"Mene töihin!" Yle: Avoimien työpaikkojen määrä vähentynyt viime vuoteen verrattuna
Ja itse olen sitä paitsi jo osa-aikatyössä, jossa työajan puitteissa täytyy ehtiä tehdä sitä, tätä ja tuota ja nopeammin ja nopeammin. Lisätunteja ei ahkeruudesta huolimatta heru; työnantaja pikemminkin haluaa nähdä minua mahdollisimman vähän. Kyseessä siis henkilökohtaisen avustajan homma.
Kommentit (61)
Juu ei voi osa-aika töitä enää tehdä. Kun tekee kuukauden töitä ja saa palkkaa 1000 euroa niin sen pitää riittää 2 kuukaudeksi ennen kun saa työmarkkinatukea. Sillä pitäisi maksaa 2 kuun vuokra ja laskut ja ruokaakin menisi 600 euroa 2 kk.
Ei mitenkään kannata ottaa töitä vastaan alle 2500 euron palkan.
Se, että ihminen on työtön, ei tarkoita, että on laiska ja juoppo. Itse kerään ahkerasti pulloja ja tölkkejä ja haen töitä, mutta kun niitä töitä, joista maksetaan palkkaa, jolla tulee toimeen, ei niin vain löydy, jos et ole syntynyt lahjakkaaksi nopeasti oppivaksi yltiösosiaaliseksi kokoomuslaiseksi.
Me rumat, hitaasti oppivat, sosiaalisesti kömpelöt ihmiset emme ole itse valinneet syntyä tällaisiksi. Kokoomuslaisten kauniiden ja rohkeiden on tätä vaikea ymmärtää samalla lailla kuin lokin on vaikea ymmärtää miksi pingviini ei lähde lentämään: "senkun vaan heiluttelet siipiäsi, niin siitä se lähtee" (tämä on lainaus Voima-lehdessä pari vuotta sitten olleeseen kuvaan).
Ansiosidonnaista varten lausunnon saaminen kestää kuukauden tai pari. Sitten vielä kassa käsittelee asiaa kuukauden. Ei ole mitään mahiksia ottaa jotain paska palkattua duunia, koska odotteluaikaa ei pysty elämään
Vierailija kirjoitti:
Nyt kannattaa ottaa työ vastaan. Työn vastaanottaminen kannattaa nyt.
Ovi ja postiluukku levällään ollaan vastassa, vaan eipä tuo ilmoita tulostaan. Haettu kyllä on, ja profiilit on auki Työmarkkinatorilla ym, palveluissa.
Mikä lie ratkaisu tähän ongelmaan?
Toisaalta työvoimapulasta kovasti puhutaan ja että tarvitaan ihmisiä ulkomailta töihin.
Kun Etlan (Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen) tutkija toteaa, että työvoimapulaa on vähän, niin se on jo pakko uskoa:
https://www.hs.fi/talous/art-2000010424592.html
Työvoimapulastakin puhuttiin vielä hetki sitten. Nyt pulaa on Lähdemäen mukaan enää harvoissa ammateissa. Esimerkiksi koodaajia ja sairaanhoitajia kaivataan edelleen. Sen sijaan huutava pula ravintolaväestä on toistaiseksi ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kun poistetaan etuudet, niin huomataan, että porukka ei olekaan enää työttömänä. Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt, ei kadonnut. Työttömät keksivät tuhansia tekosyitä sille, miksi heidän ei tarvitse tehdä mitään! Tuet pois, katsotaan 2 vuoden kuluttua, miten maailma toimii.
Toivottavasti jäät itse työttömäksi.
Ylen vassarit nyt julistavat omaa agendaansa. Vasemmisto pitäisi saada töihin.
Vierailija kirjoitti:
Kun poistetaan etuudet, niin huomataan, että porukka ei olekaan enää työttömänä. Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt, ei kadonnut. Työttömät keksivät tuhansia tekosyitä sille, miksi heidän ei tarvitse tehdä mitään! Tuet pois, katsotaan 2 vuoden kuluttua, miten maailma toimii.
Tämä tietohan löytyy ihan kun itse viitsii etsiä, mutta työttömiä tosiaan on yli kaksinkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin nähden ja niistäkin iso osa on osa-aikaisia taikka niin matalapalkkaisia, ettei sillä enää elä tässä yhteiskunnassa. Toki sitten alamme siirtymään jenkkien malliin, jossa köyhät, työttömät ajautuvat slummeihin, joissa rikollisuus ja väkivalta kukkii iloisesti ja lipsuu sieltä välillä yli sinne hyväosaistenkin alueille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut uutisia joissa ekonomistit on olleet yllättyneitä talouskasvusta. joten tuolloin pitäisi työllisyyren parantua.
Ekonomistit yrittää pöhistä, tyhjää kolinaa. Samaa kuin vuoden ajan nyt lehdissä tasaisin väliajoin huudettu kuinka asuntokauppa alkaa just nyt vetämään hulluna, osta nyt tai jäät ilman. Ja mitään ei tapahdu.
Päinvastoin nyt firmat vetää YT neuvotteluita ja vähentää henkilöstö urakalla.
Just näin. Hallitusta myötäilevässä Hesarissa ihmetellään miksi yritykset irtisanovat kun talous on heidän mukaansa jo kääntynyt kasvuun. Yksi Nokian saama lisenssimaksu ei Suomen taloutta nousuun vedä. Pari päivää sitten Hesarissa syyllistettiin kuluttajia sillä heiltä puuttuu kuulemma rohkeutta kuluttaa. Mitä omaan perheeseen ja tuttavapiiriin tulee niin sanoisin että puuttu
Erinomainen kirjoitus! Itse olen kanssa hämmentyneenä lukenut samaa.
Ärsyttää kun tätä tuputetaan ihan kuin ihmiset tai yritykset eivät itse tietäisi omaa taloudellista tilannettaan.
Vierailija kirjoitti:
Luomalla erittäin synkkää mielikuvaa tulevaisuudesta ihmiset passivoidaan ja kaikki vaan säästää pahempien aikojen varalle: kukaan ei uskalla ostaa tuotteita ja käyttää palveluita ja näin hallitus on luonut itseään ruokkivan noidan kehän.
Näinhän siinä kävi. Hallitus aloitti julmistelemalla kuluttajille ja luvaten tukien loppua. Kotimainen kysyntä tosiaan reagoi tähän, julkista kysyntääkin koettiin vähennellä ja vienti ei lähtenyt - eikä lähde - vetämään ennenkuin tulee kunnon kansainvälinen nousukausi. Tällä välin valtio joutuu korvaamaann verotuloja kalliilöa ulkomaisella velalla.
Siksi kotimaassa työttömyys ja konkurssit vain lisääntyvät. Siksi säästöt olisi pitänyt ajoittaa vasta nousukauteen. Nyt konkurssien määrä lähestyy 90-luvun laman lukemia. Kiitos hallitus.
Itse olen lopettanut kampaajalla ja kosmetologilla käynnin sekä jättänyt kaikki oman paikkakunnan yrittäjät tukematta, esimerkiksi kaikki vaatteeni olen ostanut paikkakunnan vaateliikkeestä, mutta on säästettävä tosiaan sille pahan päivän varalle, joten kaikki kulutus on minulla loppunut. Ostan vain ruokaa ja maksan laskut. Ostettavaa kyllä olisi mitä tarvitsisi, mutta ei ole mahdollista. Rikkaat jatkakoon kuluttamista ja pitäköön Suomen ostovoiman sitten pystyssä.
Joo, missä ne 100000 uutta työpaikkaa? Tätähän oikeisto hokenut ihan kaikkiin päätöksiinsä vastaukseksi, esim. pakko viedä työntekijöiden oikeudet koska 100000 uutta työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun poistetaan etuudet, niin huomataan, että porukka ei olekaan enää työttömänä. Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt, ei kadonnut. Työttömät keksivät tuhansia tekosyitä sille, miksi heidän ei tarvitse tehdä mitään! Tuet pois, katsotaan 2 vuoden kuluttua, miten maailma toimii.
Tämä tietohan löytyy ihan kun itse viitsii etsiä, mutta työttömiä tosiaan on yli kaksinkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin nähden ja niistäkin iso osa on osa-aikaisia taikka niin matalapalkkaisia, ettei sillä enää elä tässä yhteiskunnassa. Toki sitten alamme siirtymään jenkkien malliin, jossa köyhät, työttömät ajautuvat slummeihin, joissa rikollisuus ja väkivalta kukkii iloisesti ja lipsuu sieltä välillä yli sinne hyväosaistenkin alueille.
Puhumattakaan siitä, että syrjäytetyt ja toivonsa menettäneet voivat ryhtyä kostoksi yhteiskunnalle itänaapurin salaisiksi apulaisiksi. Yksi perusajatus aikoinaan hyvinvointivaltion rakentamisessa on ollut tämä, että kaikki suomalaiset täytyy pitää yhteiskunnassa mukana tavalla tai toisella, näin kansalaiset myös olevat toimivat myös isänmaallisesti. Jos ei ole enää mitään hävittävää ja tulevaisuuden näkymiä ei ole, niin miksi sellainen ihminen ei käyttäisi tilaisuutta kostaaksen sen, että on joutunut siihen tilanteeseen?
Ei töitä työn vuoksi tehdä, tai tehdään mutta Pohjois-koreassa. Mitä pitäisi edes tehdä? Pidellä liikennemerkkiä pystyssä tai toimia liikenteenohjaajana tiellä jossa ei liikennettä ole? Pakkotyö on kommunismia ja Riikka on kommunisti kuten myös kaikki hänen puolueensa jäsenet.

Itse olisin ilomielin valmis tekemään töitä töiden vuoksi (vähän osa-aikaisesti teenkin), jos siitä maksettaisiin vastineeksi palkka, jolla tulee toimeen ilman tukia ja jää rahaa myös matkusteluun ja muuhun kivaan vapaa-ajan puuhaan.
Ennen oli joillain autokorjaamoilla työnvastaanottotiski, siinä lapussa missä nykyään lukee: "lasku" luki työmääräys, ihan kuin asiakas tulisi korjaamolle käskemään asentajia töihin :D