Miten rajattoman lapsen kanssa tulisi toimia?

Itselle on tullut jo sellainen olo, että en halua olla tämän lapsen kanssa tekemisissä. Kun tuntuu, että mikään normaali puhe ei tehoa.

Alaraajaton ei ainakaan juokse karkuun 

Voiko sen viedä lappiin metsään ja antaa teltta sekä onki ja sudenpentukäsikirja niin voi elää siellä onnellisena vailla murheita luonnon antimilla?

Eihän tuossa rajattomuudesta ole kyse, vaan lapsi on todennäköisesti jollain tapaa sairastunut tai kehityshäiriöinen (esim. masentunut, autistinen, pda-tyyppi tai käytöshäiriöinen mikä on aina seurausta jostain muusta). Jospa ensin hankkisitte selvittelyapua mikä lasta vaivaa ja sitten auttaisitte. Ei kuulosta, että lapsella olisi hyvä olla. Tai että hänet kohdattaisiin hyvin. 

Lapsella ei selvästi ole hyvä olla. Hän tarvitsee mielestäni apua. Rakkautta, huolenpitoa, kunniotusta ja välittämistä. Ap kuvailee lasta vain negatiivisin sanavalinnoin. Yhtään ainutta positiivista asiaa hän ei lapsesta mainitse. Mitään hyvää hän ei lapsesta aloituksessaan kerro. Asenne lasta kohtaan on niin huono, että ainakin minä vanhempana puutuuisin siihen. Järkyttää, miten äärimmäiseen tilaan ja nurkkaan lapsi kiistatilanteissa ajetaan. 

"Jos laittaa kovan kovaa vastaan eikä anna periksi, hän alkaa huutaa ja parkua, käpertyy palloksi kuin siili ja vaan ulvoo." 

Selvä tapaus, lasta on kidutettu vuosia jo koulussa

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa rajattomuudesta ole kyse, vaan lapsi on todennäköisesti jollain tapaa sairastunut tai kehityshäiriöinen (esim. masentunut, autistinen, pda-tyyppi tai käytöshäiriöinen mikä on aina seurausta jostain muusta). Jospa ensin hankkisitte selvittelyapua mikä lasta vaivaa ja sitten auttaisitte. Ei kuulosta, että lapsella olisi hyvä olla. Tai että hänet kohdattaisiin hyvin. 

Joo, kuulostaa että olisi ehkä lievästi autistinen? Tuollaisen lapsen kanssa komentelu on ihan turhaa, se johtaa vain turhiin konflikteihin. Lasta ei varmasti saakaan toimimaan kuten tavallista lasta, mutta kyllä tuollaisenkin lapsen kanssa keinoja on. Nyt teidän pitää vaan oikeasti alkaa hankkia apua itsellenne ja lapselle, sillä noilla sosiaalisilla taidoilla ja ylipäätään tavalla olla lapsella tulee olemaan todella kivinen polku läpi elämän. Ja se on vanhempien tehtävä auttaa lasta. 

Onko lapsella kavereita tai muita läheisiä aikuisia?

Lapsi oireilee vanhempiensa erosta, etenkin kun on jo uusi muija/ukko hankittu nurkkiin pyörimään. Negatiivinen huomiokin on huomiota.

Minunkaan nphdåjseni tuo ei ole rajattomuutta, vaan pikemminkin lapsen yritys vetää rajoja. Kenties tilanteessa, jossa hänellä ei ole ollut paljon sananvaltaa omaan elämäänsä perheessä? Vaikuttaa siltä, että vanhemmat ei ole ottaneet lapsen tarpeita huomioon vaan yrittävät sanella elämänmenoa ja lapsen pitäisi vain sopeutua siihen. Ero- ja uusperheiseä tuo on aika tavanomaista, mutta tapahtuu kyllä ihan ydinperheissäkin jos ja kun vanhemmilla on liikaa muuta  stressiä.

ei tuo vaadi mitään nepsyongelmaa tai masennusta, vaikka toki tuollaisessa perhetilanteessa lapsi helposti masentuu. Mitä jos alkaisitte kuunnella sitä lasta? Tehdä sen kanssa mukavia asioita, eikä vain toivoa, että se pysyisi helposti poissa tieltä?

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa rajattomuudesta ole kyse, vaan lapsi on todennäköisesti jollain tapaa sairastunut tai kehityshäiriöinen (esim. masentunut, autistinen, pda-tyyppi tai käytöshäiriöinen mikä on aina seurausta jostain muusta). Jospa ensin hankkisitte selvittelyapua mikä lasta vaivaa ja sitten auttaisitte. Ei kuulosta, että lapsella olisi hyvä olla. Tai että hänet kohdattaisiin hyvin. 

Tämä. 

AP on kovasti dramaattinen tarinassaan. Itse ajattelen, että vanhemmat eivät kestä lapsen negatiivisia tunteita. Heti kun lapsi älähtää tai uhmaa, niin jompi kumpi vanhempi tekee asian hänen puolestaan, että huuto loppuu. Lapsi on oppinut, että kaikesta voi luistaa heittäytymällä hankalaksi.

Yhdyn edellisiin kommentoijiin, että selvästi lapsen kanssa ei haluta olla. Jos lapsi on hiljaa, hänet jätetään heti yksin ja kiukuttelu on ainoa keino saada huomiota.

Mikä tässä sitten on oikea tapa toimia? Jos kukan ei esim pakkaa lapsen koulureppua, hän ei itsekään sitä tee. Mielestäni tällaiset perusasiat nyt voi tuonikäiseltä jo odottaa.

Läskillä vanhallapiialla ei ole lapsia eikä kelpaa kellekään. Mouruaa taas muiden Lapsista. Hyi.. 

Onko se orkesteri mennyt lisääntymään? Kuka on lapsen isä? Essi Wuorelako?

Vierailija kirjoitti:

Läskillä vanhallapiialla ei ole lapsia eikä kelpaa kellekään. Mouruaa taas muiden Lapsista. Hyi.. 

   Tämä tehtailee näitä lapsiin kohdistuvia aloituksia, että pääsee haukkumaan ja muka pätemään.. 

En kuitenkaan kenellekään sanoisi että mitäs sössötät?   En edes omille lapsilleni saati miniöille.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä sitten on oikea tapa toimia? Jos kukan ei esim pakkaa lapsen koulureppua, hän ei itsekään sitä tee. Mielestäni tällaiset perusasiat nyt voi tuonikäiseltä jo odottaa.

No voi hyvänen aika nyt. Sitten pakataan se lapsen reppu, jos kerran lapsi ei siihen itse kykene. 

Ja ihan ekana lopetetaan se lapsen ahdistaminen ja painostaminen joka johtaa siihen käpertymiseen ja huutamiseen!

Apua kaipaava lapsi, ja tuollalailla suhtaudutaan. Hyi, häpeä!

Neuropsykiatrisiin tutkimuksiin lapsi. 

Kuulostaa aika paljon PDA-piirteiseltä autismin kirjolta. Tai sitten on traumataustaa. Molemmissa tapauksissa tarvittais lähete lastenpsykiatriselle ekana, että lähdettäis selvittämään mikä on. 

Rakkautta, lempeyttä ja apua tuo lapsi tarvitsee, eikä mitään painostusta ja vaatimista. Eikä todellakaan "kova kovaa vastaan". 

Kysyä että pitääkö hänkin Lounatuulen laulusta ja onko äiti opettanut a cappella -laulua hänellekin. Kivahan se olisi jos lapsi jatkaisi äitinsä linjalla :)