Missä vaiheessa omat vanhemmat eivät enää ole omaa perhettä, vaan pelkkiä sukulaisia?
Pidätkö sinä aikuinen ihminen vanhempiasi perheeseesi kuuluvina, ja jos et, niin miksi?
Kommentit (56)
Kun huomasin etteivät he pidä minuun yhteyttä ja omat yhteydenottoni olivat heille pakkopullaa vailla tarvetta olla lähellä.
Se kun huomasin tarvitsevani apua ja minut jätettiin yksin.
En pidä yhteyttä. Olen kuulemma päästäni sekaisin.
En pidä. Vanhemmistani tuli sukulaisiani siinä vaiheessa kun muutin omaan kotiin. Minun perheeni ovat ne henkilöt, jotka syövät samasta jääkaapista, kuin minä.
Siinä vaiheessa kun perustaa oman perheen eli muuttaa asumaan puolison kanssa yhteen.
Musta tuntuu että niistä tuli osa perhettä vasta kun sai omia lapsia.
Omat vanhemmat ovat aina omat vanhemmat. Kun muutin omilleni ja myöhemmin etäämmälle asumaan, niin minun iska ja äiti he ovat aina.
On ne perhettä aina. Mutta se oma perhe on ykkösenä sen jälkeen kun sen saa.
En mä ainakaan ole vielä 50+ ikäisenä luopunut ajatuksesta etteikö lapsuuden perhe olisi perheeni yhä.
Vierailija kirjoitti:
En pidä. Vanhemmistani tuli sukulaisiani siinä vaiheessa kun muutin omaan kotiin. Minun perheeni ovat ne henkilöt, jotka syövät samasta jääkaapista, kuin minä.
Eli sun lapsesi eivät kuulu enää perheeseesi sitten kun he muuttavat pois kotoa?
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että niistä tuli osa perhettä vasta kun sai omia lapsia.
Mun lapseni eivät edes tunne omia isovanhempiaan. Ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi yrittänyt. Heitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
#2
Miksi miinustatte jos sanon mun vanhempien olevan minulle pelkkää ilmaa? Ette edes tiedä niitä. Ne oli sairaita, mutta ei, miinusta miinusta. Nehän vois olla vaikka Fritzeleitä, mutta eeii. Vanhemmista pitää tykätä koska normit.
Siinä vaiheessa, kun perustetaan oma perhe.
Siinä vaiheessa kun huomaa tasapuolisen kohtelun ja kunnioituksen loppuneen. Kun saa huomata, että aikuistuneen lapsen valinnat aiheuttavat kateutta ja katkeruutta. Silloin on aika ottaa etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun perustaa oman perheen eli muuttaa asumaan puolison kanssa yhteen.
Jaa että sinkulla vanhemmat ovat osa perhettä kuolemaan saakka mutta avokin tai aviopuolison kanssa asuvalle ei enää?
Vierailija kirjoitti:
On ne perhettä aina. Mutta se oma perhe on ykkösenä sen jälkeen kun sen saa.
En mä ainakaan ole vielä 50+ ikäisenä luopunut ajatuksesta etteikö lapsuuden perhe olisi perheeni yhä.
Jouduin luopumaan siitä narratiivista täyttäessäsi 45v. Lapset jo aikuisuuden kynnyksellä.
#2
Vierailija kirjoitti:
Miksi miinustatte jos sanon mun vanhempien olevan minulle pelkkää ilmaa? Ette edes tiedä niitä. Ne oli sairaita, mutta ei, miinusta miinusta. Nehän vois olla vaikka Fritzeleitä, mutta eeii. Vanhemmista pitää tykätä koska normit.
Ihmiset joilla on "normaalit" vanhemmat ja hyvät välit heihin eivät voi käsittää että kaikilla ei ole samanlainen tilanne. He ajattelevat että (aikuisessa) lapsessa on vika jos ei halua olla vanhempiensa kanssa tekemisissä. "Äiti on aina äiti" yms, minua ahdistaa ja kuvottaakin moiset sanonnat. Ei äitiys/isyys itsessään muuta ketään pyhimykseksi jos luonnostaan on ja aina ollut jotain muuta. Osa näyttää ulospäin aivan ihanalta ja omalle lepselleen onkin jotain ihan muuta. Ei ole lapsen tehtävä alistua loputtomiin ja sietää mitä tahansa.
Ovat minulle aina olleet perhettä, samoin sisko perheineen, tiedän että apua tulee ja sitä annetaan jos tarve on. Minulle tämä on ollut ihan tietoinen valinta sillä äitini aina jaksoi arvostella isoäitejäni, isoisät olivat kuolleet kun synnyin, isoäidit tekivät kaiken väärin kuitenkin muistan, että vietin paljon aikaa lapsena mummujen luona ja olivat minulle rakkaita.
Minusta on parasta kun väkeä kokoontuu ja pidetään meteliä, syödään ja vaihdetaan välillä kiivaastikin mielipiteitä, mutta kuitenkin ihmiset ovat rakkaita. Ei perheen tarvitse asua saman katon alla, sukua on sitten serkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että niistä tuli osa perhettä vasta kun sai omia lapsia.
Mun lapseni eivät edes tunne omia isovanhempiaan. Ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi yrittänyt. Heitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
#2
On paljon vanhempia, jotka eivät tunne edes omia lapsiaan, vaikka olisivat asuneet ensimmäiset 20 vuotta saman katon alla. Se on jo hämmästyttävä suoritus.
-ohis
Ydinperheen muodostavat isä, äiti ja lapset. (Toki joku noista voi puuttua). Isovanhemmat ti ole pelkkiä sukulaisia, he ovat tärkeitä sukulaisia. Mutta eivät ydinperhettä.
Huomasin noin 30v täytettyäni, että äiti ei koskaan soita minulle. Minä soittelin ja kävin vähintään kerran viikossa. Kuvia laittoi vaan omista jutuistaan silloin tällöin ehkä kerran kuussa eikä koskaan kysy mitä kuuluu. Lopulta kokeilin kauanko kestää, että hän soittaa minulle jos minä en soita hänelle. Meni melkein vuosi ja hän perusteli, että näkeehän hän somessa mitä teen. En ole somessa mitenkään aktiivinen.
Sain lapsen, eikä äiti ole hänestäkään kovin kiinnostunut, vaikka aina on toitottanut että niitä pitää tehdä. Ovat olleet tässä 2 vuoden aikana tekemisissä ehkä 10-15 tuntia. Kun tulee kaupunkiin, käy veljelläni mutta ei vahingossakaan tule meille. Nykyään hän on minulle ihan vieras ihminen, vaikka olemmekin väleissä.
Mulle vanhemmat on pelkkää ilmaa.