Lue keskustelun säännöt.
Haikailetko koskaan ensi rakkautesi perään?
01.05.2024 |
Minä haikailen, vaikkei ollut oikeastaan edes rakkaus. Ihastus vain. Nyt vuosikausia myöhemmin miettii että entä jos... Keväisin herää tämä ahdistus niin että tuntuu sydän pakahtuu😥
Kommentit (49)
Kyllä haikailen, tai pikemminkin mietin että mitä jos olisin valinnut toisin 40 vuotta sitten. Oli kolme kilpakosijaa, joista yhden valitsin. Aika pienistä asioista voi olla päätökset kiinni nuorella neidolla.
N61
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ekan vaan tokan.
Ja mullakin tämä kaipuu herää aina keväisin vaikka tuosta on aikaa jo 25 vuotta eikä mekään ikinä edes oltu yhdessä vaikka olenkin miltei satavarma siitä, että tunteita oli kummallakin. Jotenkin se tilaisuus silti tuli tuhrattua eikä ajoituskaan ollut mitenkään hyvä ja sitten elämä menikin yhtäkkiä niin, ettei me enää oltukaan toistemme elämissä edes etäämmällä.
Enkä edes tiedä miten tämä kaipuu yhtäkkiä muutama vuosi sitten ilmaantui. Jostain se vaan tuli ja palaa aina kevään korvalla.
Kyllä kaipaan, ja haluaisin nähdä jossain "sattumalta". Mokasin silloin. Molemmilla omat polut nykyisin, vanhuksia jo ollaan, en vain unohda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on nykyään transo, joten en.
Nythän voisitte lespoilla holvikaarten alla niin että vitunhuulten kajahtelu kuuluisi taivaisiin asti.
Ja syödä yhdessä eläkeläisrahkaa.
En haikaile, mutta jos ajassa pääsisin taaksepäin, hoitaisin eron opiskeluaikaisesta tyttöystävästä paljon fiksummin.
Sori näin parikymmentä vuotta myöhässä. Olin ääliö ja aika kakara henkisesti, silloin reilu parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tietää että mokasi elämänsä?
No, siitä kun on esim. kolme kersaa, josta joku vielä paskoo vaippaan ja huutaa yötä päivää ja miehenä vaihtoehto B tai jotain pahempaa, velkatalo ja velka-auto niskassa ja sen mitä pystyy nukkumaan niin haaveilee vaan siitä aidosta ensirakkaudesta, mutta joku psykoosi yhteiskunnassa sai ajautumaan kuitenkin velkahelvettiin, työnorjaksi perheeseen jota ei edes rakasta. Näitä tarinoita on Suomi täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse. Hän on aviomieheni nykyisin.
N40
Joo, tai en enää. Haikailin vuosia. Jätin aviomieheni ja lapseni isän hänen vuokseen, kokeiltiin muutama vuosi ja todettiin, ettei se ollutkaan sitä mitä haaveissani kuvittelin. Eli kannattaa jättää haikailut väliin ja mennä eteenpäin, tuskin se sitä on sinullekaan mitä nyt kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi-ihastukseni oli Ville Peltonen. Ei, en haikaile hänen peräänsä :D
En, koska menin naimisiin sen ainoan miehen kanssa ketä olen koskaan rakastanut. Edelleen yhdessä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En, koska menin naimisiin sen ainoan miehen kanssa ketä olen koskaan rakastanut. Edelleen yhdessä <3
oih, mikä tarina! Hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Ensirakkauteni oli vuonna 1982. Hän jätti minut vuoden seurustelun jälkeen. Meni useampi vuosi, ennen kuin tapasin seuraavan heilani. Näin sitten vuosikymmentä myöhemmin hänestä lehtijutun. Hänestä oli tullut kiihkouskovainen pappi ja huokaisin helpotuksesta, että olin löytänyt paljon mukavamman tilalle.
Luterilainen kiihko on hyvin suhteellinen käsite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä palstan tekstit ovat kuin suoraan mun elämästä - siis tämmöset jutut mä haluaisin kuulla mulle sanottavan NYT:
*Haikailetko koskaan ensirakkautesi perään? Minä haikailen, vaikkei ollut oikeastaan edes rakkaus. Ihastus vain. Nyt vuosikausia myöhemmin miettii että entä jos... Keväisin herää tämä ahdistus niin että tuntuu sydän pakahtuu.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5567029/tunnustin-rakastuneeni-5-viikon…
*Huom rakastuminen on eri asia kun rakastaminen. Viimeksi tunnustin tunteeni vuoden jälkeen tietäen että se suhde päättyy. Mutta tein sen silti. Nyt se tunne tuli nyt.
Kun tulee ikää niin huomaa että joku tai jotkut harvat suhteet ovat olleet arvokkaita - loput samaa kuin olisi heittänyt HELMIÄÄN SIOILLE!
Jännä kysymys, kun en osaa nimetä ensirakkauttani. Ilmeisesti kaikki muut osaavat.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kysymys, kun en osaa nimetä ensirakkauttani. Ilmeisesti kaikki muut osaavat.
Miksi ei osaisi? Rakastuminen on kuitenkin aika selkeä tunne.
Joskus mutta häntä seurannena en ikinä enään.
Vierailija kirjoitti:
En, koska menin naimisiin sen ainoan miehen kanssa ketä olen koskaan rakastanut. Edelleen yhdessä <3
Sama täällä, yhdessä jo lähes 30 vuotta <3
En kaipaa kuin yhtä, johon en silloin aikanaan edes kunnolla ymmärtänyt ihastuneeni vaan tämä selkeni itselleni vasta jälkeenpäin.
Ja mikä pahinta, tämä mies olisi hyvinkin voinut olla enemmänkin kuin sopiva ja täydellinen.
Tapasin eilen. Hän on edelleen ystäväni. Tänään muistin, että eräänäkin vappuna heräsimme samasta sängystä. Siinä hän dumppasi minut tasan 30 vuotta sitten. Mies itse haikailee perääni jollain tavalla nyt, kun olen taas vapaa.
Kaipaan enemmän lapseni isää, jonka kanssa taival alkoi samoin vappuna.