Epämiellyttävä olo isän kanssa puhuessa. Muita jotka kokevat niin?

Nosto

Toksinen vanhempi?

Faijani on aina humalassa ja haukkuu. Ei ole kiva olla toisen ihmisen likasankona, vaikka kyseessä olisi joku sukulainen.

Meillä ei ollut mitään yhteyttä. Isää ei tuntunut lapset kiinnostavan yhtään, hän ei halunnut viettää aikaa eikä jutella meidän kanssa. Isä jäi kaikin tavoin vieraaksi.

Narsku 

Et kerro miksi sulla on epämiellyttävä olo. Aloituksesi on yhtä tyhjän kanssa. Tuskinpa muiden isät ovat samanlaisia.

Mulla on ja se surettaa mua, koska mun isä on aidosti ollut hyvä isä ja hyvä mies kaikin puolin. Jotenkin vaan meidän persoonallisuudet on samalla tapaa sosiaalisesti kömpelöitä, että emme saa juttua luistamaan, jos siinä ei ole välissä äitiäni tai jotain muuta puheliasta ekstroverttiä auttamassa. Jos minä ja isä päädymme olemaan kaksistaan, ollaan vaan hiljaa. Ja luultavasti molemmista tuntuu, että pitäisi keksiä jotain puhuttavaa, mutta ei oikein keksi, tai jos toinen keksii, ei osaa vastata niin että juttu jatkuisi. Kai me jonkin sortin autisteja tms ollaan molemmat, vaikkei meillä 1940- ja 1970-lukujen kasvatteina mitään diagnooseja olekaan. 

Mulla on (tai oli, se mitä hänen persoonastaan on jäljellä) todella ilkeä ja itserakas isä, joka kohteli äitiäni törkeästi. Hoivakodissa käydessä juttelen kyllä kohteliaasti sen puoli tuntia, mitä hän jaksaa, mutta syöttäminen inhottaa. En tiedä inhottaisiko muidenkin syöttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Toksinen vanhempi?

Tämä!

Minkä ikäinen olet, ap?

Se vaikuttaa asian ns. vakavuusasteeseen 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on (tai oli, se mitä hänen persoonastaan on jäljellä) todella ilkeä ja itserakas isä, joka kohteli äitiäni törkeästi. Hoivakodissa käydessä juttelen kyllä kohteliaasti sen puoli tuntia, mitä hän jaksaa, mutta syöttäminen inhottaa. En tiedä inhottaisiko muidenkin syöttäminen.

Miksi sinun pitää syöttää äitiäsi törkeästi kohdellutta ihmistä? 

Up

Oman vanhemman syöttäminen on muutenkin vaikeaa. Älä tee sitä, jos et halua, siellä on hoitajat. Sanot, ettei ole luontevaa sinulle. Voit vain seurustella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on (tai oli, se mitä hänen persoonastaan on jäljellä) todella ilkeä ja itserakas isä, joka kohteli äitiäni törkeästi. Hoivakodissa käydessä juttelen kyllä kohteliaasti sen puoli tuntia, mitä hän jaksaa, mutta syöttäminen inhottaa. En tiedä inhottaisiko muidenkin syöttäminen.

Miksi sinun pitää syöttää äitiäsi törkeästi kohdellutta ihmistä? 

Samaa kysyn

Alitajuntasi muistaa isäsi harjottaman hyväksikäytön.

Luulen että liian vähän vietetty aikaa yhdessä silloin kun asuin kotona, niin ei tunneta oikein toisiamme. Sitä en tiedä, miksi tilanne meni tällä tavalla. Olen aikuisena tajunnut torjuneeni joitain isän aloitteita, kun on yrittänyt esim. saada minua kiinnostumaan valokuvauksesta, jota itse harrasti. Onko sitten isä heittänyt hanskat tiskiin, kun ei ole keksinyt mitä voitaisiin yhdessä tehdä, kun en heti ole hänen harrastuksiinsa hurahtanut. Parhaansa varmaan yritti kuitenkin, ei vain ollut itsekään ehkä oppinut mitään kovin kummoista vanhempi-lapsi-mallia omasta kodistaan.

Nyttemmin muutamia yhteisiä puheenaiheita saattaa löytyä (tai lähinnä isääni kiinnostavia aiheita, joista minäkin tiedän sen verran että pystyn jotain keskustelemaan). Mutta eipä hän juuri ikinä kysele, mitä kuuluu tai yhtään mitään muutakaan minuun tai elämääni liittyvää. En tiedä, eikö kiinnosta vai eikö vain osaa kysyä. En ole enää aikuisena jaksanut tästä ahdistua, kun sain asian jossain vaiheessa päässäni käsiteltyä pois muutettuani. Kun ei ole odotuksia, niin ei yleensä myöskään pettymyksiä.

Hän ahdisteli minua seksuaalisesti.  En ymmärrä kuka kiih....omasta lapsestaan.

Ehkä lisäyksenä tuohon edelliseen että se syy, miksen hänen harrastuksistaan oikein kiinnostunut, oli se että hänellä oli todella lyhyt pinna eikä jaksanut kunnolla selittää mitään asioita, tiuski vain. Itse olin aika hiljainen ja ujo lapsi ja nuori, niin koin ne tilanteet vain todella ahdistaviksi ja halusin hinnalla millä hyvänsä pois niistä. Ei olisi tullut mieleenkään että olisin halunnut hänen opettavan tuolla tyylillä minulle mitään. Ehkä se jälkikäteen on vähän harmittanut, että oltiin tässä mielessä niin epäyhteensopivia. Ihan mielelläni olisin häneltä jotain taitoja oppinut tai aikaa viettänyt, jos se ei olisi ollut niin ahdistavaa.

Normaalia suomalaista tökeryyttä.

Kaipa se lähisukulaisuuskaan ei aina takaa että tullaan toimeen kemioiden puolesta tai luonnetasolla.

Jos ei tilanne ihan mahdoton ole, niin voisiko ehkä miettiä että ottaisi ihan avoimesti puheeksi että tuntuu tuolta? Ehkä siellä on molemmin puolin jotain turhia solmuja tai vääriä luuloja jotka saisi avattua.