Tapailemani nainen kertoi deittailevansa myös muita, pitääkö tässä nyt yrittää olla parempi kuin ne muut?
Tapasin tinderissä tosi kivan naisen, ja ollaan nyt nähty kolme kertaa. Hän sanoi heti alussa, että tapailee muitakin miehiä. En nyt ihan tiedä kuinka tässä pitäisi toimia. Pitääkö yrittää tehdä häneen vaikutusta jotenkin erityisen kovasti? Nautin hänen seurasta paljon, ja olisin ihan valmis syventämään suhdetta, tai siis eihän tämä mikään suhde vielä ole mutta siis, hän kiinnostaa kovasti.
Läheisyys on tuntunut hyvältä ja kemiaa vaikuttaa todella olevan, vaikka varsinaisesti ei yhdynnässä olekaan oltu.
En tajua näitä kuvioita, auttakaa miestä mäessä. Viestitellään kaiken aikaa, ja juttu luistaa. Mut toi muiden tapailu häiritsee jollain tasolla.
M35
Kommentit (247)
Itse todennäköisesti katselisin korkeintaan viikon verran riittääkö aikaa minulle ja jos ei siltä vaikuta, niin kertoisin, että otta sitten yhteyttä uudestaan, kun alkaa oikeasti kiinnostaa.Kenenkään marionetiksi ei kannata alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa, että miehille kelpaa vain ne parhaimmat naiset, joista sitten kilpailevat keskenään. Samaan aikaan moni yksiavioinen nainen saa rauhassa olla sinkkuna eikä ketään kiinnosta. Minulle ei olisi mikään ongelma keskittyä vain yhteen mieheen kerrallaan.. Oma valintasi.
Tottakai mies haluaa hyvän naisen eikä mitään nalkuttavaa, tyhmää rumilusta. Mutta tässähän ap nimenomaan ei lähtenyt kilpailemaan vaan pisti homman poikki. Suoraselkäistä toimintaa ap:lta, arvostan.
Vierailija kirjoitti:
Laita hänelle vielä viestiä että haluaisit hänet jos riittää yksi mies ja että itse et tapaile muita .
Niin, ehkä nyt on vielä tarpeen täsmentää naiselle, mihin ap ei pysty. Eli että ap haluaisi tutustua naiseen ja syventää suhdetta, mutta kokee että useampaa miestä tapaileva nainen ei ole valmis samaan.
Akka mäkkeen vaan, joudut kuitenkin sitten parille apumieheksi leikkeihin. Turhanpäiväistä hommaa, ala vaikka uimaan sammakkoa, sekin on järkevämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa, että miehille kelpaa vain ne parhaimmat naiset, joista sitten kilpailevat keskenään. Samaan aikaan moni yksiavioinen nainen saa rauhassa olla sinkkuna eikä ketään kiinnosta. Minulle ei olisi mikään ongelma keskittyä vain yhteen mieheen kerrallaan.. Oma valintasi.
Miehille kelpaa ne naiset, joihin miehet kokevat seksuaalista kiinnostusta.
Jos miehet eivät koe sinua kohtaan mitään seksuaalista mielenkiintoa, niin saat olla rauhassa.
Ja samaan aikaa miehet vaatii ja olettaa, että jokaiselle naiselle pitäis käydä jokainen perämökin tonttu, jolla vähänkin pippeli jalkovälissä lörpöttää. Miehet valikoi naisia ja on kriittisia, mutta anna olla, jos naiset ei kaikkia miehiä kelpuuta, niin heti huudetaan Andrew Tatea apuun.
Olet liian impulsiivinen , kun lähettelet tuollaisia viestejä tunnepuuskassa. Olisit vaan jatkanut tapailua naisen kanssa ja samalla itsekin jatkanut muiden naisten treffailua