Onko kokemuksia katkerista ihmisistä? Miten tulla toimeen katkeran ihmisen kanssa

Äitini oli katkera, mutta ei hän sitä oikeastaan ulkopuolisille näyttänyt, tosin ei hänellä omia ystäviä ollutkaan, yhteisiä tuttuja isän kanssa ja kaikki olivat isän puolelta tulleet tutuiksi. Perheelle se näkyi lähinnä siinä, että valitti koko ajan samoja asioita, joita hänelle oli tapahtunut ja joista oli katkera, ei päässyt niistä yli. Muuten hän oli ihah hyvä äiti, se katkeruus lähinnä pilasi hänen oman elämänsä. Itse otin opikseni ja sen vuoksi olen tehnyt töitä sen eteen, että en katkeroidu, vaikka välillä on ollut tapauksia jolloin olisi ollut helppo jumittua samanlaiseen katkeruuden kierteeseen. Olen kuitenkin tehnyt paljon töitä oppiakseni antamaan anteeksi, ja kyllä sen näköjään pystyy oppimaan, vaikka olisi saanut erilaisen mallin kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli katkera, mutta ei hän sitä oikeastaan ulkopuolisille näyttänyt, tosin ei hänellä omia ystäviä ollutkaan, yhteisiä tuttuja isän kanssa ja kaikki olivat isän puolelta tulleet tutuiksi. Perheelle se näkyi lähinnä siinä, että valitti koko ajan samoja asioita, joita hänelle oli tapahtunut ja joista oli katkera, ei päässyt niistä yli. Muuten hän oli ihah hyvä äiti, se katkeruus lähinnä pilasi hänen oman elämänsä. Itse otin opikseni ja sen vuoksi olen tehnyt töitä sen eteen, että en katkeroidu, vaikka välillä on ollut tapauksia jolloin olisi ollut helppo jumittua samanlaiseen katkeruuden kierteeseen. Olen kuitenkin tehnyt paljon töitä oppiakseni antamaan anteeksi, ja kyllä sen näköjään pystyy oppimaan, vaikka olisi saanut erilaisen mallin kotoa.

Lisään, että itse tulin toimeen äidin kanssa siten, että yritin ymmärtää hänen katkeruutensa ja antaa valituksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus yritin ehdottaa, että hän menisi terapiaan käsittelemään niitä asioita, mutta hän vastasi olevansa jo liian vanha eli ei ollut valmis päästämään irti katkeruudestaan (tästä syystä itse olen suhtautunut terapiaan menoon positiivisesti, yrittänyt tehdä päinvastoin kuin äiti, etten toistaisi hänen ongelmaansa). Yritin myös pitää kiinni rajoista sillä tavalla, että en itse lähtenyt mukaan hänen tunnetiloihinsa, en kommentoinut asioita enkä jatkanut keskustelua, annoin vaan äidin puhua enkä reagoinut puheisiin, vaihdoin vaan aihetta tms. Se toimi meillä, ei äiti edes odottanut että olisi vastattu, halusi vaan saada asiat ulos, ilmeisesti ne kiersivät hänen mielessään jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

Veljeni vaimo on valitettavasti pahin. Kateellistakin kateellisempi ja katkeraakin katkerampi. Kaikki vähä kiva, mitä minulla tai lapsillani on, on aina häneltä jotenkin pois. Vaatimaton ulkomaanmatkamme aiheutti hirveää kateutta ja raivoa. Jos järjestän lapsille juhlat, synttärit tai rippijuhlat, hän ei tietenkään osallistu ja kieltää myös veljeäni tulemasta. Omia juhlia hän ei järjestä, eikä kutsu esim. meitä koskaan. Yleinen mielipide, jota hän jauhaa, on se, että olen päässyt elämästä liian helpolla. En itse oikein ymmärrä, koska olen opiskellut ammattiin itse, hoitanut lapseni ja työni itse, teen täysipäivätöitä ja elän hyvinkin säästeliäästi. Ei hänen kanssaan voi tulla toimeen.

Tätä lukiessa ajattelee, minkälainen veljesi mahtaa olla aviomiehenä? Onko hän puhunut vaimolleen, kuinka siskolle kaikki on aina ollut niin helppoa? Ja osoittaako hän arvostavansa vaimoaan?

Ja tuosta kateudesta. Sain kuulla kerran, että puolisoni sukulaisten mielestä minäkin olisin kadehtinut hänen veljensä perheen ulkomaan matkoja. Se ei pidä paikkaansa enkä tiedä, kuka miehen sukulaisista on levittänyt sellaisia juttuja ja miksi. Välit miehen veljen perheeseen ovat olleet poikki.

Kateus ja katkeruus voi ilmentyä somessa kaiken kääntämisenä ylösalaisin. Sekä normaalisti ajattelevien maalittamisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni vaimo on valitettavasti pahin. Kateellistakin kateellisempi ja katkeraakin katkerampi. Kaikki vähä kiva, mitä minulla tai lapsillani on, on aina häneltä jotenkin pois. Vaatimaton ulkomaanmatkamme aiheutti hirveää kateutta ja raivoa. Jos järjestän lapsille juhlat, synttärit tai rippijuhlat, hän ei tietenkään osallistu ja kieltää myös veljeäni tulemasta. Omia juhlia hän ei järjestä, eikä kutsu esim. meitä koskaan. Yleinen mielipide, jota hän jauhaa, on se, että olen päässyt elämästä liian helpolla. En itse oikein ymmärrä, koska olen opiskellut ammattiin itse, hoitanut lapseni ja työni itse, teen täysipäivätöitä ja elän hyvinkin säästeliäästi. Ei hänen kanssaan voi tulla toimeen.

...ja tuosta kateudesta. Sain kuulla kerran, että puolisoni sukulaisten mielestä minäkin olisin kadehtinut hänen veljensä perheen ulkomaan matkoja. Se ei pidä paikkaansa enkä tiedä, kuka miehen sukulaisista on levittänyt sellaisia juttuja ja miksi. Välit miehen veljen perheeseen ovat olleet poikki.

Mietin itsekin, että joskus jo se, ettei ole jaksanut hypettää ja ihailla toisen tulevaa matkaa, on saatettu katsoa "kateudeksi ja katkeruudeksi". 

Minulla on katkera ystävä. Aluksi luulin, että tilanne korjaantuu kun kuuntelee, keksii ratkaisuja, harhauttaa vaihtamalla puheenaiheen, lyö leikiksi tai vitsiksi, ottaa vakavasti, miten milloinkin. Kesti aika kauan ennenkuin tajusin, että aina ne samat levyt siinä pyörii. Hänellä kuitenkaan ei ole paljoa muita ystäviä, joten olisi ollut hankalaa katkaista välit. Kateellinen hän ei kuitenkaan ole, ainakaan minulle ja ajoittain meillä on todella hauskaa, mutta kieltämättä en jaksa hänen seuraansa ja itsetunnon pönkittämistä pitkiä aikoja. Joskus pitää pitää ihan pitempi paussi. Onneksi hän ei ota hanakasti yhteyttä. Jos olisi pakko olla hänen seurassaan jatkuvasti, se veisi kyllä voimat. Mutta se sanottakoon, että ajan myötä tilanne on helpottunut, ehkä juuri koska olemme harvemmin tekemisissä.

Jos katkeruus muodostuuniin pahksi että se hallitsee elämää pitkään, olisi syytä käydä jossain terapiassa, koska juurisyy on todennäköisesti jossain syvemmällä ehkäjopa sellaisissa asioissa jota ei itse tunnista, esim lapsena tai parisuhteessa jostain turvallisuudentunteesta vaille jäämisestä. Ja kannattaa selvittää myös se miten pettymyksiä käsittelee ja miten niitä kestää, sekin juotaa juurensa ihan jo vanhemmilta opituista tavoista. 

Itselläni on vanha tuttu (n) joka on ihan sairaanloisella tavalla niin katkera ihan kaikelle ja kaikille ja tuo avoimesti sen esille joka kerta kun tapaamme. Hän oikein "avautuu" minulle, eli oksentaa kaiken pahanolonsa minulle haukkumalla ja arbostelemalla muita.

Erityisesti väsyneenä kun suodatin katoaa hän haukkuu kaikki tuntemansa ihmiset omia lapsia lukuunottamatta. Kun hän mainitsee jostain yhteisestä tutustamme, esim vanhoista koulukavereista tai poikakaverista, siinä on aina arvosteleva sävy ja hän tuo jonkun negatiivisen asian esille. 

Uskon että tällä hän saa itselleen edes vähän sellaista tunnetta että ei muillakaan niin hyvin mene ja että hän itse on ihan riittävän hyvä. Siis kun hän haukkuu muita, hän todistaa itselleen että hänellä menee hyvin. 

Tosin tällainen vuosikymmeniä kestänyt myrkyllisyys on sairastuttanut hänet myös fyysisesti. Enkä voi tajuta miten hänen miehensä on kestänyt sitä valitusta, mäkätystä ja narinaa 30v.

Hei olkaa nyt onnellisia ettei mun osalta tällainen suku enää pääse jatkumaan. Ja kyllä aion pitää ääntä lasten ahdistelijoista. Muidenkin täytyy saada tietää Suomessa vallitsevasta asenneilmapiiristä. Enkä olisi muutoin puuttunut, ellei teidän suojelemalle saalistajalle olisi pilkahtanut ajatusta saada heti sen jälkeen kun muutan omilleen. Muutoinkin mua risoo perhearvojen pakkotuputus varsinkin näin 0.5 hedelmällisyyslukemissa, ja alati alenevien 'amen' tilastojen kultakaudella. En pelkää teitä. Kohtu tosiaan pysyy kii.

Onko sellainen mahdollista. En ainakaan itse jaksa kuunnella.

Hyvin raskasta ja voimia vievää seuraa. 

Joku kirjoitti tuolla aiemmin hyvin, että välillä kuittaa nuo jutut huumorilla, välillä kuuntelen ja tuen, välillä zemppaan ja koitan luoda positiivisempaa asennetta. Niin minäkin teen, mutta kun kuuntelen sitä pahansuopaa kaiken haukkumista ja kritisointia 3 pv putkeen niin meinaa järki lähteä.  Onneksi olemme harvakseltaan tekemisissä.

Pitää jotenkin yrittää säilyttää omat rajat. Ei se helppoa ole. Tätini on tällainen. Hänen tyttärensä, serkkuni, pitää tosi tiukat rajat sanomalla aina, että ei halua puhua tästä ja tästä aiheesta. Tädissäni on valtavasti hyviäkin puolia, mutta joku persoonallisuushäiriö hänellä on, ja se on kyllä läheisille raskasta.

Ap:lle vastaus:

Jos et voi rajata pois elämästä, nikn juttele suoraan ja koita sanoa niin että olisi hänen kannalta parempi jos keskittyisi positiivisikn easioihin eikä rypisi katkeruudessa koska siitä ei seuraa mitään hyvää. Sano, että et jaksa kuunnella valitusta ja jatkuvaa negatiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa että lähes jokainen ihminen on joskus katkera jossakin kohden. Yleensä aikuisena tai sitten vanhuksena. Itsekin huomaan joissakin asioissa olevani vähän katkera tai se on sellaista pienimuotoista kaunaa. Sitä on vaikea selittää. Sanotaanko näin että jos parhaansa yrittää ja saa vain kakkulia niskaan niin pitkään jatkuttuaan se katkeroittaa. 

Ja ehkä ylipäätään se keskinäinen ymmärrys. Eli katkera ymmärtäisi, ettei jatkuva epäonni ole muiden syytä, mutta toisaalta taas ei myöskään hierota sitä oman elämänsä kaikkea onnea katkeran naamaan.

Enkä taas tarkoita, että asioita pitää piilotella. Mutta itselläni on kokemuksia, kuinka esim. tuoreen eron jälkeen tästä tietävä kaverini kutsui minut illanviettoon, jossa paikanpäällä painotti kuinka kaikki muut kutsutut ovat pariskuntia.

Taloudellisesti olen aina ollut heikommalla kuin sisaren

Katkera hieroo sitä oman elämänsä katkeriutta ihan kaikkien naamaan. Mikään hyväkään ei ole ollut hyvin vaan huonosti. Käyttää aikuisia lapsiaan likasankonaan ja sitten ihmettelee kun ei käydä tai ei vastata soittoihin. Diagnoosina lopulta harhaluuloisuushäiriö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni vaimo on valitettavasti pahin. Kateellistakin kateellisempi ja katkeraakin katkerampi. Kaikki vähä kiva, mitä minulla tai lapsillani on, on aina häneltä jotenkin pois. Vaatimaton ulkomaanmatkamme aiheutti hirveää kateutta ja raivoa. Jos järjestän lapsille juhlat, synttärit tai rippijuhlat, hän ei tietenkään osallistu ja kieltää myös veljeäni tulemasta. Omia juhlia hän ei järjestä, eikä kutsu esim. meitä koskaan. Yleinen mielipide, jota hän jauhaa, on se, että olen päässyt elämästä liian helpolla. En itse oikein ymmärrä, koska olen opiskellut ammattiin itse, hoitanut lapseni ja työni itse, teen täysipäivätöitä ja elän hyvinkin säästeliäästi. Ei hänen kanssaan voi tulla toimeen.

Tätä lukiessa ajattelee, minkälainen veljesi mahtaa olla aviomiehenä? Onko hän puhunut vaimolleen, kuinka siskolle kaikki on aina ollut niin helppoa? Ja osoittaako hän arvostava

Jos suvussa on esim. anoppi (meillä se on äitini) joka puhuu outoja käsityksiään ja tulkintojaan ympäri sukua voi pahimmillaan lopputuloksena olla välirikkoja. Olen itse sanonut veljelleni, että jos äiti kertoo minun väittäneen jotain omituista niin soittaa suoraan minulle ja tarkistaa tilanteen. Äiti ei ole ihan terve päästään. 

Äiti. Koko elämäni ruikuttanut paskaa avioliittoaan ja kateellisena kyräilee ja haukkuu kaikki, joille menee paremmin. Olen rajoittanut yhteydenpitoa ja annan noiden mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos silloin kun olen kanssaan tekemisissä. Ei vain stana enää jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen että heitä ei voi auttaa. Jos haluavat ottaa elämän voimansa katkeruudesta. Minä en valitettavasti voi sille mitään. Terveisiä kaiklle katkerille. Mulle ei tartte sitte olla kateellinen. Kiitos.

Ei se katkeruus (yleensä) tyhjästä tule. Useimmiten on ihan ympäristön (läheiset, tutut, naapurit tnms) aikaansaama tila.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle vastaus:

Jos et voi rajata pois elämästä, nikn juttele suoraan ja koita sanoa niin että olisi hänen kannalta parempi jos keskittyisi positiivisikn easioihin eikä rypisi katkeruudessa koska siitä ei seuraa mitään hyvää. Sano, että et jaksa kuunnella valitusta ja jatkuvaa negatiota. 

Kiitos, tämä on hyvä neuvo.

-ei ap

Ap, miten katkeruus näkyy tämän katkeran läheisesi kanssa? Millä tavalla hänen kanssaan toimeen tuleminen on vaikeaa?

Kuuntelin aikani. Kun ei lopettanut katkaisin välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen että heitä ei voi auttaa. Jos haluavat ottaa elämän voimansa katkeruudesta. Minä en valitettavasti voi sille mitään. Terveisiä kaiklle katkerille. Mulle ei tartte sitte olla kateellinen. Kiitos.

Ei se katkeruus (yleensä) tyhjästä tule. Useimmiten on ihan ympäristön (läheiset, tutut, naapurit tnms) aikaansaama tila.

Katkeruus on aina valinta tai sairaus. Moni jolla oikeasti on ollut oikeita vaikeuksia valitsee olla katkeroitumatta, koska tajuaa että itselleen koira kiusaa tekee, kun puree omaa häntäänsä. Ja moni ihan normaalin elämän elänyt valitsee tietoisesti nähdä se negatiivinen, lasi on aina puoleksi tyhjä. 

Katkerat saa olla sitä ihan keskenään, ei kiinnosta muiden myrkyt.