Olen alkanut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, se on liikuttavaa. Ennen niin vaativa ja masentunut. En välitä enää.
Tämä on jotain todella merkittävää ja tunnen miten rakkaus kulkee kehossani. Se on sellainen hyväksyvä lämmin tunne, voisin jopa kyynelehtiä kiitollisuudesta että vakavan masennuksen jälkeen pääsin tähän pisteeseen.
Olin niin vihainen ennen, niin pettynyt ja niin rikki sekä eksynyt. Olin ihan synkässä maailmassa jossa oli pelkkää pahaa ja kylmää. Se oli oikeasti kamalaa. Vähän puistattaa edes muistella sitä aikakautta. Ymmärrän masentuneita valtavan hyvin, älkää menettäkö toivoa vaikka tiedän, että pelottaa ja on miltein varma että mikään ei enää muutu paremmaksi. Se ei ole totta, elämä muuttuu.
Olen ollut niin vaativa itseäni kohtaan, rangaissut ja haukkunut itseäni.
Nyt vaikka olen lihava enkö päässyt tavoitteeseen olla tietyn tyylinen tai että olisi säästöjä, parisuhde ym mitä vain niin en välitä enää. Noilla ulkoisilla asioilla ei ole minulle mitään suurempaa merkitystä enää.
On hyvä olla näin ja mennä päivä kerrallaan. En halua verrata omaa elämääni muiden, rohkaisen itseäni joka päivä olemaan mikä olen vaikka häpeä nousisi pinnalle. On ihanaa elää tätä elämää itsensä puolella ollen.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä teksti ap:lla. Todennäköisesti tätä et näe, mutta kirjoitan silti.
Itsellä on myös vaikeuksia hyväksyä itseäni. Vikalistaa voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta rehellisiä vahvuuksia saa etsiä todenteolla. Jonkun mielestä minulla olisi aihetta iloon kun pudotin yli 30kg painoa, mutta itse koen sen " eihän siinä ollut mitään vaikeaa"- asiana. Painonpudotuksen positiiviset puolet ovat ilmiselviä, mutta silti haluasin hyväksynnän muilta.
Itseä on hyvin vaikea kehua, kun aina joku tekee paremmin. Jos en vertaa muihin, niin pitäisi olla näyttöä hirveästi, että riittäisi itselle "todisteeksi".
En tiedä miten tällaista ajattelua voisi muuttaa.
Hyvä ihminen. Olet aivan liian vaativa itseäsi kohtaan. Sinun hyvinvointisi tähden, jospa oppisit olemaan
Ei tästä elämästä mitään arvosanaa saa. Nauti elämästä sellaisena kuin olet. Jokaisella meillä on heikkoutemme.
Ihminen ylipäätänsä peilaa liikaa itseään muihin. Voisi vaan olla oma itsensä, sellainen millaiseksi Luoja kunkin loi. Toki on hankalaa jos kasvuympäristö on ollut sellainen ettei kelpaa omana itsenään. Se haavoittaa. Ja vieläkin enemmän rumat kommentit ja arvostelu. Mun äiti aina sanoo että jokainen täytyy hyväksyä sellaisena kuin hän on, eikä kukaan voi tietää mitä taisteluita kukin sisimmässään käy joten on oltava mieluummin ystävällinen ja armollinen muille. Itselleen myös. Mun äiti on ihana kristitty.
Jos mulla olisi ase niin olisin ampunut itseni jo ajat sitten. Turhaa kitumista tässä.
Minä olen kokenut ihan saman muutoksen ulkoaohjautuvasta sisältä ohjautuvaksi. Kovasti yritin miellyttää muita, koskaan ei tuntunut kelpaavan.
Sitten aloin kääntää katseeni siihen mikä itseäni ilahduttaa ja innostaa sekä omiin vahvuuksiini. Niin kauan on ollut muiden sätkynukke että ei oikein tiedä mitä haluaa. Olin lapsena alistettu ja kasvoin miellyttäjäksi.
On vapauttavaa tajuta että hei mähän pukeudun, sisustan, harrastan, vietän sosiaalista elämää juuri niinkuin haluan. Iloitsen siitä mitä on, en pääse ehkä Britanniaan mutta Yyterissäkin on ihanaa. Minulla ei ole vilkasta sosiaalista elämää mutta muutama hyvä ystävä joiden kanssa keskustelu sujuu. Pino innostavia kirjoja lainattuna ja pari lemmikkiä.Olen oppinut iloitsemaan elämästä oman navan ympärillä pyörimisen sijaan.Silloin levittää iloa myös muille. Maailmaan mahtuu kaikenlaista väkeä ja jokaisella on jotain annettava muille.
Olen parin viime vuoden aikana kokenut vastaavaa kaksi kertaa spontaanisti inhottuani ensin itseäni runsain määrin.
Miten?
t: joka kirjoitti tämän