Miltä tuntuu olla naimisissa tai ylipäätään varattu?
Hyvät ja huonot puolet naimisissa ja varattuna olemisessa?
Kommentit (35)
Hyvältä tuntuu. Puoliso antaa merkitystä elämään, on rakkauden kohde, on intohimon kohde, on matkakumppani, on ihminen, joka kanssa jakaa asioita. Pidän melkolailla idiootteina ihmisiä, jotka jonkin asenneongelman vuoksi elävät sinkkuina (eri asia, jos ei löydä ketään).
Sehän riippuu ihan siitä kenen kanssa olet. Minä otin eron, kun päädyin siihen että yksin on kivempaa kuin exän kanssa joka vaan kiukutteli (on mies). Eikä se itse naimisissa olo miltään tuntunut.
Turvallista ja elämä on aika helppoa kun joku on jakamassa arkea ja vastuita. Mulla olisi tylsää ja yksinäistä ilman puolisoa, koska en ole muuten sosiaalisesti kovin aktiivinen. Ihanaa kun on hyvää seuraa ja rakas ihminen yhteisessä kodissa.
Se tuntuu hyvältä, että on ihminen joka oikeasti tuntee minut ja välittää minusta.
Se tuntuu ahdistavalta, että kuvittelee olevansa vastuussa toisen ihmisen onnellisuudesta. Vaikka omalta kohdaltaan ymmärtääkin, että vain ihminen itse voi olla vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Siis se oli tosi hyvää aikaa. Mä oon pitkien parisuhteiden ihminen ihan ehdottomasti, se oli runko elämälle josta kaikki muu versosi. Valitettavasti oli pakko erota ja nyt sinkkuna, ja tää on ihan hirveen sekavaa itelle ihastuksineen ja tapailuineen. Haluan vaan sen vakaan loppuelämän suhteen jossa toisen kanssa jakaa kaiken mitä eteen tulee.
Se varattuna oleminen oli ihan kamalaa. Olia nyt tilivelvollinen jollekkin,bkenestä ei enää oikein innostunut. Pitää olla todella rakastunut, että jaksaa sellaista. Työni on sellaista, että saatan olla kolmekin päivää työmatkalla, tai joskus harvoin viikon. Eihän sitä draamaa jaksanut näistä koska en ollut reissussa yksin. Nyt on hienoa kun ei tarvi alustaa mitenkään kuinka kertoisi, että on vaikka juhannuksen töissä.
Vierailija kirjoitti:
Siis se oli tosi hyvää aikaa. Mä oon pitkien parisuhteiden ihminen ihan ehdottomasti, se oli runko elämälle josta kaikki muu versosi. Valitettavasti oli pakko erota ja nyt sinkkuna, ja tää on ihan hirveen sekavaa itelle ihastuksineen ja tapailuineen. Haluan vaan sen vakaan loppuelämän suhteen jossa toisen kanssa jakaa kaiken mitä eteen tulee.
Miksi oli pakko?
Päädyttiin nuorina yhteen. Joskus kaipaan sitä, että voisi tehdä isoja päätöksiä ilman kompromisseja. Meillä on aika erilaiset käsitykset siitä, mitä on "hyvä elämä". Arvotkaan eivät aina kohtaa. Kärjistettynä mies haluaisi ostaa isomman talon, kalliimman auton, enemmän lomamatkoja ja itse kallistun vuosi vuodelta enemmän minimalismin ja yksinkertaisuuden puoleen. Luulen, että kun lapset ovat isompia vietämme enemmän aikaa myös erillään. Mies jossain luksushotellissa ja minä syrjäseudulla mummonmökissä :D
Joskus mietin, millaista elämä olisi, jos emme olisi alkaneet seurustella.
Ihanalta. Turvallinen mies, joka on silti edelleen mielestäni todella komea ja seksikäs. Teemme yhdessä kaikkea hauskaa. Mies tekee paljon kotitöitä, laittaa ruokaa ym. ja on tietysti jakamassa taloudellisen vastuun. Olisin yksinäinen ilman puolisoa. En kaipaa tässä asiassa vaihtelua.
Ei kai siihen ole yhtä vastausta. Riippuu niistä kahdesta ihmisestä jotka liitossa on.
Hyvältä. Minua ei ole koskaan kiinnostanet irtosuhteet tai sellaiset, biletys yms.
Vierailija kirjoitti:
Päädyttiin nuorina yhteen. Joskus kaipaan sitä, että voisi tehdä isoja päätöksiä ilman kompromisseja. Meillä on aika erilaiset käsitykset siitä, mitä on "hyvä elämä". Arvotkaan eivät aina kohtaa. Kärjistettynä mies haluaisi ostaa isomman talon, kalliimman auton, enemmän lomamatkoja ja itse kallistun vuosi vuodelta enemmän minimalismin ja yksinkertaisuuden puoleen. Luulen, että kun lapset ovat isompia vietämme enemmän aikaa myös erillään. Mies jossain luksushotellissa ja minä syrjäseudulla mummonmökissä :D
Joskus mietin, millaista elämä olisi, jos emme olisi alkaneet seurustella.
Lähipiirissä on muutama tällaista paria, joista huomaa että miehille status on juuri noita hienoja autoja ja veneitä jne. Sitten katkerana ovat joutuneet myymään ne pois kun ero tulee. Nainen ostaa erossa saamillaan rahoilla sitten sen mummonmökin.
Vierailija kirjoitti:
Pidän melkolailla idiootteina ihmisiä, jotka jonkin asenneongelman vuoksi elävät sinkkuina (eri asia, jos ei löydä ketään).
Miksi se on sinusta asenneongelma, jos ei halua parisuhdetta? Nautin suuresti itsenäisestä elämästä, yksin asumisesta ja tekemisestä. En kaipaa ketään vierelle.
Tää on hyvä kysymys, koska itse luulen että alitajunnassa sana "varattu" tuo mulle ahdistuksen 😅 Tää on sikäli outoa, koska en tälleen sinkkunakaan mitään irtosuhteita harrasta. Silti et se mahdollisuus flirttailla ensimmäiselle vastaantulijalle viedään pois, ei tunnu kivalta 😂 t. ikisinkku
Vierailija kirjoitti:
Hyvältä tuntuu. Puoliso antaa merkitystä elämään, on rakkauden kohde, on intohimon kohde, on matkakumppani, on ihminen, joka kanssa jakaa asioita. Pidän melkolailla idiootteina ihmisiä, jotka jonkin asenneongelman vuoksi elävät sinkkuina (eri asia, jos ei löydä ketään).
Tietenkin ihmiset jotka haluavat elää toisin kuin sinä ovat asenneongelmaisia, on siis aivan luonnollista pitää heitä melkolailla idiootteina.
Olen ollut 35 vuotta naimisissa ja edelleen rakastunut mieheeni.
Avioliitossa oleminen on tylsää. Olen valinnut tämän tien ja nyt kadun sitä paljon. Mies on yllätyksetön, yksinkertaisesti tasapaksu ihminen joka ryyppää aina perjantaisin. Voi miksi meninkään naimisiin?
Etenkin miehille on tärkeää olla naimisissa niin tuntee olonsa turvalliseksi, kun äidin tilalla vaimo kätevästi leipasee herkut ja hetkessä pyöräyttää namiruoat samalla kattaen pöydän. Ruoan valmistuessa vaimo ehtii hyvin pestä pyykkiä ja viikata ne kaappiin.
Syönnin jälkeen hetkessä keittiö on putipuhdas ja vaimo voi imuroida, missä mies näkee inhoamaansa pölyä. Sitten suihkuun ja sänkyyn lämpöisen ja hyväntuulisen vaimon viereen tai alle tai päälle. Sitten mies voi pyöräyttää selkänsä vaimoa päin ja alkaa nytkyttään levottomia jalkojaan sekä kuorsata kotoisasti. Mikäs siinä onnellisen vaimon rauhallisesti nukahtaessa hieman jännittäen, miten seuraavana päivänä ilahduttaisi ah niin ihanaa miestään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut 35 vuotta naimisissa ja edelleen rakastunut mieheeni.
Ihan käsittämätöntä
Koko aikuisiän olen ollut varattu/naimisissa.Olen nyt 38v.
Onhan se vähän haikeaa kun saman ihmisen kanssa kasvanut aikuiseksi ja perheen perustanut ja joskus miettii millaista elämä olisi jos ei olisi tämän kanssa yhteen päätynyt, onko jotain jäänyt kokematta? Silti mukavan tuttua ja turvallista ja pois en vaihtaisi.