Ystävä hävisi kuvioista kun alkoi seurustelemaan, mutta haluaa taas olla ystävä, kun mies jätti hänet

Ymmärrän tuon, että aikaa ei enää riitä samalla tavalla jos on suhteessa. Ihan ymmärrettävää.  Eli silloin voidaan tavata kun on sitä aikaa, kuten vaikka lapsiperhearjessa. 

Itse olen jo sen ikäinen, että mulla on useita yli 30 vuotta kestäneitä ystävyyssuhteita. Mun mielestä on aika normi ja tosi ymmärrettävää, että varsinkin tuoreessa suhteessa ystävyys jää taka-alalle. Sitten taas yhteinen aika lisääntyy kun suhde vakiintuu tai ihminen sinkkuuntuu. En ole koskaan tästä loukkaantunut, ja olen tehnyt samoin myös itse. Nykyiseen mieheeni tutustuessani en pariin vuoteen nähnytkään ketään muuta, kun olin niin rakastunut ja varasin kaiken vapaa-aikani miehelle. Totta kai jos jollain ystävällä oli vaikeaa ja tarvitsi tukea, niin olin saatavilla, mutta normaalit arkiset kahvittelut ja juoksulenkit jäivät kokonaan. Kukaan ei suuttunut.

Ajattelen, että elämässä on erilaisia kausia ja vaiheita, joissa välillä korostuvat toiset puolet ja ihmiset, välillä toiset. Varsinkaan pitkää ystävyyssuhdetta on tosi hankala muodostaa, jos ei anna tälle tilaa vaan odottaa että suhde on koko ajan samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia. Rakastuneena haluaa viettää kaiken aikansa rakkaansa kanssa.

Ja haluaa ne siemenet sisäänsä niin usein kuin mahdollista, että raskaus alkaisi. Tämä on biologiaa. Saa sille nauraa vaikka ihan vedet silmissä, mutta näin se vaan menee.

Ei välttämättä. Jotkut naiset nielevät.

Mitä saat näiden tylsien hehtaarisepustusten suoltamisesta?

Kun mun ystävätär rupesi seukkaamaan niin sitten ei ollut enää aikaa vastata mun tekstareihin tai s-posteihin. Jos heille tulee ero niin en todellakaan aio tavata tai vastata!

Sano tuo suoraan hänelle ja katso miten reagoi

Kysy häneltä hänen ex-miehensä yhteystietoja ja mene hänen kanssaan kimppaan. Et tarvitse enää ystävääsi. Ongelma ratkaistu.

Mulle kävi niin että ystäväni ilmeisesti oletti että aion hylätä hänet kun aloin seurustella ja jätti minut itse ensin. En olisi todellakaan tehnyt niin.

Vierailija kirjoitti:

Naisen biologiaan kuuluu siittäjään sitoutuminen, lapsen kantaminen ja hoitaminen, se on naisen elämän keskiössä. Miehillä on eri juttu.

Ja kun lapset on tehty, nainen eroaa viimeistään, kun lapset lentävät pesästä. Mitä naisella on sen jälkeen jäljellä?

Ihmettelen näitä, joiden elämä jatkuu entisellään, kun tapaavat uuden puolisoehdokkaan. Itse ainakin olen kyllä hiukan joustanut sinkkuelämän tyylistä seurustellessani. Eli tosiaan ystävät jää kakkoseksi. En hylkää, mutta yhteydessä/tapaamisia harvemmin. Jokunen ystävä jäänyt pois, mutta sellaista se on. 

Alkuhuuman ymmärrän, mutta 2 vuotta? Ei miehet unohda kavereitaan todellakaan kuin ehkä alkuhuuman.

minulla oli aikoinaan samantapainen tilanne: ystävällä "ei ollut aikaa", kun hän seurusteli, ei "ehtinyt" koskaan lähtemään kanssani esim. päivän kaupunkilomalle, niinkuin meillä oli tapana ja jos tavattiin jossain, niin hällä oli mukana joku esillina (tekosyy). Esim. joku kaveri, jotta voisi sitten sanoa 5 minuutin kahvin jälkeen, että pitää lähteä, kun tulin tänne tän kaverin luona kuitenkin käymään. Luin nämä tilanteet niin, että hän oli vain löytänty paremman kaverin enkä kelvannut enää. Oltiin oltu ystäviä ensimmäiseltä luokalta asti. En sitten pyydellyt häntä enää minnekään, muutin toiseen asuntoon, einkä edes lähettänyt hälle osoitteenmuutoskorttia. Päätin vain, että antaa olla ja hyvää jatkoa hälle, ystävyyssuhteetkin voi katketa.

Nyt kun hän on eronnut miehestään ja tuo kaverinsa on sitten omassa elämässään kiireinen, niin tämä ystävä ottikin yhtäkkiä yhteyttä facen välityksellä ja esitteli asiaa, että huh, mitkä ruuhkavuodet ja sua on ollut tosi kova ikävä koko ajan, harmi ettei ehditty tavata niin usein. En vastannut mitään. Muistin edelleen nuo heppoiset tekosyyt. Että minulle ei ollut aikaa tavata, mutta samassa kaupungissa olevaa uutta kaveria ehti kyllä tavata milloin vain. Kyllä se oikeasti korpesi. En sillä lailla ollut enää hänelle vihainen tai mitään, mutta ajattelin vain, että en jaksa enää tässä iässä ystävyyssuhdetta ihmsen kanssa, joka ei kehtaa rehellisesti sanoa, että kaipasi vain toisenlaista ystävyyssuhdetta silloin. jotenkin tuntui, että hän oli samalla lailla epärehellinen (ei ehkä parhaiten valittu käsite tuo epärehellinen, mutta kuvaa nyt juuri tässä ja nyt hyvin tilannetta) nyt kuin silloin ennen.

Tällä hetkellä minä kaipaan vain rehellisiä ja täysin avoimia ystävyyssuhteita, joten en sitten facessa vastanut hälle mitään.

Aina ei kannata palata vanhaan ja kannattaa miettiä tarkkaan haluaako antaa entiselle ystävälle uuden tilaisuden. EIkä kukaan voi sanoa sinulle, että tee näin ja näin, koska vain sinä tiedät kaiken mitä teidän ystävyyssuhteessa on ollut ja siksi vain sinä voit tietää, että kannattaako antaa uusi tilaisuus vai ei.

Itseäni kyllä ihmetyttää kovasti nämä ihmiset, jotka kirjaimellisesti hylkää kaverinsa parisuhteen takia ja vieläpä pitää sitä normaalina perusteluinaan että elämässä on erilaisia vaiheita jne jne. On vaiheita joo, mutta mielestäni tuo on ihan valittavissa oleva arvovalinta. Itse vaikka kuinka olen ollut rakastunut niin silti en osais jättää ystäviäni, minulla on ikävä heitä ja heillä minua. Niin usein ei nähdä koska puolison kanssa eletään arkea mutta tässä aikuisessa iässä ei sitä kavereidenkaan kanssa koko aikaa nähdä. Mutta etteikö oikeasti olisi aikaa edes viestitellä välillä tai nähdä kahvilla kerran kuussa, en usko. Sitten on arjessa ja parisuhteessa joku vika jos on niin kuluttavaa. 

AP:lle kommentti; kaveri ei ole tehnyt come backia sinun vuoksesi vaan oman yksinäisyytensä vuoksi. Mieti miltä se tuntuu sinussa ja onko se sinulle ok. Asiahan olisi hieman eri jos hänen suhteensa edelleen jatkuisi, mutta hän olisi vain toennut siitä rakastumisestaan ja tajunnut että toimi hölmösti ja kaipaisi sinua. Näin itse ajattelen tästä kuviosta. Kuuntelisin kyllä omia tunteitani. 

Itse kuulun niihin, joiden mielestä ystävyys ei ole näkemisten määrästä tms kiinni vaan eletään tilanteiden mukaan ja välillä voi yhteydenpito olla vähemmän tiivistä ja tiivistyä sitten taas syystä tai toisesta. Yhden ystäväni kanssa erkaannuttiin ihan muutamia vuosittaisia viestejä lukuunottamatta yli kymmeneksi vuodeksi kun asuttiin eri kaupungeissa. Hän ei ole somessa eikä luontevaa yhteydenpitotapaa jotenkin syntynyt. Kuitenkin molemmilla oli koko ajan se luottamus että ystäviä ollaan vaikka ei juuri nyt hirveästi tekemisissä. Muutama vuosi sitten päädyttiin taas samaan kaupunkiin ja jälleen ollaan ihan yhtä läheiset kuin aiemminkin, ehkä jopa läheisemmät.

Tyypillisimpiä syitä näihin katkoksiin on olleet juurikin parisuhteiden alkuajat, pikkulapsiaika, opintojen loppuunsaattamiset, hulluimmat uralla etenemisen vuodet, asumiset eri kaupungeissa ja maissa. Joidenkin kanssa yhteydet katkeaa lopullisesti (tai mistäs tiedän vielä), joidenkin kanssa palaa kun on taas sopivat elämäntilanteet.

Yksi kaukainen ystäväni otti juuri yhteyttä, koska on sairastunut todella pahasti. Ei olla juurikaan oltu viime vuosina muuten tekemisissä. Minulle on yksinkertaisesti kunnia, että hän kokee minut vuosien molemminpuolisesta hiljaiselosta huolimatta sellaiseksi ihmiseksi jonka kanssa haluaa keskustella ja jakaa tunteensa tässä kamalassa tilanteessa.

Ap:lle neuvoisin, että kannattaa puhua ystävän kanssa siitä miten koet tapahtuneen. Se kuitenkin auttaa paljon paremmin näkemään mitä kannattaa tehdä, kuin täällä keskustelu.

Vierailija kirjoitti:

Alkuhuuman ymmärrän, mutta 2 vuotta? Ei miehet unohda kavereitaan todellakaan kuin ehkä alkuhuuman.

Mä olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta, mutta alkuhuuma ei ole vähentynyt yhtään vaan päinvastoin lisääntynyt.

En ole unohtanut kavereita kuitenkaan, mutta onneksi he tsemppaavat mua nauttimaan onnestani tuntematta syyllisyyttä. Niin mäkin tein rakkaudesta sekaisin oleville kavereille ollessani ennen tätä suhdetta 11 vuotta sinkku.

En tajua teitä kommentoijia. Ap:n on-off ystävähän olettaa että ystävyyssuhde toimii vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan. Ei se ole aitoa ystävyyttä.

Ei kiinnostaisi minua "ystävä" joka yrittää come backkia vasta sitten kun tarvitsee olkapäätä tai wingchicciä radalle. Ei kiitos, emme tunne enää. Minullekin on tässä vuosien aikana tapahtunut yhtä sun toista, olen nykyään eri ihminen. 

Ap, onko "ystäväsi" käytettävissäsi silloin kun SINÄ tarvitset häntä, vai odottaako hän että sinä olet hänen käytettävissään aina kun HÄN tarvitsee sinua?

Vierailija kirjoitti:

En tajua teitä kommentoijia. Ap:n on-off ystävähän olettaa että ystävyyssuhde toimii vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan. Ei se ole aitoa ystävyyttä.

Miten niin? Eikö samoin voi sanoa ap:sta, joka odottaa ihmiseltä samoja juoksulenkkejä ja muuta vaikka ystävän elämäntilanne oli muuttunut ja hänellä oli vähemmän aikaa. Itse en siis ajattele ap:sta noin mutta sinun logiikallasi myös ap:lla on ehdot ystävälle.

Omasta mielestäni tuossa paljon riippuu miten asiat esitetään. Jos toinen lopettaa täysin vastaamisen niin itsekin voisin kokea ystävyyden loppuneen. Mutta jos hän kertoo ettei kerkiä nähdä koska luo uutta ihmissuhdetta niin ymmärrän. Itse asiassa mulla on juuri tällä hetkellä tällainen ystävä, joka tuntuu jopa kokevan syyllisyyttä rakastumisestaan ja siitä että haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa rakkaansa kanssa. Mä aina sanon että höpö höpö, nyt meet sen miehen kainaloon, me keritään jutella kyllä vaikka kiikkustuolissa. Olemme olleet ystäviä jo parikymmentä vuotta eikä se siihen katkea jos toisella on jokin muu asia elämässä välillä enemmän pinnalla.