Masennus ja luonnossa oleminen

Eiköhän siihen oo aika paljon näyttöjä. Monesti masentunut ja ahdistunut jää nimenomaan kotiin ja alkaa täyttämään päivänsä tietokoneella, peleillä, elokuvilla jne, eli siis kaikella sillä, mikä tekee ihmisen ahdistuneeksi. Tää ihminen yleensä vielä seurailee netistä kokoajan maailman tapahtumia yms, se taas lisää entisestään sitä ahdistusta. Siinä tulee tunne, että ei itse voi tehdä mitään. Ei tavallaan saa ääntänsä kuuluviin, no sit se taas johtaa netissä huuteluun ja toisten kanssa riitelyyn, se taas johtaa VIELÄ ENEMMÄN ahdistukseen. 

Luonto on suunniteltu niin, että se tukee ihmistä aina parantumisen prosessissa. Testatkaa, menkää tekee jotain konkreettista luonnon keskelle. Näette itse. 

Mä tiiän et moni tällä palstalla samaistuu tän tekstin ensimmäiseen osaan :D Sen kuuluuki triggeröidä. 

Koska mä ajattelen aina vaan ihmisten parasta asioissa. 

<3

Mä olen masennuksen takia eläkkeellä ja luonto on ollut mulle aina tärkeä voimavara. Yksi harvoja asioita, jotka oikeasti parantaa oloa ja antaa voimaa jatkaa elämää. No, ei kuitenkaan terveeksi tee, mutta ilman sitä en tiedä olisinko edes hengissä enää.

Joten kyllä, suosittelen ns. luontoterapiaa masentuneille ja kaikille muillekin tietysti.

onjuu

Tästä oli paljon juttua koronavuosina. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/12/ahdistus-helpottaa-maisema-ava…

Toimii jos ongelmat ovat kuviteltuja eivätkä todellisia

Ainahan masentuneita käsketään menemään metsään, luontoon. Halailemaan puita. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen oo aika paljon näyttöjä. Monesti masentunut ja ahdistunut jää nimenomaan kotiin ja alkaa täyttämään päivänsä tietokoneella, peleillä, elokuvilla jne, eli siis kaikella sillä, mikä tekee ihmisen ahdistuneeksi. Tää ihminen yleensä vielä seurailee netistä kokoajan maailman tapahtumia yms, se taas lisää entisestään sitä ahdistusta. Siinä tulee tunne, että ei itse voi tehdä mitään. Ei tavallaan saa ääntänsä kuuluviin, no sit se taas johtaa netissä huuteluun ja toisten kanssa riitelyyn, se taas johtaa VIELÄ ENEMMÄN ahdistukseen. 

Luonto on suunniteltu niin, että se tukee ihmistä aina parantumisen prosessissa. Testatkaa, menkää tekee jotain konkreettista luonnon keskelle. Näette itse. 

Mä tiiän et moni tällä palstalla samaistuu tän tekstin ensimmäiseen osaan :D Sen kuuluuki triggeröidä. 

Koska mä ajattelen aina vaan ihmisten parasta asioissa. 

<3

Ei sinne luontoon tarvitse mennä tekemään mitään konkreettista. Voi katsella vaikka lintujen keväistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Toimii jos ongelmat ovat kuviteltuja eivätkä todellisia

Toimii molemmissa tapauksissa. Ulkoilma virkistää ajatuksia, todellisiin ongelmiin voi löytyä yllättäen hyviä ratkaisuja.

Ei mua luonnossa yksin samoilu piristä. Korkeintaan kroppaa, ei mieltä. 

Masiksessa oleville pitäisi perustaa kävely- porukoita jotka ei ole liian vaativia

Masennuksessa ja surussa luonto on ihan paras lohduttaja. Ota evästä ja aikaa olla luonnossa yksinään, niin luonto vastaa sulle ja näet kauneutta, joka tuo sulle elämään tarkoituksen. Ihminen on luotu luontoon, se yhteys siihen pitää vain hankkia takaisin. Istahda, tarkkaile, nuuhki ja anna tuulen ja auringon koskettaa sinua. Sen jälkeen valo palaa elämääsi hetkittäin.

Minulla on kammo itikoihin. Luonnossa olen ihan vainoharhainen kun missä vain voi olla punkkeja, ampiaisia jne. Pystyn olla luonnossa rennosti vain talvella.

Minua ahdistaa nimenomaan luonto. Ötökät erityisesti. Liian kuuma sää. Liian avaraa ja toisaalta yleisissä retkipaikoissa voi törmätä muihin ihmisiin ja joutua juttelemaan. Viihdyn oikein hyvin kotona. 

Mua ahdisti masentuneena luonto kovasti, ei piristänyt. Ensinnäkin siellä on aina jotain epämukavuutta, on liian kylmä tai liian kuuma tai sataa tai on hyttysiä tai liukasta. Toiseksi ja vielä enemmän ahdisti luonnon julmuus ja raadollisuus. Masentuneena sellaiselle oli aivan erityisen yliherkkä. Jopa kesän vehreydessä näki aina jossain kuolleita lehtiä, tai jonkun toukkien syömiä lehtiä, ja mieleen tuli miten kuolema on tässä elämässä läsnä joka paikassa. Välillä näki ketun jahtaamassa rusakkoa, ja mietti tätä hirvittävää maailmaa, jossa toisten osa on juosta peloissaan karkuun ja lopuksi joutua tuskallisesti saalistetuksi ja syödyksi, ja myös se kettu silti on vaarassa että se tai sen poikaset voivat tuskallisesti nääntyä nälkään jos ei saalista löydy säännöllisesti. Sitten on kaikenlaiset loiset vielä, joiden elämäntyylistä löytyy ihan kauhuromaanimatskua. Ei, luonto ei kyllä mulla tosiaan auttanut masennukseen vaan aiheutti sitä. Haaveilin lähinnä, että voisi jotenkin luopua koko tästä paskasta biologisesta elämästä, ladata pelkän tietoisuutensa ja aivonsa koneelle tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Toimii jos ongelmat ovat kuviteltuja eivätkä todellisia

Toimii, jos saa relailla luonnossa, vaikkapa  jäädä töistä saikulle ja masennus on reaktiivista johtuen vaikkapa työpaineista.

Itse kävin toistakymmentä vuotta sitten läpi keskivaikean masennuksen, sekin oli paljolti reaktiivista alkuperältään. Ei paljon auttanut luonnossa liikkuminen, tukevia oksia vain puista katseli.

Ensimmäisiä vakavia oireita on se, ettei saa iloa asioista, jotka tavallisesti sitä tuovat.

Luonnossa oleminen piristää minun mieltäni ainakin. Toivoisin vain, että luontoa olisi päivittäisessä elinympäristössä enemmän. Myönnän etten jaksa kovin usein pyöräillä metsään kävelylle, varsinkaan kun metsä on mäellä.