HS: Aktivistit pyrkivät Teslan autotehtaalle, useita pidätettiin. Aktivismin syyksi kerrottiin Teslan aiheuttamat ympäristötuhot.
POLIISI pidätti useita aktivisteja, jotka olivat pyrkineet Teslan autotehtaalle Berliinin ulkopuolella perjantaina. Asiasta kertoo esimerkiksi Deutsche Welle.
Mielensoittajia edustava Ole Becker sanoi mielenosoituksen syyksi ympäristötuhon, jonka tehdasalueen rakentaminen on aiheuttanut Grünheiden metsissä. Tehdasaluetta aiotaan laajentaa, mikä kasvattaisi tuhoja entisestään.
Becker muistutti myös, että sähköautojen akkuihin tarvittavien raaka-aineiden kaivaukset aiheuttavat vakavia ympäristötuhoja Argentiinan ja Bolivian tapaisissa maissa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vetytalous vie sähköä aivan järkyttäviä määriä voitte pienessä päässänne miettiä miten sähkön hinnan kanssa käy etenkin talvipakkasilla
Vedyn muodostus katalyytin avulla "ilmaiseksi" suoraan auringonvalosta on jo ratkaistu. Soveltava tuotanto on vielä alussa. Siksi kaivos- ja akkufirmoilla on kiire lobata tietämättömien meppien ja muiden päättäjien avulla akkuauto ainoaksi mahdolliseksi. Kyseessä valtava bisnes ja toki investoinnitkin.
Jos olisi teollisuus rakentaisi pää märkänä "ilmaisia" vetytehtaita.
Kuka puhui ilmaisista vetytehtaista? Vedyn muodostus valokatalyytin avulla on siis matalakustanteinen.
Päättäjille ja vasemmistomepeille nämä asiat ilmeisen tuntemattomia, koska ei mitään puolestapuhumista suomalaisista tutkimus-ja toteutushankkeista.
Aurinkovedyn edistysaskel: Oulun yliopistossa onnistuttiin tuottamaan vetyä pitkäaikaisella ja halvalla katalyytilla luonnonvedestä auringonvalolla
Uusimmassa tutkimuksessa vetyä tuotettiin luonnonvedestä auringonvalon avulla 86 vuorokauden ajan ilman tehon heikkenemistä. Valokatalyysilla tuotettu vety eli aurinkovety on täysin päästötöntä.
https://www.oulu.fi/fi/uutiset/aurinkovedyn-edistysaskel-oulun-yliopist…
Vierailija kirjoitti:
pitäis nyt koittaa päättää haluaako vasemmistohullut sähköautoja vai bensa-autoja
Ne päättivät jo. Polttomoottorit kielletään.
Samat päättäjät päättivät remonttipakot, Suomen pullojenpalautussysteemin romuttamisesta ja täysin järjettömästä päästökaupasta.
Heitä me äänestämme. Suomea vastustavat suomalaiset mepit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pitäis nyt koittaa päättää haluaako vasemmistohullut sähköautoja vai bensa-autoja
Ne päättivät jo. Polttomoottorit kielletään.
Samat päättäjät päättivät remonttipakot, Suomen pullojenpalautussysteemin romuttamisesta ja täysin järjettömästä päästökaupasta.
Heitä me äänestämme. Suomea vastustavat suomalaiset mepit.
Ai niinku Tyttö Tupparainen sanoo, on vahingollista ajatella oman kansan etua.
Jos olisi teollisuus rakentaisi pää märkänä "ilmaisia" vetytehtaita.