Jos ajatuksemme näkyisivät muille ihmisille ja tietäisimme että ajatuksemme näkyisivät julkisina, veikkaisin että osaisimme olla ihmisiksi

Tulee mieleen elokuva "Horns" jossa mies herää aamulla ja äkkiä aivan kaikki tahtovat kertoa hänelle mitä todella ajattelevat. Paljastuu mm että äiti vihaa poikaansa syvästi. Mies ei pääse mihinkään pakoon,lääkärikin kertoo haluvansa nusaista hoitsua. Herranjumala itsensä siinä vetäisi kiikkuun  jos noin kävisi oikeasti!

Kannattaa katsoa maailmaa humoristisin silmin ja olla avoiin. Muutoin masentuu ja ahdistuu ja meneee lyhyt ainoa elämä piloillensa.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuttaisi yhtään mitään mihinkään suuntaan jos tietäisin että joku lukisi ajatuksiani. En taas haluaisi tai suostuisi lukemaan kenenkään toisen. Melkoista sillisalaattia ajatukset varmaan olisivatkin suurimmalla osalla. Kun tapast uuden ihmisen esim. Saattaa vilahtaa monen päässä kaikenlaisia adjektiiveja ja lauseita kuten: Ei niin kaunis, kaunis, komea, hassu, outo ääni, onko kumppania tai lapsia, mitä tekee työkseen, minkä ikäinen, tyhmät vaatteet ja kaikki tuo kymmenessä sekunnissa.

Minä päätän jopa ihmisen pukeutumistyylistä onko hän tyhmä vai viisas ja ihan vain pokkana lonkalta ennenkuin tiedän ihmisestä mitään muuta.

Mitäköhän ajatuksia pilvipössyttelijän päässä liikkuu. Onko sen aivotoiminta täysin mitäänsanomatonta

Ei ihminen voi pidätellä ajatuksiaan. Luultavasti jokainen vain miettisi että "älä ajattele" tai "vihreä." Keskittyisi tähän turva-ajatukseen koko tarmollaan. "ajattele vihreää.vihreä. älä ainakaan ajattele naapurin lukiolaislikkaa,voi jestas, niihin housuihin kun pääsisi.. vihreä! vihreä! omena! päärynä!apua!"

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän ajatuksia pilvipössyttelijän päässä liikkuu. Onko sen aivotoiminta täysin mitäänsanomatonta

Mitä tekisit jos pään päälläsi olisi kaiutin kertomassa ajatuksesi vastaantulevalle reggaepaidalle?

Se tuskin olisi hyvä ajatus ihmiskunnan henkisen kehityksen tässä vaiheessa. 

Suurin osa ihmiskunnasta on vielä itsekkyyteen, epäluuloon ja jopa vihamielisyyteen taipuvaisia egoisteja. Siksi me kuvittelemme, että kilpailun, ahneuden, kunnianhimon ja keskinäisen vertailun perustuksille rakennettu yhteiskunta on optimaalinen kasvu,-kehitys, -ja elinympäristö.

Jos joku arvostelee meitä tai arvojamme, me loukkaannumme verisesti tai käymme vastahyökkäykseen. Jos joku yrittää asettua etujamme vastaan tai viedä jotakin "meille kuuluvaa", me suutumme tai käymme sotimaan. Me tavoittelemme vielä valtaa ja asemaa muiden yli, me ajattelemme vielä enemmän itseämme kuin muita, niin yksilöinä, perheinä, sukuina kuin isänmaina.

Yksilöinä me kuvittelemme omistavamme kaikkien yhteistä hyvää kuten maita ja luonnonvaroja, jopa toisia ihmisiä. Koska olemme vielä minä-keskeisiä, me reagoimme ja toimimme tällaisesta minä-keskeisestä elämänasenteesta käsin. Valitettavasti tämä minä-keskeisyys ei ole omiaan lisäämään laajemman rakkauden, kaikkinaisen tasa-arvon ja ymmärryksen määrää tässä maailmassa. 

Huomionarvoista on, että me osaamme suhtautua lempeämmin ja sietää enemmän valuvikoja niiltä ihmisiltä, joita osaamme jo rakastaa ja toistaiseksi osaamme rakastaa lähinnä itseämme ja ehkä lähimmäisiämme. 

Ongelmamme on toistaiseksi se, että me pidämme tätä tavalla tai toisella rajattua piiriä tärkeämpänä kuin muita ihmisiä. Me haluamme olla enemmän, kokea enemmän, saada enemmän kuin muut, me koemme ansaitsevamme enemmän kuin muut. Tahdommeko useinkaan luopua mistään muiden hyväksi? Me tahdomme vain pitää hauskaa ja iloita, keskittyä itseemme ja unohtaa muut. Jos emme eläisi tällaisen itsekkään arvomaailman vankeina, emme enää tahtoisi tai olettaisi ansaitsevamme enempää kuin kukaan muukaan. Emme enää tahtoisi asettaa itseämme muiden yläpuolelle, emme enää tahtoisi nauttia yksityisesti, jos samalla näemme muiden kärsivän ja elävän puutteessa. 

Mehän osaamme kyllä jo pääosin käyttäytyä ulkonaisesti hyvin, mutta se tapahtuu lähinnä sosiaalisen joukkopaineen ja rangaistuksen pelon ansiosta. Me emme vielä useinkaan osaa ajatella vieraista ihmisistä kauniisti ajatuksissamme, me emme vielä useinkaan osaa nähdä muissa ihmisissä sitä hyvää mitä heissä jo on, vaan me suuntaamme mieluummin arvostelevan katseemme heidän puutteisiinsa. Itseämme ja etujamme takaavia läheisiä, me sen sijaan arvostelemme toisin kriteerein, usein varsin ruusunpunaisten lasien värittämänä.

Emme tahdo tai kestä kuulla muiden suusta "ettei keisarilla olekaan sitä sankarin viittaa, jonka hän on itse päällensä kutonut", sellaisista huomioista, vaikka ne koskettaisivatkin totuutta, me loukkaannumme verisesti ja käymme vastahyökkäykseen, sen sijaan, että ottaisimme opiksi ja yrittäisimme kehittyä. 

Jos emme osaa rakastaa epäitsekkäästi, jos emme osaa rakastaa muita kuten itseämme (ja itserakkautemme takiahan me käytännössä rakastamme lähimmäisiämmekin), niin miten me osaisimme vielä olla koko maailmaa kohtaan hyviä, hyväksyviä ja rakastavia? Sehän vaatisi luopumista koko minä-keskeisyydestämme, luopumista oman ja pienen piirimme onnen, ilojen ja etujen maksimoinnista, muiden, jopa ventovieraiden hyväksi. 

Edellä sanottua ei pidä kuitenkaan ymmärtää yksisilmäisesti, sillä myös minä-keskeinen rakkaus opettaa ja kehittää meitä, joskin äärimmäisen hitaasti. Kehitys kuitenkin kulkee itsensä uhraamisen, läheisyyden, anteeksiannon, hellyyden, ymmärryksen, tukemisen ja kannustuksen harjoitusten kautta kohti laajemmallekin ulottuvaa rakkautta. 

Vierailija kirjoitti:

Se tuskin olisi hyvä ajatus ihmiskunnan henkisen kehityksen tässä vaiheessa. 

Suurin osa ihmiskunnasta on vielä itsekkyyteen, epäluuloon ja jopa vihamielisyyteen taipuvaisia egoisteja. Siksi me kuvittelemme, että kilpailun, ahneuden, kunnianhimon ja keskinäisen vertailun perustuksille rakennettu yhteiskunta on optimaalinen kasvu,-kehitys, -ja elinympäristö.

Jos joku arvostelee meitä tai arvojamme, me loukkaannumme verisesti tai käymme vastahyökkäykseen. Jos joku yrittää asettua etujamme vastaan tai viedä jotakin "meille kuuluvaa", me suutumme tai käymme sotimaan. Me tavoittelemme vielä valtaa ja asemaa muiden yli, me ajattelemme vielä enemmän itseämme kuin muita, niin yksilöinä, perheinä, sukuina kuin isänmaina.

Yksilöinä me kuvittelemme omistavamme kaikkien yhteistä hyvää kuten maita ja luonnonvaroja, jopa toisia ihmisiä. Koska olemme vielä minä-keskeisiä, me reagoimme ja toimimme tällaisesta minä-keskeisestä e

Olet niin väärässä tulkinnassasi kuin voit olla. Ei toi pidä paikkaansa tai ole ongelma täällä. Voi herran jumala