Saattohoidin isäni. Koen syyllisyyttä, teinkö väärin painaessa kipupumppua usein?

Hän oli niin rakas minulle, rakkain ihminen. 

Olin hänen luonaan kotonaan kaksi vuorokautta valvoen, että hänen olisi mahdollisimman hyvä olla. 

Viimeisen vuorokauden aikana en kestänyt katsoa enää sitä, että kärsii ja pyysi minua painamaan hänen puolestaan kipupumppua kun ei enää itse jaksanut. Haimasyöpä. 

Painoin kipupumppua tunnin, loppuvaiheessa puolentunnin välein. Hän nukkui lähestulkoon koko ajan saaden yhden erityisen virkeys"kohtauksen" jonka jälkeen alkoi toden teolla kuolemaan. 

Otin kellonajat ylös ja painelin kipupumppua aina kun puolituntia tuli täyteen. Kuulen vieläkin sen pumpun annostelukelan päässäni. Olin lähellä ja silitin. Kuunneltiin hänen lempibändiään ja nukkui. Lääke vaikutti niin ettei jaksanut pysyä sitä vähääkään hereillä kun olisi voinut. En kuitenkaan kestänyt sitä että kärsisi kivuista. 

Tunnen huonoa omaatuntoa että nukutin hänet periaatteessa kipulääkkeellä kuolemaan. Siis ei hän sen lääkkeen vuoksi kuollut mutta nukkui sen avuin viimeiseen hengenvetoon. 

Voi että..

Kova ikävä ja suru. Toivottavasti hänellä kaikki hyvin siellä missä ikinä onkaan. Lähti niin nuorena, itsekin vasta aikuisuuden kynnyksellä jokseenkin.

Surettaa että en tiedä miten hän lähtönsä koki. Kertoi ainakin viimeisenä päivänåän rakastavansa lapsiaan ketään ennen muita ja olen onnellinen, että hän oli isäni.