Te palstailijat jotka kävitte aikoinaan lukion pienemmillä paikkakunnilla, kertokaa kokemuksistanne?

Ahdistavaa aikaa 80-luvun alussa. Väliinputoajana sillä puolet uskiksia ja puolet juoppoja, yritä siinä valita nössöjen seura tai sellaisten jotka dokas pe-la ja yritti alaikäsinä baareihin mutta kaikki tunsi ne ja niiden perheet ja ties iät, joten ei ollu asiaa.

Kirjoitin -87 ylioppilaaksi vireässä pienessä eteläpohjalaiskunnassa. Ei ollut uskiksia juurikaan, lähinnä satunnaisia poikkeusyksilöitä. Opettajat oli - persoonia, nähdäkseni suht tasapuolisia. Perhetausta vaikutti lähinnä harrastuksiin, vaatteisiin jne mitkä toki ovat nuorelle tärkeitä. Itse olin köyhän avioeroperheen kasvatti, mikä ei ollut kovin tavallista. Tuohon aikaan ydinperheet pysyivät koossa.

Jälkikäteen tunnistan hienovivahteisempaa erottelua sen suhteen millaisiin jatko-opintoihin ketäkin ohjattiin. Itse olin valmis tyytymään 2 vuoden merkonomikoukutukseen, koska halusin pikaisesti tienaamaan. Eipä tätä asennetta juurikaan haastettu. Vaikka kirjoitin L/M-tason paperit. Ei hirveästi rohkaistu, että voisit pyrkiä yliopistoon. En edes tajunnut mitä kaikkea yliopistoissa voi opiskella.

   Hyi miten pitkä aloitus jaarittelu. Ei kiinosta ei jaksa. 

Meillä oli sellainen sekalukio jossa oli rikkaiden yritysjohtajien ja kunnan johtoasemissa olevien lapsia, ketkä sai näyttäviä uusia autoja vanhemmiltaan lahjaksi kun täyttivät 18, sekä ulkomaanmatkoja.

Sitten loput meitä joiden vanhemmat oli ihan vaan duunareita.

Tottakai opettajat mielisteli rikkaiden lapsia, ja lopuksi niille jaettiin yritysten ja säätiöiden lahjoittamat stipendit, ristiin. :D Ei suinkaan duunareiden lapsille.

Vierailija kirjoitti:

   Hyi miten pitkä aloitus jaarittelu. Ei kiinosta ei jaksa. 

Silti avasit ketjun ja vielä vastasitkin siihen!! Onko sulla jokin vamma joka estää lukemisen ymmärtämisen tai ajattelemisen?

Syntynyt -80, neljän tuhannen asukkaan pikkukunta. Lukion luokalla oli jotain 15 oppilasta. Kävin koulua, koska yo-paperit tarvitsi opiskelemaan päästäkseen. Kiinnostusta ei ollut sen enempään. Ei mitään jaettavia kokemuksia enkä huomannut mitään ihmeellistä ympärilläni. Se oli vain koulu. Alisuoritin lievästi koko ajan ja kirjoituksissa sain sitten vähän paremmat E:n paperit, koska ekaa kertaa jaksoin panostaa johonkin vähän, koska sillä oli jotain väliä. Mua kiinnosti musiikki, mopot/autot, kalja ja naiset enemmän kuin koulu.

Kirjoitin 90-luvun alussa maalaislukiosta. Lukion  arvosanat ei silloin eikä nykyäänkin olleet vertailukelpoisia yläasteen arvosanoihin. Silloin ja nyt lukion kurssiarvosanat oli melko lailla suoraan koearvosanat.

Lukiossa oli mukavaa, oli isot kaveriporukat ja viihdyin hyvin. Nyt meillä lukiolainen, joka pitää lukiota rankkana ja hän ei ole löytänyt kaveriporukkaa. Hänellä pari ystävää, mutta ei isoa kaveriporukkaa.

Ihan mukavia muistoja. Ainoa miinus oli se, että toiseksi viimeiseen todistukseen opettajat laskivat aineen numeron, jos oli vähänkään mahdollisuutta, että se saattaisi tippua päättötodistukseen. Periaatteena tuolla koululla oli ettei numerot tipu päättötodistuksessa, vaikka viimeiset kokeet menisivät huonosti. Eli jos ei ollut todella vahva 9, niin se tippui kasiin jne. Lisäksi meillä oli yksi ihana osaava opettaja pitkällä sairaslomalla juuri ennen tuota ja sijaisena oli surkea opettaja, jonka kanssa en ollut lainkaan samalla aallonpituudella, niin senkin numero tipahti. Kävin sitten keväällä korottomassa useamman aineen takaisin ylöspäin. Silloin todistuksen numeroilla oli suuri merkitys jatko-opiskeluihin hakiessa.

Lukion yritin suorittaa mahdollisimman huomaamattomana, kun yläasteella olin se, jolta sitten aina kysyttiin, jos kukaan muu ei ollut vastaamassa. Usein tiesinkin vastauksen tuolloin, mutta välillä olin omissa ajatuksissani, eikä minulla ollut hajuakaan, mitä oli kysytty. Samoin yksi opettaja sotki minun yhden toisen nimet ja sanoi usein toisen nimen, kun tarkoitti toista. Lukiossa seurasin, kuinka eräs toinen oli samassa asemassa kuin minä aikaisemmin, joutui aina olemaan skarppina ja vastailemaan, kun kukaan muu ei osannut vastata. Muutama opettaja kyllä tiesi, miten hyvin asiat osasin. Pitkän matematiikan opettaja laittoi oppilaat laskemaan kotitehtävät taululle, jotta kaikki pystyivät tarkistamaan kotitehtävänsä ja katsomaan, kuinka se ratkaistiin. Alkupään helpompiin tehtäviin oli aina paljon vapaaehtoisia, mutta viimeisiin tehtäviin hän kiersi katsomassa 4-5 henkilön kotitehtävät ja laittoi yhden meistä kirjoittamaan sen taululle. Aika usein jouduin kirjoittamaan oman vastaukseni esimerkiksi muille.

Uskiksia oli luokalla muutama. He istuivat sivussa, kun jumppatunnilla tehtiin jotain musiikin tahtiin.

Maalaispaikkakunnan pikku lukio. Mukava ilmapiiri, persoonallisia opettajia, jonkin verran uskovaisia opiskelijoita ja opettajia. Kurssitarjonta ei mitenkään laaja ollut, mutta opetus oli pätevää. Lukion päättötokari ja yo-tokari menivät aika lailla yks yhteen. Yo-kirjoituksista lukio-opettajilta saadut pisteet pysyivät aika samoina sensoreiden arvioinnissa. Hyvät muistot.

Parinkymmenentuhannen asukkaan pieni kaupunki. 

Muuten kaikki oli ihan ok ja normaalia, mutta opettajien uskonnollisuus kävi vallan selväksi.

Valitsin uteliaisuuttani et opinnot ja menin ensimmäiselle tunnille havaitakseni, että se olikin uskontoa. Opettaja kertoi syyksi, että minimiryhmäkokoa ei saatu täyteen.

Ääneenihmettelijöitä oli kuitenkin sen verran, että menin ottamaan selvää moniko oli valinnut et:n. Ryhmäkoko olisi täyttynyt monin verroin. Seuraava opettajan selitys oli, että "kukaan täällä ei osaa opettaa et:tä ja siksi sitä ei tulla järjestämään".

Uskonnon pakollinen kurssi opetettiin oman, aika ohuen, oppikirjan avulla. Koe piti olla siitä, mutta viikkoa ennen koetta ilmoitettiin, että kyseisestä teoksesta kysytään ehkä vain yksi kysymys. Tuntien opetuksesta (muistiinpanot) ei kysytä mitään. Muuten koealue on Raamattu. Kannesta kanteen. Virallinen syy tälle, opettajan mukaan, oli, että opettaja on itse syvässä uskossa. 

Opettajissa oli persoonia. Osa positiivisella, osa negatiivisella tavalla.

Hämeenkyrön lukio. Valmistuin 1990-luvun alussa. Tuskin minua kukaan tunnistaa vaikka näin kerronkin. Erittäin kivaa oli lukioaika. Kaipaan välillä yhä niitä huolettomia vuosia. 

Maalaispitäjässä kävin lukion 80-luvulla. Luokassamme oli parikymmentä oppilasta, ja hyvä henki. Lukiosta karsiutuivat kaikki yläasteen häiriköt pois. Opettajat olivat hyvin persoonallisia. En kokenut lukiota stressaavaksi, enkä jännittänyt edes kirjoituksia. Sain todella hyvät paperit. Nykyään en enää tunnista sitä lukiota, josta nuoret puhuvat. Kuulostaa ihan eri oppilaitokselta, kuin minun käymäni lukio. 

Minua ärsyttää se kun kaikki aineet joutui pänttäämään kerralla ja keväällä oli 6 päivää kokeita niin että ma-ke-pe, kahtena viikkona peräkkäin. Silloin oli mahdollisuus vain 6:een kirjoitettuun aineeseen ja korkeintaan 6:een L:ään.

Meidän aikoihin oli rankempi arvostelu, koska 31:stä lukiolaisesta 6 reputti yo-kokeet ja heistä tuli syksyn ylioppilaita kun pääsivät uusinnoista läpi.

Nykyään pystyy kirjoitella toistakymmentä L:ää, ja jakaa kirjoitukset koko vuodelle.