Esi-teinin ihonhoito. Mistä oikeat neuvot?
Asiallisia vastauksia toivoisin!
Kysyisin mistä saisin paperilla tai muuten jonkun luotettavan tahon ihonhoito-ohjeet 12-vuotiaalle näytettäväksi? Siis tyyliin apteekista tai ihotautilääkäriltä. Ei meikkifirmalta tai vastaavalta, joka yrittää vaan saada tuotteitaan myydyksi!
Kävimme tytön kanssa keskustelua. Hän haluaa käyttää kasvojenpuhdistukseen ja hoitoon aikuisille tarkoitettuja seerumeja, voiteita, puhdistusvoiteita ja muita vastaavia aikuisen ihon tuotteita. Minä olen sitä mieltä, että ennen murrosikää/murrosiän alussa tärkeintä on pitää kasvot puhtaana ja kosteuttaa. Liian "vahvat" ja varsinkaan aikuisille tarkoitetut aineet aiheuttavat vaan enemmän harmia. Lapsen/nuoren iho kun on vielä herkkä, eikä ole kehittynyt samalla tavalla.
Tyttö ei tietenkään uskonut minua vaan suorastaan raivosi, että minä en voi tietää asiasta. Ja korosti etenkin sitä, että jokaisen iho on erilainen. Mikä on tietysti totta. Seuraavassa lauseessaan kuitenkin totesi, että eräs 15-vuotias tuttava on antanut hänelle nämä ohjeet voimakkaiden ja erilaisten tuotteiden käytöstä! :) :) :) Tämä 15-vuotias kuulemma tietää paremmin kun yksikään aikuinen. Ja varsinkaan minä.
Minä en haluaisi riidellä mutta kuitenkin pitää lapsen ihon terveenä. Ja koska hän ei usko minua, haluaisin osoittaa hänelle jonkin tahon, josta voisi lukea tuonikäisen ihonoito-ohjeet.
Kiitos jo etukäteen asiallisista neuvoista! / Tytti
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiteinille ja monelle muullekin tiedoksi, että kosmetiikan kohdalla on todella tiukat säännöt sen suhteen, että kuinka syvälle ne saavat imeytyä. Suurin osa seerumeista on hyvin onnistunut markkinointikikka, saman efektin saa aikaiseksi ihan kasvovettä kerrostamalla. Sosiaalinen media saa vain näyttämään jotenkin hienilta sen, että kasvoille lutrataan 16 eri tuotetta. Ainoa ihonhoidossa käytetty aine, jolla on oikeasti todettu olevan vaikutuksia on retinoli. Ja sitähän ei kannata alkaa käyttää ennen kuin on 25.
Ei 25, vaan 45. Sen ikäistä ihoa voi vasta alkaa kutsua termillä ikääntyvä iho.
Myöhäistä jo nelivitosena.

Ei kaikilla.

Myös c-vitamiini ja aurinkosuoja on tutkitusti toimivia.
Joo, mutta esiteinin iho ei noista tarvitse kuin aurinkosuojan
En niin väittänytkään. Oikaisin kun sanottiin että ainoa toimiva.

C-vitamiinin teho on silti kyseenalaisempi kuin retinolin

Sovitaan niin. Kyllähän tämäkin palsta on täynnä keski-ikäisiä joilla ei ole yhtäkään ryppyä, ainakaan omasta mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiteinille ja monelle muullekin tiedoksi, että kosmetiikan kohdalla on todella tiukat säännöt sen suhteen, että kuinka syvälle ne saavat imeytyä. Suurin osa seerumeista on hyvin onnistunut markkinointikikka, saman efektin saa aikaiseksi ihan kasvovettä kerrostamalla. Sosiaalinen media saa vain näyttämään jotenkin hienilta sen, että kasvoille lutrataan 16 eri tuotetta. Ainoa ihonhoidossa käytetty aine, jolla on oikeasti todettu olevan vaikutuksia on retinoli. Ja sitähän ei kannata alkaa käyttää ennen kuin on 25.
Myös c-vitamiini ja aurinkosuoja on tutkitusti toimivia.
Joo, mutta esiteinin iho ei noista tarvitse kuin aurinkosuojan
En niin väittänytkään. Oikaisin kun sanottiin
C-vitamiinin teho on silti kyseenalaisempi kuin retinolin
Ihan lääketieteellisin tutkimuksin todistettu tehoavan, niin kuin retinolinkin. Vähän eri asioihin kylläkin.
Eri-ikäisten ihonhoitotarpeista löytyy netistä paljon tietoa. Ihan perusasia, joka usein on esimerkiksi naistenlehtien ihonhoitoaiheisissa jutuissa on tuo, miten nuoret aikuiset itselleen haitaksi käyttävät liian vahvoja ja vääriä tuotteita kuten A-vitamiinijohdannaisia. 12-vuotias on lapsi, jonka hormonitoiminta alkaa heräillä. Jos et löydä mitään netistä, voit aivan hyvin pyytää materiaalia apteekista kuten itse olit jo huomannutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vie se kosmetologille tai ihotautilääkärin vastaanotolle.
Tässä vaiheessa on ehkä vähän liian kallista meille. Kun kyse on vasta neuvojen antamisesta. Lapsen iho on muuten terve ja puhdas, ei ole koskaan ollut allergioita tai muita iho-ongelmia. Mitään "toimenpiteitä" ei mielestäni lapsen iholle tarvitse siis tehdä! Haluaisin vaan osoittaa, että saattaa tehdä enemmän haittaa joillain seerumeilla.
Lapsen otsalla on kyllä muutama ikään kuuluva näppy. Mutta minähän en voi asiasta mitään tietää!! :) :) :)
Nuoren iho on ohut ja kannattaa opettaa hänelle heti se, että hajusteet allergisoivat helposti ihonhoitotuotteissa ja meikeissä. Ihonpuhdistuksessa käy ihan marketeista löytyvä pesuneste Lacto Line, joka on maitohappopohjainen. Se toimii kahdella tavalla eli kuivaa ihoa pestään viileämmällä vedellä ja pesunesteellä. Niitä näppyjä voi sitten hautoa sekoituksella, jonka tekee joutilaaseen kahvikuppiin tipassa pesunestettä, kuumaa vettä ja kostuttaa siihen sellaisen pyöreän vanulapun, laittaen sen finnien päälle.Yötä vasten apteekin Xylidermin geeliä ja jos on pakko saada seerumia niin voi käyttää LV:n kosteuttavaa seerumia superkosteuttavan geelin alle. Aamulla puhdistus LV:n misellivedellä, apteekin Humektan ja aurinkovoide tai LV:n SPF-suojallinen päivävoide.
Sitä kannattaa paukuttaa päähän, että säännöllisyys on a ja o. Iho kyllä kuoriutuu nuorella itsestään maitohappopohjaisella pesuaineella. Kovilla aineilla ei kannata couperosaa hankkia. Näytä vaikka Googlesta kuva couperosa-ihosta. Itse sain sellaisen kun nuorena halusin käyttää Clearasilia ja Aapria kuten muutkin.
Finnien päälle kannattaa itse asiassa laittaa desinfiointiaineella ja puhtaalla ohuimmalla apteekin neulalla tuikkaamisen jälkeen ihan rakkolaastari päälle. Se imee sen mädän pois finnistä. Finnit syntyvät jos iho on liian pintakuiva. Siksi suosittelinkin noin paljon kosteutta. Jos teillä on siellä Normal niin anna hänen ostaa Ivy Aïa-merkkisiä seerumeita ja face mistiä, ettei tunne itseään ulkopuoliseksi kun muut teinit siellä shoppaajat sarjan tuotteet ovat hajustamattomia.
Vierailija kirjoitti:
Eri-ikäisten ihonhoitotarpeista löytyy netistä paljon tietoa. Ihan perusasia, joka usein on esimerkiksi naistenlehtien ihonhoitoaiheisissa jutuissa on tuo, miten nuoret aikuiset itselleen haitaksi käyttävät liian vahvoja ja vääriä tuotteita kuten A-vitamiinijohdannaisia. 12-vuotias on lapsi, jonka hormonitoiminta alkaa heräillä. Jos et löydä mitään netistä, voit aivan hyvin pyytää materiaalia apteekista kuten itse olit jo huomannutkin.
Eikö tässä nyt ollut ongelmana enemmän se, että kyseinen teini ei usko mitään mitä äiti sanoo? Äiti voi siis vaikka väitellä tohtoriksi asti aiheesta ihonhoito mutta teinari ei ota vastaan äidiltä tulevaa tietoa.
No esiteini sentään kommunikoi tuosta asiasta.
Esimerkiksi tästä toisesta villityksestä eli peräaukon valkaisusta noi teinit puhuu vaan keskenään ja ostaa ne hoidot salaa.

Ei sulla mitään lasta ole. Olet ennenikinsekoillut samasta aiheesta. Näkee sun tyhmistä viestiäsi.. 👿👿👿 Loirua yksin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri-ikäisten ihonhoitotarpeista löytyy netistä paljon tietoa. Ihan perusasia, joka usein on esimerkiksi naistenlehtien ihonhoitoaiheisissa jutuissa on tuo, miten nuoret aikuiset itselleen haitaksi käyttävät liian vahvoja ja vääriä tuotteita kuten A-vitamiinijohdannaisia. 12-vuotias on lapsi, jonka hormonitoiminta alkaa heräillä. Jos et löydä mitään netistä, voit aivan hyvin pyytää materiaalia apteekista kuten itse olit jo huomannutkin.
Eikö tässä nyt ollut ongelmana enemmän se, että kyseinen teini ei usko mitään mitä äiti sanoo? Äiti voi siis vaikka väitellä tohtoriksi asti aiheesta ihonhoito mutta teinari ei ota vastaan äidiltä tulevaa tietoa.
Ei sulla mitään lasta ole. Olet ennenikinsekoillut samasta aiheesta. Näkee sun tyhmistä viestiäsi.. 👿👿👿 Loirua yksin&n
Mitä helvettiä sekoilet? En ole ap. Pistä korkki kiinni, huomenna mukavampi herätä ilman krapulaa.
Kaikki viesti on sun omaa vuoropuhelua. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vie se kosmetologille tai ihotautilääkärin vastaanotolle.
Tässä vaiheessa on ehkä vähän liian kallista meille. Kun kyse on vasta neuvojen antamisesta. Lapsen iho on muuten terve ja puhdas, ei ole koskaan ollut allergioita tai muita iho-ongelmia. Mitään "toimenpiteitä" ei mielestäni lapsen iholle tarvitse siis tehdä! Haluaisin vaan osoittaa, että saattaa tehdä enemmän haittaa joillain seerumeilla.
Lapsen otsalla on kyllä muutama ikään kuuluva näppy. Mutta minähän en voi asiasta mitään tietää!! :) :) :)
Ihan selkeästi jonkinlaisen auktoriteetin joka tietää ihonhoidosta pitää kertoa tenavalle että esiteinit ei tarvitse ikääntyvän ihon seerumeita tms. Kosmetologi sitten kai se vähän halvempi vaihtoehto. Kysy jostain hoitolasta paljonko joku ihonhoito-opastus tms maks
Kosmetologikouluilla tarjotaan nuorisohoitoja edullisesti. Oma poikani kävi niissä kolmen vuoden ajan sekä kasvojen että selän aknen vuoksi. Häntä kohdeltiin inhimillisesti, vaikka oli yleensä paikan ainoa miehenpuoli niin paljon kuin teinipoika oli. Investointi kannatti, koska hän sai sieltä paljon neuvoja ja on suhtkoht arveton nykyään.
Ensimmäinen asia oli käsky lopettaa ihoa pintakuivattavien pesuaineiden ja suihkugeelien käyttö. Finni saa alkunsa siitä kun ihon luontainen rasva ei saa valua ulos pintakuivan ihon vuoksi.
Nyt hän on hyvinkin itseään arvostaen huolehtiva kaveri, joka vauhdikkaana on keksinyt suihkutettavan aurinkosuojasprayn edut. Suvusta löytyy melanoomaa ja hänelle oli kova paikka kun kummi sairastui. Alkoi aurinkosuoja pojalle kelpaamaan!
Vierailija kirjoitti:
No esiteini sentään kommunikoi tuosta asiasta.
Esimerkiksi tästä toisesta villityksestä eli peräaukon valkaisusta noi teinit puhuu vaan keskenään ja ostaa ne hoidot salaa.
Tässä asiantuntevaa vaktoo. Valkaiskaa koko perheen anusreiät kloritilla.. Eikä maksa paljon... 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Esiteinille riittää kevyt putsari (emulsio tai öljy), kosteutus jollain voiteella sekä päivisin aurinkorasva. Kasvovettä käyttää, kunhan ei ole liian hoitava.
Kasvovesiä on monenlaisia. Vielä 1990-luvulla neuvottiin ostamaan pullo mineraalivettä ja käyttämään sitä kasvovetenä. Siihen aikaan sai ostaa kumikorkkeja pullojen päälle eli neuvo toimi ja kasvot sai puhtaaksi ilman pelkoa järkyttävästä hinnasta tai allergisoitumisesta.

Ei kasvovedellä ole tarkoitus puhdistaa kasvoja vaan nimenomaan lukita kosteutta ihoon puhdistuksen jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vie se kosmetologille tai ihotautilääkärin vastaanotolle.
Tässä vaiheessa on ehkä vähän liian kallista meille. Kun kyse on vasta neuvojen antamisesta. Lapsen iho on muuten terve ja puhdas, ei ole koskaan ollut allergioita tai muita iho-ongelmia. Mitään "toimenpiteitä" ei mielestäni lapsen iholle tarvitse siis tehdä! Haluaisin vaan osoittaa, että saattaa tehdä enemmän haittaa joillain seerumeilla.
Lapsen otsalla on kyllä muutama ikään kuuluva näppy. Mutta minähän en voi asiasta mitään tietää!! :) :) :)
Ihan selkeästi jonkinlaisen auktoriteetin joka tietää ihonhoidosta pitää kertoa tenavalle että esiteinit ei tarvitse ikääntyvän ihon seerumeita tms. Kosmetologi sitten kai se vähän halvempi vaihtoehto. Kysy jostain
Kosmetologikouluilla tarjotaan nuorisohoitoja edullisesti. Oma poikani kävi niissä kolmen vuoden ajan sekä kasvojen että selän aknen vuoksi. Häntä kohdeltiin inhimillisesti, vaikka oli yleensä paikan ainoa miehenpuoli niin paljon kuin teinipoika oli. Investointi kannatti, koska hän sai sieltä paljon neuvoja ja on suhtkoht arveton nykyään.
Ensimmäinen asia oli käsky lopettaa ihoa pintakuivattavien pesuaineiden ja suihkugeelien käyttö. Finni saa alkunsa siitä kun ihon luontainen rasva ei saa valua ulos pintakuivan ihon vuoksi.
Nyt hän on hyvinkin itseään arvostaen huolehtiva kaveri, joka vauhdikkaana on keksinyt suihkutettavan aurinkosuojasprayn edut. Suvusta löytyy melanoomaa ja hänelle oli kova paikka kun kummi sairastui. Alkoi aurinkosuoja pojalle kelpaamaan!
Vinkkaa pojalle että ne auinkosuojasprayt ei ole läheskään niin hyviä kuin voiteet. Ainakaan jos pelkästään sitä käyttää. Ihmiset laittaa niitä ihan liian vähän jotta luvattu spf toteutuisi. Toimivat paremmin ennen ulkoilua levitetyn voiteen lisänä. Eli ensin se "manuaalinen" aurinkovoide puoli tuntia ennen ulosmenoa ja sitten päivän mittaan voi lisiä aurinkosuojaa sen sprayn kanssa.
Mene apteekkiin, jossa on hyvä ihonhoito-osasto. Cerave voisi olla merkki, josta löytyisi sopiva mieto tuote (perusvoide ja puhdistusaine), joita myös aikuiset käyttävät, eli pitäisi kelvata myös teinille