En enää ikinä matkusta Ranskaan.
Kun kävin Pariisissa viime viikolla huomasin, että se on muuttunut slummiksi. Jatkuvasti tietyn kulttuurin edustajat tulivat iholleni kiinni, mukamas juttelemaan tai tutustumaan. Vaikka selvästi kerroin, että haluan olla yksin, niin eivät he millään meinanneet uskoa. Ei siellä yksin matkustavalla naisella ole enää mitään mahdollisuuksia liikkua rauhassa, kun koko ajan joku on tunkemassa seuraan ilman lupaa.
Kommentit (171)
Ei ole ainoa se Ranska, jossa tuo meno, olen matkustanut paljon ja nämä tuli nähtyä: teltta keskellä katua Hampurissa, naamioitu kahvilaksi oikeasti siellä nukutaan jne. Ollut vuosia jo varmaan yhä. Wienissä oli suuri telttakylä suoraan stadionin vierellä sirkuksen kokoinen oli. Italiassa mm. Milano ja Venetsian lähellä uusille tulokkaille on omat puistot ja kadut joissa graffiteja, jotkut kadut Milanossa oli jopa nimetty uusien mukaan. Kreikassa pääkaupungissa uudet kuivatti pyykkejä kadulla kun turistibussi ajoi ohi. Englannissa moni uusi tulokas työssä ja avaa esim. oman kaupan, eli sopeutuminen kai vähän parempi kun noissa muissa. Ruotsia en viitsi edes mainita, siellä tehtiin poliisitarkastus junaan ja Saksassa bussiin. Mihin lähtisin, harkitsen pienempiä etelän kohteita ja englantia.
Vierailija kirjoitti:
ROOPE SALMINEN - Tuomittu seksuaalirikollinen saa muutaman vuoden jälkeen julkisia töitä, vaikka on tuomittu seksuaalitikoksesta?
Tiedottaman naisen riusuminen ja alapään räplääminen. Tuskin oli eka kerta. Todella ällöttävää toimintaa, narsistina ajatellut vain omien halujen tyydyttämistä. Tollainen käytös on syvällä persoonassa.
Syytti alkoholismia ja alkoholismia vaikeasta lapsuudesta/ äidistä. Ei ottanut vastuuta teostaan. Toki hankala äitisuhde ja traumatausta on voinut vaikuttaa narsistisen petsoonallisuushäitiön syntyyn.
Silti ihmettelen miksi Roope saa jatkuvasti uusia hommia televidiossa ja näkyy julkisuudessa. Miltä hänen uhreistaan tuntuu?
Miksi tätä julkisuutta ei tuomita naisjärjestöjen js feministien taholta.
Aku ja muut viihdyttäjät (joita ei ole tuomittu sekduaalirikoksista) ovat menettäneet työnsä, eikä heille anneta julkisuutta joka mediassa.
Miksi Roope saa
Ihme valittaja. Joutaisit linnaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin viimeksi Pariisissa 1981. Tekisi vielä joskus mieli mennä, mutta noi mitä saa nykyään lukea hirvittää. Miten ranskalaiset, jotka yleensä osaavat niin hyvin pitää puolensa, ovat ton sallineet ?
Oletko kuullut heidän siirtomaahistoriasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ollaan huolissaan Venäjän uhasta! Samalla Euroopassa tapahtuu kovaa vauhtia väestönvaihto. Tämä uusi väestö tukee Venäjän toimia!
Pakolaisongelmatkin on usein venäläisten aiheuttamia, tahallaan, juuri tätä varten.
Eiköhän suurin osa Suomeenkin tulleista keharimaalaisista ole tullut Ruotsin kautta, tai petturipäättäjämme ovat suoraan jopa rahdanneet keharimaistaan vaikka lentokoneilla. Sama muualla länsimaissa. Vähän nyt rajaa tuohon Venäjän syyttämiseen kaikesta. :D
Syytän Venäjää lähes kaikesta, mutta tässä kohtaa syy on pääosin muualla. Venäjä pitäisi silti tuhota.
Lääkkeet...
Näin käy, kun matkustaa yhteen kaupunkiin, ja vetää siitä johtopäätökset. Suomessa sama käy Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Ranska on todellakin muuttunut vuosien aikaa vaaralliseksi paikaksi yksin matkustaville naisille. Ihan niin kuin ap itse sanoit. Itsekin muistan, kun matkustettiin 5v sitten äitini ja siskoni kanssa Pariisissa katsomassa nähtävyyksiä, niin jatkuvasti Lähi-Idästä kotoisin näyttävät heput tulivat iholle kiinni. Minua ja siskoa puristettiin rinnoista, jopa niin kovaa, että jäi mustelmia. Itsekään en enää ikinä matkusta Ranskaan.
N25
Laitonta toimintaa, mutta et ainakaan vaivautunut mainitsemaan rikosilmoituksestasi? Vaikuttaa hevonpa*kalta.
Sitä paitsi Jussi Halla-ahon ensimmäisiä kampanjavideoita oli ulina Ranskan "ghettoista", kuulostaa samalta, vaan eri tahoilta.
Onko tämäkin valkoisen lihaa syövän heteromiehen syytä?
Vierailija kirjoitti:
Onko tämäkin valkoisen lihaa syövän heteromiehen syytä?
Kyllä varmaan, jos kysyy feministeiltä. Heteromies ei ole onnistunut kotoutumaan muslimeiden kulttuuriin.
Vierailija
25.05.2024 | 18:49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ranskalainen kaveri sanoi, että kannattaa suosia pieniä kyliä meren rannan lähettyviltä ja linnoja
Ei niihin isoihin kaupunkeihin oo mitään ideaa mennä, eihän siellä pääse edes tutustumaan siihen kulttuuriin
Jos Ranskan isoimmissa kaupungeissa ei ole ranskalaista kulttuuria, niin sittenhän ranskalainen kulttuuri on vain taantuva kylien kuriositeetti.
Siis haloo Eurooppa. Oman kansan säilyttäminen ei ole rasismia, vaikka se vaatisikin etnistä profilointia.
Ja nyt haloo kokoomus, kepu, demarit. M muutto seis Suomeen.
Ja suomalaiset: nyt synnyttämään, kannustamaan kavereita synnyttämään, työnantajat joustamaan ja autetaan toisia lastenhoidossa. Tämä ainoa keino, millä Suomi saadaan pidettyä suomalaisena.
Isovanhempamme onnistuivat pitämään monta kertaa suuremman Venäjän pois Suomesta.
He mahdollistavat maan rakentamisen, jossa oli maailman paras koulu, tehtiin ensimmäisenä kännyköitä, kasvatettiin maailman kuuluja kapellimestareita, tehtiin todella kovaa tiedettä, mm syöpätutkimuksen ja kolesterolin alalla. Ja lisäksi arvostettiin suomalaista duunaria. Homma, mitä nykyään suomalaiset eivät enää edes viitsi tehdä.
Mitä teemme me milleniaalit? Emme viitsi synnyttää ja hoitaa lapsia, päästämme muslimit enemmistöksi, postaamme selfieitä ja annamme lastemme näpytellä älypuhelimia 5-vuotiaasta saakka.
Miten tämä katosi tämä yhteinen tahtotila? Mikä meidät sai käpertymään itsekkyyteen ja siihen, ettei yhteinen kansa enää merkitse mitään?
Synnyttele sinä vaan keskenäsi! En tule tekemään yhtään lasta maahan, jossa koko ajan vähennetään synnytyssairaaloita, koulutuksesta ja vähävaraisilta leikataan, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei puututa jne. Lisäksi kaikki on ihan järkyttävän kallista nykyään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämäkin valkoisen lihaa syövän heteromiehen syytä?
Kyllä varmaan, jos kysyy feministeiltä. Heteromies ei ole onnistunut kotoutumaan muslimeiden kulttuuriin.
Onko heteromies edes yrittänyt?
-valkoinen lihaa syövä heteromies.
Ranska on kauhea, kun siellä on näitä suomalaisia juoppoja riehumassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse matkustan mielelläni Ranskaan, mutta jätän Pariisin väliin. Viimeksi kävin Nizzassa ja tein päiväretken (junamatka) Monacoon. Suosittelen Ranskan maaseutua ja muita kaupunkeja. Seuraavalla kerralla tekisi mieli vuokrata auto ja tehdä siellä maakuntakierros. Ranskassa on aivan ihania maalaiskyliä ja kesäaikaan kaikenlaisia kylämarkkinoita, viini - ja juustomessuja, antiikkimessuja, jne, jne. Kielitaito on eduksi. Suosittelen lämpimästi.
Meillä on tiedossa matka Nizzaan. Onko helppo löytää oikea juna Monacoon? Mietittiin myös päiväreissua Italian puolelle.
luulis että vnahemmanpuoleiset naiset saa kulkea rauhassa, eriasia nuoret neitoset, laittakaa kunnolla vaatetta päälle, peittävää
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni ihan hyvä mesta Pariisi oli! Itsellä ei jäänyt mitään pahaa sanottavaa Pariisista.
Olen käynyt Pariisissa vuosikausia sitten, vain viikko ja näkemättäkin jäi paljon. Ehkä joskus vielä.
Vierailija kirjoitti:
Ranska on kauhea, kun siellä on näitä suomalaisia juoppoja riehumassa.
Junes Lokka yrittää EU-vaaleissa päästä Brysseliin riehumaan Vapauden liiton riveissä kuten toinenkin juoppo Teuvo Hakkarainen.
Kävin alaikäisenä Pariisissa 90-luvulla. Liikuin paljon kaupungilla yksin, mutta en koskaan joutunut pelkäämään mitään. Kaupungin lähiöihin en mennyt, siellä taisi olla jo silloinkin villimpi meininki.
Nyt kun olen lukenut turistien kokemuksia, en enää menisi tai päästäisi omia tyttäriäni sinne.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä vihervassarit ovat tästä? Onko suomeen kanssa saatava samanlaiset slummit?
Kysy perskokkareilta. Hehän tänne porukkaa rehaavat joka hallitusvastuussa ollessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ranskalainen kaveri sanoi, että kannattaa suosia pieniä kyliä meren rannan lähettyviltä ja linnoja
Ei niihin isoihin kaupunkeihin oo mitään ideaa mennä, eihän siellä pääse edes tutustumaan siihen kulttuuriin
Jos Ranskan isoimmissa kaupungeissa ei ole ranskalaista kulttuuria, niin sittenhän ranskalainen kulttuuri on vain taantuva kylien kuriositeetti.
Siis haloo Eurooppa. Oman kansan säilyttäminen ei ole rasismia, vaikka se vaatisikin etnistä profilointia.
Ja nyt haloo kokoomus, kepu, demarit. M muutto seis Suomeen.
Ja suomalaiset: nyt synnyttämään, kannustamaan kavereita synnyttämään, työnantajat joustamaan ja autetaan toisia lastenhoidossa. Tämä ainoa keino, m
Tämä. Sä olet niin oikeassa! Surettaa ja harmittaa yhtä aikaa. Jos vielä voisin, tekisin lisää lapsia kun nuoremmat ei ymmärrä. Mä haluaisin Suomen säilyvän suomalaisilla.
Vierailija
26.05.2024 | 10:35

Otapa täti selvää niistä syistä, miksi nuoret EIVÄT halua lapsia!
Ei meidän pressa kauas hänestä jää! Ihan samanlainen hihhuli tää meidän pressa kans on.
https://x.com/alexstubb/status/625020379023675393?lang=fi