Lue keskustelun säännöt.
Miten selviät, kun on rankka elämänvaihe?
16.05.2024 |
Oli syy sitten mikä tahansa. Jos olisikin kyse siitä, että itkee ja suree kunnolla pari päivää ja pääsee yli asiasta, mutta kun tämä vain jatkuu ja jatkuu. On vähän väliä paha olla. Välillä se unohtuu kun tulee jotain mukavaa tekemistä, mutta sitten ahdistus palaa taas pian takaisin.
Kommentit (31)
En tiedä. Monen moista olen yrittänyt,vmutta mistään ei tunnu voimia saavan. Enkä usko, että edes koskaan pääsen elämään ns tavallisempaa elämää. Kriisistä toiseen jo kaksikymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos ei jaksa, niin pitää vain jaksaa!
Aikanaan 90-luvulla,kun isäni teki itsemurhan,minulta koulussa kysyttiin; onko kaikki ok? ja vastasin; kaikki on ok. Kaksi viikkoa lomaa ja kaiken olisi tullut jatkua kuten ennenkin mutta nyt,yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin kärsin vakavista traumoista,joihin en ole saanut mitään apua pelkästään lisätraumatisaatiota tältä paskavaltiolta. Pitkäaikaistyötön,joka kuuluisi ehdottomasti eläkkeelle,olisin kuulunut jo kauan sitten,mutta näillä mennään. Ainakin on aikaa kirjoittaa kaikesta siitä,mitä tekivät.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata yrittää jaksaa yksin. Ystävät ja läheiset kuuluvat tällaiseen aikaan, kannatta yrittää luottaa. Puhuminen auttaa eteen päin ja suhteuttamaan asioita. Normaalin arjenrytmin ylläpitäminen on avuksi myös.
Et tiedä mitään.
Mikä päivärytmi.
Mikä puhuminen.
En kestä enkä kaipaa enää muita ihmisiä. En ole kiinnostunut, vaan täysin välinpitämätön.
Faith kirjoitti:
Siten että pidän hyvää huolta itsestäni. Terveellistä ruokaa, liikuntaa, lepoa. Rukoilen ja luen Raamattua. Katson lempielokuviani. Lataan akkujani siten että vain istun yksin hiljaisuudessa, tuijotan seinää ja haaveilen.
En jaksa enää mihinkään noista.
Et nyt hyvä ihminen tiedä, mistä ja mitä latelet.
Naurettavaa.
Pidä pää kii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on nyt kriisi alkamassa/menossa..Olin vuosi sitten lähellä jäädä omien toilailujeni takia kodittomaksi ( menetin asuntoni ), mutta olin jo ehtinyt jonkun aikaa tapailla erästä miestä, ja päädyttiin seurustelemaan ja muuttamaan yhteen. Hän käytännössä pelasti minut kodittomuudelta ottamalla minut luokseensa asumaan. Hän on täysin tietoinen ollut kokoajan tilanteestani ja siihen johtaneista syistä.
Nyt kuitenkin ollaan eroamassa joka tarkoittaa sitä, että joudun luopumaan aivan valtavan rakkaasta ihmisestä sekä tietenkin katosta pääni päällä. Minulla ei ole luottotietoja, ei asuntoa ja työnikin on vain onneton osa-aikainen, jolla ei maksettaisi edes puolenkuun vuokraa. Olen aivan paniikissa, miten selviän. Minulla ei ole ketään. Ei siis yhtään ketään. Sattuu aivan valtavan paljon ja samaan aikaan yritän kovasti kyetä tekemään edes sitä osa-aikatyötä ja teeskennellä että kaikki on hyvin. Tekisi välillä niin mieleni vaan luovuttaa kaikesta, mutta kun en ole luovuttaja. Olen taistelija. Silti mietin, mistä ihmeestä saisin voimaa tarpeeksi selvitä tästä kaikesta. Jo yksinään kodittomuus on kammottava asia, mutta sen lisäksi rakkaan ihmisen menettäminen, totaalinen yksinäisyys ja rahattomuus...aivan liian isoja ja kipeitä asioita.
Joo, ja saa tuomita: olen sen jo itsekin tehnyt itselleni aivan tarpeeksi monta kertaa, joten samakos tuo...
Odotan sitä päivää, kun elämä loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein keksi muuta keinoa kuin lisätä lääkitystä. Ahdistus on perusseuralaiseni aina, mutta rankoissa elämänvaiheissa se on toisinaan ihan musertavaa. Kukaan ei jaksa mua, ei varsinkaan oma puoliso ja lasten takia on pakko esittää suht normaalia. En voi keskustella puolison kanssa, ystäviäkään en halua kuormittaa loputtomalta paskalla, koska ymmärrän olevani raskasta seuraa kun ajatukset pyörivät vahvasti omien vastoinkäymisten, epäonnistumisten ja ongelmien ympärillä.
Syön terveellisesti ja liikun paljon. Silti nukun huonosti ja heräilen valvomaan, eikä jatkuva väsymys todellakaan auta omaa oloa. Iloa ei löydy mistään, vaikka tottakai kiitollisuuden aiheita on, esim. oma perhe, mutta murrosikäiset lapset saavat samalla joka ikinen päivä tuntemaan itseni todella mitättömäksi, merkityksettömäksi ja tarpeettomaksi. Koti on räjähdysherkkä miinakenttä, myös puoliso on kireä ja suuttuu milloin mistäkin. Tässä tilanteessa jokainen uusi, pieninkin, vastoinkäyminen on romahduttaa minut polvilleen. Pettymys iskee suhteettoman suurella teholla ja tuntuu kuin koko universumi olisi mua vastaan. Suorastaan naurettavaa, tiedän, mutta samalla tiedän, etten voi puhua kenellekään kaikesta, koska yksikään ihminen ei jaksaisi kuunnella.
Siispä ainoa apuni on nyt mielialalääke, jonka annostusta nostan ja toivon jotain valonkipinää.
Minua on auttanut;
Puhuminen
Vertaistuki
Ammattilaisten tuki, apu, tieto, asioiden sanottaminen.
Lääkitys
Koira, joka pakottaa ylös sängystä ja ulos.
Työ
Aika, toipuminen vie aikaa ja energiaa. Varsinkin kun kamaluus vaan jatkuu ja jatkuu.
Työskentely itsen kanssa , tiedon etsiminen, kirjallisuus.
Pahuuden hyväksyminen osaksi elämää
Äänikirjat. Auttaa nukahtamaan
Koittaa nähdä pienet ilon asiat. Kaunis taivas, hiirenkorvat, tulla tämän suhteen vähän hörhöksi. Ilo on revittävä ihan kaikesta mistä suonkin sitä edes pisaran elämään saa.
Ja välillä on päiviä, tai pidempiä kausia että olen ihan pois pelistä ja toivoisi vaan että tulisi joku ja tekisi jotain että pääsisisin pois tästä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siten että pidän hyvää huolta itsestäni. Terveellistä ruokaa, liikuntaa, lepoa. Rukoilen ja luen Raamattua. Katson lempielokuviani. Lataan akkujani siten että vain istun yksin hiljaisuudessa, tuijotan seinää ja haaveilen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/