Muistoja puhelinkopeista!

Luettelot revittyjä, lattialle kustu. Joskus puhelin hajalla.

Käytin usein, kun matkustin paljon ja sovin tapaamisia.

Ärsyttäviä oli ne hoputtajat jotka tuli koputtelemaan lasia. 

Monesti hain vieraassa kaupungissa karttasivun.

Kusenhaju tosiaan.

Kakkasin hädän tullen.

Vierailija kirjoitti:

Kusenhaju tosiaan.

Miksi sinne koppiin piti kusta?

Piti aina varata hirmunen määrä kolikoita, kun ei tiennyt miten pitkään puhelu kestää.

Onneksi sitten tuli puhelukortit.  

Mutta senkin saldon kanssa piti olla tarkkana.

Vierailija kirjoitti:

Monesti hain vieraassa kaupungissa karttasivun.

Ai sinäkö niitä kävit repimässä irti 😡

Ei oleeeee

Niitä on ollut kai joskus menneinä vuosikymmeninä? Silloin taisi olla vielä niitä vanhanaikaisia rahojakin? Meillä joskus vaari sellaisesta on jotain puhunut, mutta ei noista vanhusten jutuista aina tiedä mitä hourivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kusenhaju tosiaan.

Miksi sinne koppiin piti kusta?

 

Humalaiset kusi ja ne jotka eivät viitsineet, kehdanneet kusta puistoon, kovassa hädässä.  Tuota yleensä iltaisin.

Puhelinluetteloissa oli karttoja, joita joskus repäistiin mukaan maakuntamatkalle. Siis niissä kopeissa. Joskus jos tuuri kävi niin edellisen soittajan kolikoita löytyi. Aikuisena piti miettiä, millaisen tekstin halusin luetteloon.

Mä olin kesäharjoittelina puhelinyhtiössä josta piti käydä lennättimen soittolukemat katsomassa. Siellä olin monta koppia, josta yleisö sai soittaa tai ulkomaille tilata puhelun.

Työpaikalla nuo nimettiin yleisön lennätyskopeiksi-

80-luvun alussa itselläni ei ollut puhelinta. Jos lapseni sairastui niin pyysin hetkeksi naapurin olemaan hänen kanssaan, kun juoksin talvipakkasella soittamaan töihin, että en pääse tulemaan. Yleensä ensimmäinen puhelinkoppi oli hajotettu ja jonkun matkan päässä toisesta oli luuri revitty irti. Melkoinen hätä oli jo siinä vaiheessa. Onneksi niitä koppeja oli useita ja sain soitettua.

- n67v -

Nuo kuselta haisevat kopit katosi yhdessä yössä ja kukaan ei ollut todistamassa tapahtumaa, mysteeri.

Puff..GONE.

Joskus, jos nähtiin iso mies niin sitä sanottiin, että puhelinkopin kokoinen ukko.

Muistan viime vuosituhannelta työpaikkani johtoportaan, jonka jäsenet saivat yhdet ensimmäisistä matkapuhelimista ja olivat niistä tosi kopeita.

Vierailija kirjoitti:

Muistan viime vuosituhannelta työpaikkani johtoportaan, jonka jäsenet saivat yhdet ensimmäisistä matkapuhelimista ja olivat niistä tosi kopeita.

Ne olikin painavia ja isoja puhelimia.

Pissan ja tupakan haju. Puhelinluettelo joka oli kiinnitetty koppiin ketjulla. Tupakantumppeja.

Kerran lukioikäisenä 90-luvulla puhelinkoppi koitui pelastuksekseni. Tulin koulusta perjantaina iltapäivällä ja huomasin ettei kotiavain ollut mukana. Muu perhe oli sovitusti lähtenyt maalle viikonlopun viettoon. Oli talvi ja hirveä pakkanen. Menin lähikirjastoon miettimään mitä teen ja silloin muistin että minulla on rahapussissa puhelinkortti jossa todennäköisesti oli vielä saldoa.

Kirjaston lähellä oli puhelinkoppi, josta soitin vanhemmilleni, ja he kertoivat keneltä naapurilta saa yleisavaimen. Asuimme rivitalossa enkä tuntenut naapureitamme ollenkaan. Vanhempani soittivat tälle naapurille ja kertoivat että olen tulossa hakemaan avainta. 

Olin niin ujo etten uskaltanut noin vain mennä pimpottamaan ovikelloa.

Oli ihanaa päästä lämpimään kotiin ja laittaa sauna päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan viime vuosituhannelta työpaikkani johtoportaan, jonka jäsenet saivat yhdet ensimmäisistä matkapuhelimista ja olivat niistä tosi kopeita.

Puhelinkopeista on puhe.