti hänet
29.05.2024 |
Oltiin hyviä ystäviä vuosia. Itse olen ollut koko tuon ajan parisuhteessa, mutta hän eleli sinkkuelämää ja haaveili parisuhteesta. Aina olin hänen tukenaan, kun joku orastava suhde meni pieleen tai muuten maailma potki häntä päähän. Kutsuin häntä kyläilemään, mieheni järjesti hänelle jopa työpaikan, kun ystäväni jäi jossain vaiheessa työttömäksi. Tehtiin paljon asioita yhdessä.
Pari vuotta sitten hän on löysi itselleen sopivan miehen. Olin siitä vilpittömän iloinen. Mutta kääntöpuolena olikin yllättäen se, ettei hän ollut enää kiinnostunut pitämään yhteyttä, tapaamaan, jne. Edes kävelylenkit eivät enää kiinnostaneet häntä, joita teimme noin kerran viikossa vuosien ajan. Tai ei hän sanonut, etteikö kiinnosta, mutta hänellä ei enää "ollut aikaa", kun oli niin kiireistä miesystävän kanssa.
Hiljattain miesystävänsä jätti hänet ja nyt hän taas alkanut pitää yhteyttä ja haluaisi lähteä kahville, kävelylle, jne. Eli palata siihen, mitä meillä oli kaksi vuotta sitten, ikään kuin sitä paria vuotta ei olisi edes ollut. Viimeiset pari vuotta oli sellainen olo, että kelpasin seuraksi ja ystäväksi silloin, kun hänellä oli vaikeaa tai muuten elämässään "tyhjää". Harmitti pitkään, kun hän lähes ghostasi minut, mutta pääsin asiasta yli. En uhrannut enää ajatuksia hänen suuntaansa, kunnes nyt kun hän otti taas yhteyttä. Nyt arveluttaakin, että haluanko olla enää hänen ystävänsä, kun en kahteen vuoteen kelvannut? Mieheni sanoo, ettei kannata, kun todennäköisesti sama tapahtuu taas, kun tämä nainen löytää uuden suhteen. Ja näin se varmasti on. Toisaalta tietyllä tavalla kaipaisin niitä pitkiä keskusteluita ja maailman parantamista, mitä hänen kanssaan tehtiin. Järki sanoo, että ei kannata, mutta tunnepuolella taas tietyllä tavalla kaipaan hänen seuraansa.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (54)
Mun sisko on tällainen. Jos olisi ystävästä kyse, niin jäisi entiseksi. En minä siskoonkaan enää itse pidä yhteyttä. Jos hänestä kuuluu (eli kun tarvitsee palvelusta, kuuntelijaa, rahat on loppu yms.), niin toki vastaan ihan ystävällisesti, mutta sitten taas vetäydyn. Tiedän, että asiat menee aina sitä samaa rataa ja kuukauden jälkeen on taas joku uusi onni menossa. En jaksa reagoida kuin vaihtelevilla emojeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtäältä sanot, ettet ole juurikaan ajatellut häntä, vaikka harmittikin pitkään. Toisaalta olet kaivannut keskustelujanne. Ehkä kannattaa ensin päättää, mitä mieltä ihan todella olet. Muuten katkeruus kasvaa mieleen turhan helposti.
Minä varmaan ottaisin sen jälkeen asian ihan reilusti puheeksi hänen kanssaan. Ei syyllistäen tai raivoten, mutta voisin sanoa että se tuntui aika karulta ja että tahtoisin kuulla, tiedostaako hän tehneensä noin. Olisi vaikeaa käydä autenttisia keskusteluja jos tällainen asia painaisi kuitenkin mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Ennenkun moititte ystäviänne niin todennäköisesti mies on syyllinen ja käskenyt ottamaan etäisyytä ystäviinsä.
Hölmö!
Itse olen ollut se sivuraiteille jätetty ystävä silloin, kun olimme noin 15 - 18. Siinä iässä yleistä tyttöjen kohdalla. Vähänkään vanhemmilla naisilla se on tyhmyyttä. Ap: sanoisin ystävälle, miltä on nämä 2 vuotta tuntunut ja pyytäisin häneltä, ettei tuo käytös toistu. Katsot sitten eteenpäin, riippuen siitä mitä ystävä sanoo.
En pitäisi enää yhteyttä. Parisuhde ei ole mikään tekosyy hylätä ystävää. Et ole hänelle tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalia. Rakastuneena haluaa viettää kaiken aikansa rakkaansa kanssa.
Ja haluaa ne siemenet sisäänsä niin usein kuin mahdollista, että raskaus alkaisi. Tämä on biologiaa. Saa sille nauraa vaikka ihan vedet silmissä, mutta näin se vaan menee.
Taidat olla mies? Eikä kaikki naiset edes halua lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä jos antaisit mahdollisuuden hänelle kertoa oma tarinansa. Voithan ihan suoraan sanoakin sen ja katsot miten hän reagoi.
Sano hänelle, että tuntui kurjalta kun yhteydenpito loppui. Voisin itse antaa tilaisuuden, ystäviä kun ei ainakaan itsellä ole liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuon tunteen, kun toinen vain häipyy elämästä. Omalla kohdalla se tarkoitti totaalista irtiottoa. Olimme olleet erittäin tiiviisti yhteyksissä hänen elämästään johtuvista asioista. Ja oli myös puhuttu, että vedetään välillä happea jos ollaan liikaa tekemisissä. Olikin yllätys, kun tämän "ystävän" kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään kun avuntarve päättyi. Ensin annoin aikaa, sitten kuukauden välttelyn jälkeen yritin keskustella ja pyysin sanomaan suoraan jos haluaa lopettaa koko ystävyyden. Mitään järkevää ei tullut. Hän pisti jopa yhteisiä ystäviä puhumaan puolestaan, ettei minun pidä suuttua. Vaikka oli vastaamatta viesteihin, teki jo pitkään sovittuna olleeseen näkemiseen oharit. Lopulta järkeilin että minun pitäisi päivystää odottamassa, milloin tarvitaan apua. Ja niitä pyyntöjä on tullutkin myöhemmin. Olisin muunmuassa kelvannut 2 viikoksi taaperon hoitajaksi, jolle olin siinä vaiheessa ventovieras. Auttamaan äidin muutossa, jolloin olimme olleet 2 vuotta hyvänpäiväntuttuja. Nuo yhteydenotot tulevat kuin parhaalle ystävälle ensin. On ikävä ja muuta. Tuo etäisyys teki sen, että tavallaan ymmärsin kuvion. En ollut hänen ystävä, vaikka niin vannoi ja väitti. On ollut jopa huvittavaa saada vuoden tai kahden hiljaisuuden jälkeen viestiä ja aina pintapuolisen kuulumisten vaihdon jälkeen alkaa se oikea syy valottua sieltä taustalta. Kun huomaa, että ei hyötyä tule saattaa vastata viestiin päivien viiveellä. Toiset ihmiset vain eivät pysty tasapuoliseen ihmissuhteeseen. Ja voin itse sanoa, että olen kiireinen elämässäni, elin itse kaukosuhteessa tuohon ghostausaikaan, pyöritin arkea yksin kouluikäisten lasten kanssa ja opiskelin. En ollut todellakaan mikään takertuja.
Jos on todella ghostannut sinut, eli poistanut sekä estänyt somessa, niin älä aloita uudestaan ystävyyttä. Mutta muusta tekstistä pääteltynä näin ei ole, vaan muuten jättänyt sinut huomiotta. Siinä tapauksessa voit ehkä viettää aikaa yhdessä, mutta erilaisin odotuksin. Sinulla itselläsi on varmasti entisen tilalle tullut kahdessa vuodessa uutta, ystäviä, harrastuksia, perhejuttuja tms. Joten älä raivaa omaa elämää ainakaan toisen tarpeille, näet kun sinulla on aikaa etkä ole aina tavattavissa ja käytettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tehnyt tuon ensirakkautensa kanssa 18- vuotiaana. Hylkäsin omat kaverit ja aloin liikkumaan vain poikaystäväni ja tämän kavereiden kanssa.
Kaduin ja häpesin tekoani kun poikaystäväni jätti minut, ystäväni kertoivat kyllä suoraan mielipiteensä ja arvostin sitä. Pyysin anteeksi ja rakensin luottamuksen pikkuhiljaa takaisin.
Tapasin uuden nykyisen mieheni ja olen pitänyt huolen että pidän yhteyttä myös ystäviini, tajusin että he ovat minulle tärkeitä ja minulta pitää löytyä aikaa välillä myös heille.
Kerro siis ystävällesi miltä sinusta tuntui ja puhu suoraan. Itse olen onnellinen että ystäväni antoivat anteeksi.
Tämä on ihan ymmärrettävää. Uusi parisuhde vie järjen ja ajan, eikä halua tehdä mitään muuta. Parin vuoden päästä se rauhoittuu yleensä. Itse olisin ymmärtäväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkun moititte ystäviänne niin todennäköisesti mies on syyllinen ja käskenyt ottamaan etäisyytä ystäviinsä.
Hölmö!
Itse olen ollut se sivuraiteille jätetty ystävä silloin, kun olimme noin 15 - 18. Siinä iässä yleistä tyttöjen kohdalla. Vähänkään vanhemmilla naisilla se on tyhmyyttä. Ap: sanoisin ystävälle, miltä on nämä 2 vuotta tuntunut ja pyytäisin häneltä, ettei tuo käytös toistu. Katsot sitten eteenpäin, riippuen siitä mitä ystävä sanoo.
Vanhoina aikoina saattoi olla ehkä tavallisempaa tämä. Yksi iäkäs sukulainen kertoi, että lopetti yhden ystävyyden, koska mies vaati niin. Mies ei pitänyt yhdestä vaimonsa ystävättärestä.
Vierailija kirjoitti:
Näin elämä sujuu. Joskus ystävyyden ylläpito on vaikeampaa kun pitää jakaa aikaansa muitten ihmisten kanssa, partnerin, lapsen ja varsinkin kun muuttaa toiselle paikkakunnalle. Kaksi vuotta on lyhyt aika. Muistan kuinka jatkoimme ystäväni kanssa ihan niin kuin olis tavattu eilen, vaikka hän olikin perheineen asunut useamman vuoden toisessa maassa. Hyviä ystäviä ei löydy noin vaan joten kannattaa pitää kiinni siitä minkä jo tuntee.
Joskus on aidosti vaikeampaa lasten takia joo. Tässä tapauksessa ystävällä olis ollut aikaa pitää yhteyttä vaan ei halua. Hiukan eri asia.
Tuttua. Mutta kovin yleistä. Jos edes jonkin verran yhteyksiä ja suhde hyvä, pitäisin ystävästä kiinni. Jos on vain opportunisti, antaisin mennä....