En enää ikinä matkusta Ranskaan.
Kun kävin Pariisissa viime viikolla huomasin, että se on muuttunut slummiksi. Jatkuvasti tietyn kulttuurin edustajat tulivat iholleni kiinni, mukamas juttelemaan tai tutustumaan. Vaikka selvästi kerroin, että haluan olla yksin, niin eivät he millään meinanneet uskoa. Ei siellä yksin matkustavalla naisella ole enää mitään mahdollisuuksia liikkua rauhassa, kun koko ajan joku on tunkemassa seuraan ilman lupaa.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä memen Pariisiin olympialaisiin. Eiköhän kaikki häiriötekijät ole silloin siivottu kaduilta pois kisojen ajaksi.
Varmasti näin. Kisojen aikana Pariisi on varmaan maailman turvallisin paikka olla. Siellä on lehtitietojen mukaan yli 60 000 henkilöä pelkästään hoitamassa kisojen aikaista turvallisuutta normaalien poliisivoimien lisäksi. Lisäksi tekoäly valvoo puolen miljoonan kameran voimin ihmisten liikkeitä ja kasvojen ilmeitä. Myös dronet valvoo ihmisten tekemisiä.
Kuulostaa rentouttavalta.
Mitä enemmän valvontaa, sitä enemmän pelkoa ja turvattomuutta, tekniikka on kontrollointia , toimii siis juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin pitäisi.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua Suomen muuttuvan Pariisiksi, muista äänestää. Ennakkoäänestys alkaa parin päivän päästä. Henkkarit vaan mukaan.
Harmi, kun ainoa meidän puolia pitäväpuolue, kannattaa raakaa ja julmaaeläinrääkkäystä; turkistarhausta. Jos olisi myös eläinparkojen puolia pitävä, niin menestys olisi takuuvarma.
🦝🦊🐺🦦🦫
Samoin uskonnollisten teurastusten puolesta äänesti valiokunnan jäsenistön kokoomuslaiset, keskusta, demarit, RKP ja PS:n Rydman.
"Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotus merkitsee tosiasiallisesti ainakin juutalaiseen uskontoon liittyvän shechita-teurastuksen ja islamiin liittyvän halal-teurastuksen kieltoa Suomessa."
Kieltoa kannattivat vihreät, vassari, 1 demari ja 1 persu eli Immonen joka ei sitten enää tullut valituksi.
Jo 2014 Pariisi oli aivan hirveä paikka, kadut täynnä pakkomyyntiä ja hihasta repijöitä. Ei kiitos ikinä enää.
Eurooppa on jo tuhottu. Kyse on enää aikataulusta, jolloin lopullinen romahdus täydelliseen kaaokseen alkaa. Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille welcome-aktivisteille ja tämän porukan äänestäjille, eli hyvin suurelle osalle meistä kaikista!
Suomesssa islamistit ukot kuvaaa taas kännykällä naisia ja tyttöjö kaduilla..
Ranskan muslimipitoisuus on mennyt yli kriittisen rajan.
Vierailija kirjoitti:
Ranskan muslimipitoisuus on mennyt yli kriittisen rajan.
Ja tulos näkyi Europarlamenttivaaleissa.
Harmillista, että maan täytyy olla jo aivan sekaisin, ennen kuin kansalaiset heräävät ajattelemaan omilla aivoillaan. Näkyy mm. Pohjoismaiden äänestystuloksessa. Mutta sitä saadaan mitä tilataan. Onneksi voi aina muuttaa muualla, jos meno ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä memen Pariisiin olympialaisiin. Eiköhän kaikki häiriötekijät ole silloin siivottu kaduilta pois kisojen ajaksi.
Varmasti näin. Kisojen aikana Pariisi on varmaan maailman turvallisin paikka olla. Siellä on lehtitietojen mukaan yli 60 000 henkilöä pelkästään hoitamassa kisojen aikaista turvallisuutta normaalien poliisivoimien lisäksi. Lisäksi tekoäly valvoo puolen miljoonan kameran voimin ihmisten liikkeitä ja kasvojen ilmeitä. Myös dronet valvoo ihmisten tekemisiä.
Onpa järkevä paikka pitää kisoja. Eikö jossain väliamerikassa olisi ollut saman tasoinen paikka.
joo pariisi on kuselle löyhkäävä slummi nykyään ja lontoo jopa pahempi jätevuorilla keskellä teitä.
ja meren toisella puolella huume zombiet kirjaimellisesti notkuvat pitkin katuja likaisessa saastehelvetissä. Semmoista ne nykit, montrealit jne. Läntinen maailma kuoli joku aika sitten, paikalla enää löyhkäävä ruumis ja suomi haluaa osaksi tuota elämäntapaa. hah!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä vihervassarit ovat tästä? Onko suomeen kanssa saatava samanlaiset slummit?
Meillä on jo Itäkeskus ja sen lähialueet
Me muualla asuvat olemme päättäneet, että ròškašakki ( kantaväestö+muut) saa muuttaa suurhelsingin alueella,siellä saatte keskenään touhuta. Meillä ei ole yhtään haittamammua, pari työssäkäyvää täydellistä suomea puhuvaa värikästä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä vihervassarit ovat tästä? Onko suomeen kanssa saatava samanlaiset slummit?
Olen vassari enkä vihervassari. Tietenkään tuollaista ei kukaan halua Suomeen.
Aivan varmasti monikin haluaa tuollaista ja pahempaakin Suomeen. Ja sitä tullaan saamaankin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse matkustan mielelläni Ranskaan, mutta jätän Pariisin väliin. Viimeksi kävin Nizzassa ja tein päiväretken (junamatka) Monacoon. Suosittelen Ranskan maaseutua ja muita kaupunkeja. Seuraavalla kerralla tekisi mieli vuokrata auto ja tehdä siellä maakuntakierros. Ranskassa on aivan ihania maalaiskyliä ja kesäaikaan kaikenlaisia kylämarkkinoita, viini - ja juustomessuja, antiikkimessuja, jne, jne. Kielitaito on eduksi. Suosittelen lämpimästi.
Meillä on tiedossa matka Nizzaan. Onko helppo löytää oikea juna Monacoon? Mietittiin myös päiväreissua Italian puolelle.
Jos englantia osaat (jos et ranskaa puhu), asemien lippuautomaateista on helppo ostaa liput. Asemahenkilökunta auttaa tarvittaessa oikean raiteen löytämisessä. Pysähdyspaikat näkyvät raidetauluissa selkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi, tasa-arvo, lgbtqxyz, seksuaalimoraalin romahtaminen, ateismi, kaiken suvaitseminen = eurooppalaisten sukupuutto. Maanosan ottaa haltuun ei niin suvaitseva aines. Miten meni omasta mielestä suwacgit 👍
Listatut asiat on siis pilannut eurooppalaisuuden eikä kuulu siihen. Mutta muut suvaitseee vähemmän.
Mitähän se eurooppalaisuus sitten siinä välissä on?
Ai tasa-arvo kuuluu "hömpötysten" listaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse matkustan mielelläni Ranskaan, mutta jätän Pariisin väliin. Viimeksi kävin Nizzassa ja tein päiväretken (junamatka) Monacoon. Suosittelen Ranskan maaseutua ja muita kaupunkeja. Seuraavalla kerralla tekisi mieli vuokrata auto ja tehdä siellä maakuntakierros. Ranskassa on aivan ihania maalaiskyliä ja kesäaikaan kaikenlaisia kylämarkkinoita, viini - ja juustomessuja, antiikkimessuja, jne, jne. Kielitaito on eduksi. Suosittelen lämpimästi.
Meillä on tiedossa matka Nizzaan. Onko helppo löytää oikea juna Monacoon? Mietittiin myös päiväreissua Italian puolelle.
Jos englantia osaat (jos et ranskaa puhu), asemien lippuautomaateista on helppo ostaa liput. Asemahenkilökunta auttaa tarvittaessa oikean raiteen löytämisessä. Pysähdyspaikat näkyvät raidetauluissa selkeästi.
Asemilla notkuu runsaasti haittamuslimeja.
Miksi Ranskakin on päästänyt maahan aivan liikaa h i e k k a n e e k e r e i t ä ja k a r v a ä h l ä m e j ä?
näin se on ja sitten ihmetellään kun WEF perheen Macron häviää äänestyksissä... ja Suomen maksettu valtamediakin yrittää selittää että äänestyksissä on ollut kauhea virhe ja moni uskoo tämän...
ihmiset ovat saaneet tarpeekseen globaalista rikkaasta rahastavasta eliitistä joka tuhoaa maita, WEF on tehnyt pahaa jälkeä eri maissa ja sen oppilaat, Macron, Biden, Trudeau, Marin jne...
on hyvä että kapina on alkanut vaikka WEF eliitti yrittääkin sitä pysäyttää kaikin tavoin...
Vierailija kirjoitti:
Suomesssa islamistit ukot kuvaaa taas kännykällä naisia ja tyttöjö kaduilla..
Uimahallin ylätasanteelta zoomasi. Todella huonoja ovat. Ja niiden logiikka ontuu, muokkaavat naisensa mieleisekseen mutta silti pitää vainota meitä jotka eivät miellytä.
Vierailija kirjoitti:
joo pariisi on kuselle löyhkäävä slummi nykyään ja lontoo jopa pahempi jätevuorilla keskellä teitä.
ja meren toisella puolella huume zombiet kirjaimellisesti notkuvat pitkin katuja likaisessa saastehelvetissä. Semmoista ne nykit, montrealit jne. Läntinen maailma kuoli joku aika sitten, paikalla enää löyhkäävä ruumis ja suomi haluaa osaksi tuota elämäntapaa. hah!
Hienosti kirjoitettu, sopisi laulun sanoiksi.
Meillä oli Ranskassa ihan hyvä loma. Mutta moni oli töykeä siellä. Esim. nainen apteekissa, musta mies kioskissa, aspa palvelija Disney Worldissä, so what. Voisin mennä uudestaankin, jos lapset haluaa nähdä Eiffel Tornin. V...tut muista.
Listatut asiat on siis pilannut eurooppalaisuuden eikä kuulu siihen. Mutta muut suvaitseee vähemmän.
Mitähän se eurooppalaisuus sitten siinä välissä on?