Hyi prkl mitä hulluja taas liikkeellä!! Luitteko (IS) siitä kusipäästä joka oli 1-vuotiaalle juottanut viinaa
ja mikä vielä kamalampaa laittanut ' paketoituna' johonki laatikkoon.
Miten tämmöistä voi olla??? Itkettää ihan. : (
Kommentit (42)
Sääli vaan, että Suomessa tunnetusti pahoinpitelystä (ja tapostakin) saadut tuomiot ovat todella lieviä verrattuna vaikkapa huumausaine- tai talousrikoksiin. Jos mies on ensikertalainen, niin veikkaanpa, että hän on vapaalla jalalla vuoden tai parin päästä, nainen varmaan aikaisemminkin. Joten nyt kaikki toivo sossuviranomaisiin etteivät anna lasta takaisin niille hulluille vanhemmille.
aikoiko itse katsella sitä viedeota myöhemmin tai kenties levittää sitä netissä maksusta tms?!
ei sille miehelle vankilassa mitään tehdä, kun ei se sinne joudu kuitenkaan. Suomessa vaan valitettavasti edes tällaisesta ei saa kunnon tuomiota. Ehdonalaista todennäköisesti. Ja voihan olla, että todetaan kaiken hyvän lisäksi syyntakeettomaksi. Kyllä tässä maassa talousrikoksista saa pitkät tuomiot, mutta toisen elämän saa pilata, ja päästä kuin koira veräjästä. Ehkäpä joku kyseisen miehen tunteva tajuaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä, tässä tapauksessa en edes katsoisi pahalla.
pistä luin illalla iltarukouksen pienen, viattoman lapsen puolesta. Kamalaa..:( Paha mieli ollut ja kurkkua kuristanut koko päivän ajan.
Minäkin pahoin pelkään, että tuo sadisti äijä ei saa, kun korkeintaan sakkoja ja ehdollista eli välttää vankilan. Toivottavasti miehen lähipiirissä on ihmisiä jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä.
Ja naiselle ei heru minulta yhtään sen enempää myötätuntoa on ollut avustamassa noissa törkeyksissä ja antanut tilanteen jatkua ties miten pitkään. Ei terve äiti, vaikka miten olisi vieraassa kulttuurissa, kielitaidottomana ja sadistisessa parisuhteessa anna omaa lastaan pahoinpidellä ja kiduttaa. Ei tuollaista tekoa pysty puolustelemaan millään. Kun on päässä vikaa niin on vikaa.
Toivottavasti tuo pariskunta ei tee enempää lapsia kidutettavaksi ja toivottavasti tuo pieni, viaton lapsi saa hyvän adoptio perheen ja nuo kusipäät pysyvät kaukana tytöstä lopullisesti.
Savonlinna on niin pieni kaupunki, että luulisi tuolla pariskunnalla olevan aika tiukkaa ja hankalaa elämä jatkossa siellä. AInakin toivon niin.
Olemme pitemmän aikaa miettineet sijaisperheeksi ryhtymistä ja kyllä tälläiset hirveydet aina helpommaksi tuon päätöksen ryhtymisestä tekee.
" Perhe" asui käytännössä middle of nowhere. Ei Savonlinnan kaupunkialueella Miehellä on ollut mielenterveysongelmia koko elämänsä ajan. Kävi hakemassa vaimon Thaimaasta kun ei muualta saanut. Vaimo on ollut täysin tossun alla ja alkoholisoitunut myös pahoin. Perhettä on yritetty auttaa lapsen syntymän jälkeen mutta kukaan ei ymmärtänyt missä jamassa homma on ollut. Yksi ryyppykavereista on ilmoittanut lapsen kaltoinkohtelusta. Muuten se ei olisi tullut ilmi...
Toivottavasti tuohon tilanteeseen saadaan oikeasti jatkossa jotain pysyvää parannusta. Miehelle tuomio ja hoitoon. Naiselle tuomio, hoitoon ja ero miehestä. Lapsi hyvään adoptioperheeseen, hoitoa traumoihin ja mikä tärkeintä eroon pysyvästi noista kaheleista, sairaista vanhemmista.
Ja jos vielä saisi yhden toivomuksen tehdä niin sterilisaatio molemmille vanhemmille!!
Lapsensa pahoinpitelijä vankilaan
8.2.2007 16:22
Savonlinnalainen 28-vuotias mies tuomittiin torstaina kolmeksi vuodeksi vankilaan törkeästä pahoinpitelystä.
Savonlinnan käräjäoikeuden mukaan hän pahoinpiteli useita kertoja vuoden ikäistä tytärtään lokakuussa 2005. Syytteestä käy ilmi, että mies muun muassa juotti lapselle olutta ja väkevää viinaa sekä löi häntä.
Rangaistusta määrätessään käräjäoikeus otti huomioon sen, että pahoinpitelyn uhrina oli puolustuskyvytön lapsi. Tuomioistuimen mukaan mies aiheutti tytölle hengenvaaran. Todistajana kuultu psykologi arvioi, että lapsi tarvitsee tapahtuneen vuoksi pitkäkestoista psykoterapeuttista tukea.
Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan lapselle erilaisia kipu-, särky- ja vahinkokorvauksia 12 000 euroa.
STT
No lapsi on huostaanotettu ja asuu kasvattiperheessä. Isä ja äiti saavat lyhyet tuomiot. äiti todennäköisesti ehdollisena kun on miehensä alistama. Kun tuomiot on lusittu pariskunta palaa entiseen ja juominen jatkuu. Huonolla onnella uusi lapsi saa alkunsa... Taas on yksi turvaton lapsi lisää.
thaimaalainen vaimo/äiti auttanut paketoinnissa ja kossun juottamisessa. Lapsessa näkyy selviä depression oireita...ja ihme, taas oli tapahtunut Savonlinnassa. Siellä sattuu ja tapahtuu noin pieneksi kaupungiksi yllättävän paljon...
" Oikeudessa 28-vuotias mies myönsi teot pääpiirteissään, mutta ei pitänyt rikosta törkeänä. Hänen 25-vuotias thaimaalainen vaimonsa kiisti syytteen kokonaan."
Vaikka tyhmäähän se on näin luulla... Pelkkä elukka toi mies, toivottavasti joutuu linnaan pitkäksi aikaa.
Yksivuotiasta pahoinpideltiin törkeästi Savonlinnassa
25.1.2007 18:11
Aviopari sitoi lapsen paketiksi ja juotti hänelle alkoholia.
Savonlinnalainen mies sai Savonlinnan käräjäoikeudessa torstaina syytteen vuoden ja kuukauden ikäisen tyttärensä törkeästä pahoinpitelystä. Lapsen äitiä syytetään avunannosta rikokseen.
Savonlinnan johtavan kihlakunnansyytäjän Pekka Mäkisen mukaan teot tapahtuivat muutaman päivän aikana toissa syksynä. Syytteen mukaan mies sitoi useaan kertaan lapsen suun ja osin sieraimet ilmastointiteipillä. Sitten hän kääri lapsen liikkumattomaksi paketiksi teipin ja muovin avulla ja sijoitti hänet pieneen styrox-laatikkoon, jonka päälle laitettiin kansi.
Lisäksi mies syytteen mukaan ainakin viiteen kertaan juotti lapselle nokkamukista olutta ja ainakin kerran Koskenkorvan ja virvoitusjuoman sekoitusta.
Tapahtumat videolle
Vaimo puolestaan syytteen mukaan osallistui lapsen paketoimiseen ja myös oluen ja viinan juottamiseen.
Mies videoi lapsen kohtelun. Poliisi löysi todisteet hänen tietokoneeltaan. Poliisin tietoon tapahtumat tulivat sosiaaliviranomaisten kautta.
Oikeudessa 28-vuotias mies myönsi teot pääpiirteissään, mutta ei pitänyt rikosta törkeänä. Hänen 25-vuotias thaimaalainen vaimonsa kiisti syytteen kokonaan.
Syyttäjän mielestä lapsi koki huomattavaa fyysistä ja psyykkistä kärsimystä. Hänen perusturvallisuutensa on järkkynyt ja hänessä on nähtävissä selkeitä depression oireita.
Lapsi otettiin huostaan tapauksen paljastuttua. Käräjäoikeus antaa jutussa kansliapäätöksen 8. helmikuuta.
kenties juuri Suomeen muuttanut. Yksinäinen ja ei ole osannut hakea apua mistään.
Koko viikko on ollut yhtä pahanolon uutisointia, hukkunut poika, surmattu vauva ja nyt tämä. Voi kamalaa. Itkin aamiaispöydässä. Olen raskaana ja tämä järkytti kyllä pahemman kerran. Olen entistä vakuuttuneempi, että jossain vaiheessa alamme mieheni kanssa sijaisvanhemmiksi.
Täytyy ottaa sama taktiikka kuin miehellä eli aloittaa lehdenluku sarjakuvista, niin ei nämä hirveydet ehdi osua silmiin aamulla ollenkaan. Mitä kauhua sen pikkuisen on täytynyt tuntea, meinannut tukehtua sinne pimeään laatikkoon eikä pysty liikkumaan eikä huutamaan apua - ja keneltä sitä apua olisikaan saanut, kiduttajavanhemmiltaanko?
Ja tällä viikolla oli se kauhea juttu siitä tytöstä jota pojat on ilmeisesti käyttäneet hyväksi... Kun poliisi on vaitonainen vammojen laadusta. Ihan hirveetä. Jos omalle lapselle sattuisi jotain noin kamalaa niin en kyllä tiedä että mitä tekisin tuollaisille sioille!!!!!!!!
mistä tietää vaikka ala-ikäisiä. Miksi muuten miehellä olisi thaimaalainen vaimo. Tuollaisia tunteettomia hyväksikäyttäjiä tämä Suomi on täynnä, ei ihme, että niin paljon reissataan Thaimaahan.