Kuinka monta vaatetta kuuluu kesä vaatekappiisi?
Jos lasketaan siis nyt vaatteet joita käytät tänä kesänä. Asusteita ja kenkiä ei lasketa eikä alusvaatteita.
Kommentit (49)
Minulla on noin 10 mekkoa, neljä hametta, neljät ohuet housut, kolmet shortsit, kolme pellava paitapuseroa, neljä ohutta lyhythihaista paitaa ja noin 10 T-paitaa. Osa on kotosalla pidettäviä, pari juhlavaa ja osa siistimpiä toimistolle sopivia. Kesäurheiluasut on vielä erikseen.
Onhan noita ehkä vähän liikaa. Ostan joka kesäksi jotain uutta, mutta en ihan samaa tahtia luovu vanhoista.
Kahdet farkut
Yhdet kevyet housut
2 t paitaa
3 paitapusero
4 toppia
Pari t-paitaa ja kahdet kesähousut. Just mietinkin että käyn kaupassa klo 7.00 aamulla niin siellä ei vielä paljon muita ole niin pärjään kyllä. Muuallapa en käykkään sitten.
Kolme väljää mustaa pellavamekkoa. Niillä on ennenkin kesät pärjätty.
Miksi pitää olla kesä- ja talvivaatteet erikseen? Totta kai jotain muhkeita villapaitoja tulee käytettyä vain talvella, mutta esim ohuempia neuletakkeja käytän ihan takin korvikkeena kesälläkin. Ja t-paitoja neuletakin tai hupparin alla talvella.
En edes tiedä, pelkästään shortsihameita on 6, ja t-paitoja, toppeja, lyhythihaisia tai hihattomia paitapuseroita kymmeniä. Siihen vielä mekot, shortsit ja housut päälle. Pitäis alkaa valikoida ens viikon Kreikan-reissuun jotain.
Kulahtanut monivuotinen t-paita, huppari, parit lenkkarit, pieruverkkarit ja tuulipuku.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla kesä- ja talvivaatteet erikseen? Totta kai jotain muhkeita villapaitoja tulee käytettyä vain talvella, mutta esim ohuempia neuletakkeja käytän ihan takin korvikkeena kesälläkin. Ja t-paitoja neuletakin tai hupparin alla talvella.
No ei kai tarviikaan???
Hmmm, valkoiset farkut ja yhdet kesähousut ostin juuri. Näiden lisäksi yhdet shortsit ja kaksi mekkoa. T-paitoja ei ole kuin kaksi, näistä huutava pula.
Näiden "kesävaatteiden" lisäksi käytän perus farkkuja, kauluspaitoja ym. muita kevyempiä juttuja mitä vaatekaapista löytyy varsinkin sateisimmilla säillä.
En ole laskenut. Kesävaatteita on aika paljon, mutta en käytä kaikkia joka kesä. Osa odottaa säilössä ja ovat sitten välivuoden jälkeen taas ihana löytö. Ostan kyllä myös vuosittain 1-3 uutta kesävaatetta.
Viisi erilaista mekkoa, kolme hametta, lukematon määrä t- paitoja, kolmet sortsit, kevyitä alusvaatteita.
Kevyitä neuletakkeja, pitsisiä toppeja, useat kengät ja kesäisiä laukkuja.
Yksi mekoista klassinen juhlamekko, mikä käy kaikkiin kesäjuhliin.
Oih, kuuluisi vaikka mitä jos nuo kaapissa olevat mekot ja muut mahtuisi päälle, mutta kun ei mahdu niin menen kesän hellepäivät yksillä tokmanni-capreilla ja parilla t-paidalla jos on pakko lähteä ulos.
Ihmisten ilmoille 9 yläosaa, neljät tai viidet housut. Neljä mekkoa, joita en oikein osaa käyttää. Kolme takkia, neuleita.
Kotioloihin parit housut ja muutama vanha t-paita, shortsit.
Käytättekö oikeasti kesällä pääosin farkkuja?? Voiko kuumempaa ja epämukavampaa vaatekappaletta enää löytää?
Vierailija kirjoitti:
Käytättekö oikeasti kesällä pääosin farkkuja?? Voiko kuumempaa ja epämukavampaa vaatekappaletta enää löytää?
Ei ole kuumat
En taida jaksaa laskea, sen huomasin eilen, että henkarikaapissa oli 7 kesätunikaa vierekkäin, sitten ehkä puotentusinaa siistä t-paitaa (sellasta parempaa materiaalia, ryhdikästä, tavallisia on ainakin kymmenen, osa jo vanhoja, ehkä saman verran hihattomia toppeja, Puuvillahousuja on aktiivikäyttöön ehkä kolmet, parit saa jäädä odottamaan myöhempiä aikoja (unohdin, että olin ostanut ne), parit shortsit, kotikäyttöön trikoohousut, pitkät ja vajaamittaiset, Puuvillaneuletakki (liian lämmin), kevyt takki, oisko se siinä. Juhlavaatteet erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytättekö oikeasti kesällä pääosin farkkuja?? Voiko kuumempaa ja epämukavampaa vaatekappaletta enää löytää?
Ei ole kuumat
Varmaan eri tavoin tuokin koetaan, mutta en mäkään mielelläni pidä farkkuja jos on ns. helle, esim. nyt en laittais farkkuja kun mittari näyttää 26. Mulle toi alkaa olla tukalan kuuma, en tiedä miksi nykyään näin. Ja en ole ylipainoinen kun joku noheva kuitenkin kehottaa laihduttamaan.
Juuri sopivasti, ehkä liian vähän. Tuntuu, että yhdet farkut, yhdet housut ja yksi hame ei riitä. Mun pitäisi kaikkia saada myös toiset.