Pääkirjoitus: "Tällaista ei ole ennen nähty: Petteri Orpolle karu palaute suomalaisilta" Kansa ei luota lainkaan Orpon hallituksen kykyihin
Ratkaista Suomen ongelmia. Jutusta poimittua:
"Onnellinen kansa ei enää luota terveydenhuoltoon, koulutukseen tai poliitikkoihin, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen."
"..suomalaisiin kouluihin uskoo enää 69 prosenttia kansasta. Samalla niiden suomalaisten osuus, jotka pitävät Suomea oikeudenmukaisena yhteiskuntana on pienentynyt hitaasti mutta varmasti."
"Tylyin pudotus on kuitenkin hallituksella, johon luottaa enää 36 prosenttia suomalaisista. Se on surkein tulos tutkimuksen historian aikana. Edellisen hallituksen luottamus pyöri jatkuvasti 6075 prosentin haituvilla."
"Luottamuksen palauttamiseksi tarvittaisiin kuitenkin kuristusten ja kiristysten ohella näkemystä siitä, miten talous ja investoinnit saataisiin käännettyä takaisin kasvuun.
Sellaista Orpolla ja Puralla ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut tarjota."
"Tutkimuksen mukaan niiden suomalaisten määrä, jotka tuntevat läheisyyttä ja yhteenkuuluvutta niihin ihmisiin joista välitän ja jotka välittävät minusta on kääntynyt nopeaan laskuun tänä keväänä."
Karua luettavaa koko pääkirjoitus. Hallituksella on historiallisen matala luottamus kansalta ja ilmapiiri koko yhteiskunnassa on kiristynyt sekä raaistunut. Samalla Purra lauleskelee ja huutelee ihmisille torilla, kun on ensin leikannut monen työt pois.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/8354d292-5fec-4859-ab70-bd3d118…
Kommentit (222)
Miten Marin vei Suomen Natoon jos hän paljasti oman ja puolueensa Nato kannan puolueista viimeisenä.
Eikö viejä ole se joka johtaa edestä ja jonka lippua perässätulijat seuraavat?
Tosiasia kuitenkin on, että olemme eläneet yli varojemme liian pitkään ja tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse ja tämä on totta. Jokainen hallitus on ottanut velkaa mutta Sipilän hallituksen aikana tuo velka ehti vähän pienentyä. Nyt tämän hallituksen lisävelan otto johtuu siitä, että edellinen hallitus oli tehyt semmoisia "kauppoja" jotka tulivat esiin vasta nyt budjettia laatiessa. Ne jotka täällä huutavat ovat niitä, jotka ovat tottuneet, että raha tulee seinästä säännöllisin väliajoin ja töitä sen eteen ei tarvitse tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä luotan. Nyt on hyvä hallitus pitkästä aikaa.
Tämä hallitus ajaa suurten pörssiyhtiöiden menestymistä.
Se sopii minulle joka olen pörssiyrityksessä töissä ja omistan niuden osakkeita.
Vierailija kirjoitti:
Nokian jättipotti oli moukan tuuria. Köyhtyminen on 100% ansaittua.
Ei pidä paikkaansa. Suomalaiset on kekseliäistä kansaa, tälläkin hetkellä Suomessa tehdään tieteen alalla uraa-uurtaavaa tutkimusta. Köyhdyttäminen on tarkoituksellista.
En luota. Kurjaa oloa levittävät koko Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisivat ottaneet vaan niin paljon velkaa, että ei enää lisää saa. Sitten suomalaiset olisivat saaneet käytännön esimerkin miten käy kun velkaa ei saa enää. Tai siis saa, mutta ehdot sanelee IMF:n troikka. Se on sitten kylmää kyytiä, eikä siinä auta lakkoillut tai muut kapinoinnit. Jos hallitus leikkasi kynsisaksilla, niin troikka leikkaa moottorisahalla.
Se olisi ollut opettavainen hetki. Toki kymmeniä tuhansia ihmisiä olisi joutunut kadulle asunnottomaksi ja lähtenyt oman käden kautta pudottuaan tyhjän päälle, mutta selvinneet muistaisivat opetuksen lopun ikänsä.
Orpon ja Purran hallitus ottaa ennätysmääriä velkaa, 14,4 miljardia tänä vuonna pelkästään. Jo enemmän kuin Marin koronapandemiassa. Revi siitä.
No sitten näitä leikkauksia pitäisi tehdä vielä enemmän, että saataisi talous tasapainoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP - Suomen kannalta todella sääli että puoluekartalla on noin kaksinaamainen, lipevä ja täysin moraaliton puolue. SDP on kaikkea tuota mitä mainitsin edellisessä lauseessa.
SDP:n edellinen pääministeri, moraaliton, kaksinaamainen, populistinen, rikkaiden vihaaja - mites on nyt Sanna Marin vieläkö vihaat rikkaita kun itse kuulut niihin. Taisit olla kovin kaunainen rikkaille, heillä oli jotain MITÄ ITSE HALUSIT HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ - vaikka sitten valhein.
En vain ymmärrä miten kaikista pääministereistä Marin voi herättää näin voimakkaita tunteita. Minusta Rinnekin oli vastenmielisempi.
Miljonääri-Sipilä vasta vastenmielinen olikin, kusitolppa, taseet kuntoon, lausahduksillaan. Kikyjen, taksiuudistuksen ja aktiivimallin isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisivat ottaneet vaan niin paljon velkaa, että ei enää lisää saa. Sitten suomalaiset olisivat saaneet käytännön esimerkin miten käy kun velkaa ei saa enää. Tai siis saa, mutta ehdot sanelee IMF:n troikka. Se on sitten kylmää kyytiä, eikä siinä auta lakkoillut tai muut kapinoinnit. Jos hallitus leikkasi kynsisaksilla, niin troikka leikkaa moottorisahalla.
Se olisi ollut opettavainen hetki. Toki kymmeniä tuhansia ihmisiä olisi joutunut kadulle asunnottomaksi ja lähtenyt oman käden kautta pudottuaan tyhjän päälle, mutta selvinneet muistaisivat opetuksen lopun ikänsä.
Orpon ja Purran hallitus ottaa ennätysmääriä velkaa, 14,4 miljardia tänä vuonna pelkästään. Jo enemmän kuin Marin koronapandemiassa. Revi siitä.
Toivottavasti ymmärrät että jos tuota velkaa ei olisi otettu, niin puuttuva raha oli pitänyt leikata köyhiltä.
Laupias urpo ei leikannut köyhiltä.... niin ja rikkailtahan ei voi, joten LISÄÄ velkaa
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia kuitenkin on, että olemme eläneet yli varojemme liian pitkään ja tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse ja tämä on totta. Jokainen hallitus on ottanut velkaa mutta Sipilän hallituksen aikana tuo velka ehti vähän pienentyä. Nyt tämän hallituksen lisävelan otto johtuu siitä, että edellinen hallitus oli tehyt semmoisia "kauppoja" jotka tulivat esiin vasta nyt budjettia laatiessa. Ne jotka täällä huutavat ovat niitä, jotka ovat tottuneet, että raha tulee seinästä säännöllisin väliajoin ja töitä sen eteen ei tarvitse tehdä.
Väsynyttä tekstiä, eikö löydy parempaa? Meillä on 1/3 porukasta eläkkeellä, 0% talouskasvu 16 vuotta. Siihen lisäksi poliitikot kautta linjan ovat hassanneet suomalaisten rahat (sote, yritystuet, fortumkin sekoili 8 miljardin kulut veronmaksajalle - hups). Suomalaiset todellakin ansaitsevat hyvän elintason, mutta emme ole ansainneet näin huonoja päättäjiä. EU:ssakin nämä typerykset ovat tehneet umpisurkeita diilejä. Peruskoulu on pilattu ja rahat siirretty pääomalle. Herätkää nyt ja nähkää tämä kusetus, vaatikaa parempaa ja yleislakko jos ei homma ala pelittämään. Muutaman elämäntapaintiaanin takia Suomi ei ole vararikossa, vaan UMPISURKEAN politiikan. Nytkin Suomi viedään syvään ja pitkään lamaan, ihan omilla päätöksillä. Tämä typeryys on järkyttävää katsottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia kuitenkin on, että olemme eläneet yli varojemme liian pitkään ja tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse ja tämä on totta. Jokainen hallitus on ottanut velkaa mutta Sipilän hallituksen aikana tuo velka ehti vähän pienentyä. Nyt tämän hallituksen lisävelan otto johtuu siitä, että edellinen hallitus oli tehyt semmoisia "kauppoja" jotka tulivat esiin vasta nyt budjettia laatiessa. Ne jotka täällä huutavat ovat niitä, jotka ovat tottuneet, että raha tulee seinästä säännöllisin väliajoin ja töitä sen eteen ei tarvitse tehdä.
Väsynyttä tekstiä, eikö löydy parempaa? Meillä on 1/3 porukasta eläkkeellä, 0% talouskasvu 16 vuotta. Siihen lisäksi poliitikot kautta linjan ovat hassanneet suomalaisten rahat (sote, yritystuet, fortumkin sekoili 8 miljardin kulut veronmaksajalle - hups). Suomalaiset todellakin ansaitsevat hyvän elintason, mutta emme ole ansainneet näin huon
Syytä sotkuista vasureita jotka tämän talouskatastrofin ja hyvinvointivaltiokatastrofin loi. Kuten teille kerrottiin jo viime vaalikaudella, isot ongelmat ei korjaannu hetkessä ja käytännössä vaalikauden lopussa vasta alkaa näkyä mitä hallitus on taloudelle tehnyt. Eli kiitos vasureille koko sotkusta taas kerran.
Vasurit tuntuu luottavan että aina voi valehdella lisää ja ettei asioita tarvitse edes yrittää hoitaa paremmin kun loputon valehtelukin käy. Ja kuitenkin viimeisin kysely kertoo että kansa luottaa puolueisiin alle 30% ja mediaankin alle 60% mikä on vähemmän kuin mm. umpisurkeaan terveydenhoitoon tällä hetkellä. Eli ainoa mitä te loputtomalla valehtelullanne olette saavuttaneet on se, että teitä ei usko enää kukaan. Eli aika tyylipuhtaasti olette toteuttaneet putlerin haluamia hybriditavoitteita suomessa. Varmaan on joku leninin kunniamerkki tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Reilusti alle puolet suomalaisista luottaa hallitukseen. Samalla Satonsen mielestä Orpon hallitus on demokratialle merkittävä voitto. Eu parlamentissa meidän sinimustaa hallitusta pidettiin uhkana demokratialle koko Euroopassa. Työntekijän oikeudet poljettiin nyt matalimmalle tasolle koko Pohjoismaissa.
Missä nämä ihmiset olivat äänestyspäivänä? Kansa on valinnut hallituksen. Sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallituksella ei ole muuta tarjota kuin kurjistaminen, ylimielisyys ja vittuilu. Eiköhän se ole tullut selväksi, vähämieliset populistit 24/7 aukomassa turpaansa ja kuvittelemalla olevansa niin erinomaisia.
Työpaikkoja katoaa ennätystahtia ja siinä samassa tavallinen duunari köyhtyy ennätystahtia. Ollaan köyhä itäeurooppalainen maa, silti kuvitellaan kuinka meillä pyyhkii niin helvetin lujaa.
Olisko kannattaa olla hereillä vaalipäivänä? Kansa sai sellaisen hallituksen mitä äänesti.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia kuitenkin on, että olemme eläneet yli varojemme liian pitkään ja tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse ja tämä on totta. Jokainen hallitus on ottanut velkaa mutta Sipilän hallituksen aikana tuo velka ehti vähän pienentyä. Nyt tämän hallituksen lisävelan otto johtuu siitä, että edellinen hallitus oli tehyt semmoisia "kauppoja" jotka tulivat esiin vasta nyt budjettia laatiessa. Ne jotka täällä huutavat ovat niitä, jotka ovat tottuneet, että raha tulee seinästä säännöllisin väliajoin ja töitä sen eteen ei tarvitse tehdä.
Niinpä, Sipiläkin myi valtion omaisuutta 2,5 miljardilla (esim. Neste) ja sai sillä valtion budjettia pienemmäksi. Katainen ja Stubbi teki samoin. Eipä siinä, osingot Suomelle pieneni mutta mitäs tuosta.
Urpo varmaan myy vedet ulkomaille jotta saadaan rahaa. Toivottavasti Suomeen ei tule vesipulaa jolloin veden hintakin nousee (vrt. sähkön myynti/Katainen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP - Suomen kannalta todella sääli että puoluekartalla on noin kaksinaamainen, lipevä ja täysin moraaliton puolue. SDP on kaikkea tuota mitä mainitsin edellisessä lauseessa.
SDP:n edellinen pääministeri, moraaliton, kaksinaamainen, populistinen, rikkaiden vihaaja - mites on nyt Sanna Marin vieläkö vihaat rikkaita kun itse kuulut niihin. Taisit olla kovin kaunainen rikkaille, heillä oli jotain MITÄ ITSE HALUSIT HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ - vaikka sitten valhein.
En vain ymmärrä miten kaikista pääministereistä Marin voi herättää näin voimakkaita tunteita. Minusta Rinnekin oli vastenmielisempi.
Miljonääri-Sipilä vasta vastenmielinen olikin, kusitolppa, taseet kuntoon, lausahduksillaan. Kikyjen, taksiuudistuksen ja aktiivimallin isä.
Jos tarkkoja ollaan niin sipilä korjasi valtion talouden hetkeksi, vaikka rinne ay-kavereineen koitti sen kaataa lakoillaan. Ja rinnehän sitten pääsi sotkemaan sen uudestaan "rahaa on" politiikallaan jonka mariini kehitti täydelliseksi katastrofiksi.
Aktiivimalli taas on ay-ekonomisti ralf sundin työryhmän idea ja siksipä se kelpasikin suoraan myös rinteen/mariinin hallitukselle, paitsi vielä hölmömpänä versiona. Kiky ei vaikuttanut paljoakaan ainakaan haitallisesti ja silläkin oli ay-liikkeen siunaus. Ja taksiuudistustakin sähläsi se wannabe-liikenainen berner, jolla ei tainnut sittenkään olla osaamista niin paljoa kun oli luuloja osaamisesta. Tuo olisi sopinut oikeastaan taitojensa puolesta täydellisesti mariinin hallitukseen.
Oy Suomi Ab. Tätä se on kun maata johdetaan kuin yritystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisivat ottaneet vaan niin paljon velkaa, että ei enää lisää saa. Sitten suomalaiset olisivat saaneet käytännön esimerkin miten käy kun velkaa ei saa enää. Tai siis saa, mutta ehdot sanelee IMF:n troikka. Se on sitten kylmää kyytiä, eikä siinä auta lakkoillut tai muut kapinoinnit. Jos hallitus leikkasi kynsisaksilla, niin troikka leikkaa moottorisahalla.
Se olisi ollut opettavainen hetki. Toki kymmeniä tuhansia ihmisiä olisi joutunut kadulle asunnottomaksi ja lähtenyt oman käden kautta pudottuaan tyhjän päälle, mutta selvinneet muistaisivat opetuksen lopun ikänsä.
Orpon ja Purran hallitus ottaa ennätysmääriä velkaa, 14,4 miljardia tänä vuonna pelkästään. Jo enemmän kuin Marin koronapandemiassa. Revi siitä.
Toivottavasti ymmärrät ett
Laupias urpo ei leikannut köyhiltä.... niin ja rikkailtahan ei voi, joten LISÄÄ velkaa
Rikkain vajaa 20% maksaa jo noin 60% verokertymästä. Siis loput 80% tulonsaajista eli kaikki köyhät ja keskituliset yhteensä ei maksa veroista kuin noin 40%. En ymmärrä mikä logiikka on spämmiä että nuo välttelisi veroja kun ainoa todellinen rikas veronvälttelijä on vasemmiston ay-liike joka ei maksa osinkotuotoistaan senttiäkään veroja ja on kerännyt liittoihin miljardiomaisuuden.
Muutenkin suomen ongelma ei ole se, etteikö tavikselta kerättäisi jo nyt tulotasosta riippumatta riittävästi veroja vaan se, että rahat uppoaa valtion pohjattomaan koneistoon joka ei saa niillä rahoilla tuotettua tarvittavia toimivia hyvinvointipalveluita. Lisäksi riittävän moni ei ole palkkatöissä yksityisellä sektorilla eli jonkun pitäisi keksiä mistä saadaan lisää firmoja ja niihin lisää työntekijöitä. Tämä ei ainakaan vasurien moskovanpropagandalla eli "rikastuminen on paha, työnteko on riistoa, yrittäjyys on riistoa, yksityiset palvelut on riistoa" onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reilusti alle puolet suomalaisista luottaa hallitukseen. Samalla Satonsen mielestä Orpon hallitus on demokratialle merkittävä voitto. Eu parlamentissa meidän sinimustaa hallitusta pidettiin uhkana demokratialle koko Euroopassa. Työntekijän oikeudet poljettiin nyt matalimmalle tasolle koko Pohjoismaissa.
Missä nämä ihmiset olivat äänestyspäivänä? Kansa on valinnut hallituksen. Sitä saa mitä tilaa.
Hallitus tekee sitä mitä se on valittu tekemään, ja hyvä niin. Viime hallitus puuhasteli mitä itse lystäsi maan tilasta piittaamatta ja jätti jättikalliit sotkut jälkeensä. Just tuon vuoksi noita ei äänestettykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallituksella ei ole muuta tarjota kuin kurjistaminen, ylimielisyys ja vittuilu. Eiköhän se ole tullut selväksi, vähämieliset populistit 24/7 aukomassa turpaansa ja kuvittelemalla olevansa niin erinomaisia.
Työpaikkoja katoaa ennätystahtia ja siinä samassa tavallinen duunari köyhtyy ennätystahtia. Ollaan köyhä itäeurooppalainen maa, silti kuvitellaan kuinka meillä pyyhkii niin helvetin lujaa.
Suu suppuun ja vyötä kireämmälle.
Parempi tottua, kun lorttohallituksen tekemiä vahinkoja korjataan seuraavat parikymmentä vuotta.
Mutqu Sanna, mutqu Sanna, mutqu Sanna ja uliuliuli!
Jokainen hallitus on kasvattanut Suomen velkapottia edelliset 16 vuotta eikä yksikään ole saanut talouskasvua aikaan. Marinin kaudella oli glob
Hallitus lopettaa osan kuntien tehtävistä. Eli julkisella tullaan irtisanomaan lisää porukkaa. Netissä oli asiasta.
Jos voisin jotenkin vaikuttaa tämän hallituksen kaatamiseksi, toimisin hetkeäkään epäröimättä.