Lue keskustelun säännöt.
Kun tukiverkostoa ei ole yhtään. Siis oikeasti yhtään.
29.04.2024 |
Olen yksin kahden lapsen kanssa, ja meillä ei ole yhtään tukiverkostoa. Pärjätään oikein hyvin.
Ainoa asia, joka ärsyttää, on kuunnella muiden valitusta tukiverkottomuudestaan, kun kuitenkin saattaa olla, että vaikkapa isovanhemmat joskus hoitavat lapsia. Tiedättekö näitä "Me ei päästä koskaan mihinkään, mä käyn vaan kolme kertaa viikossa salilla ja mies tuli just Lapista vaeltamasta ja vasta ensi viikolla tulee isovanhemmat yökylään, että päästään kahdestaan hotelliin, on kovin raskasta, byääh". Juu, varmasti kaikilla on omat haasteensa, mutta ei ehkä kannata avautua sellaiselle ihmiselle, joka ei pääse edes roskikselle ilman lapsia, eikä ole vuosiin käynyt missään.
Rasittaa myös kuunnella jeesustelua siitä, kuinka tärkeää olisi, että saisin joskus omaa aikaa. No olisihan se, mutta ei kuitenkaan kiinnosta päivittelijääkään sen vertaa, että tarjoutuisi auttamaan, että pääsisin johonkin. Se pääsemättömyys ei haittaa mua läheskään niin paljon kuin jeesustelu. Onneksi välillä voi hengailla muiden totaaliyhäreiden kanssa, ei tarvitse kuunnella näitä aivopieruja.
Toivoisin, että kukaan, jolla oikeasti on tukiverkkoja, edes ne kaukana asuvat isovanhemmat, jotka hoitavat lasta kahdesti vuodessa, ei sanoisi itseään täysin tukiverkottomaksi.
(Nyt varmaan joku tulee neuvomaan sitten, miten tukiverkostoa saa, ja minkälaisia palveluja voisi hakea, mutta kiitos ei tarvitse. Sosiaalipuolen apuja ei meille tipu, koska menee liian hyvin, ja lähipiiriäni en voi muuksi muuttaa. Järjestöpuolelta ollaan saatu kevyttä apua. Me eletään aktiivista, hyvää ja sosiaalista elämää, ei olla surkeita eikä kökötetä köyhinä kotona. Apua arjessa ei vain ole.)
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Ihanan empaattisia taas ihmisiä herännyt tähän aamuun.
No kuule. Itse olin vuosia tukena yksinäiselle ihmiselle. Hän osoitti kiitollisuutensa pahoinpitelemällä minut, kun kyseenalaistin hänen halunsa kontrolloida minua mm. mykkäkouluilla ja väkivallalla.
Minulta ei heru empatiaa yksinäisyydestä kitiseville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni ihan itse päättää muuttaa kauas turvaverkoista, eikä uudella paikkakunnalla pyri tutustumaan uusiin ihmisiin joilta voisi saada tavittaessa apua.
Kaikille se tutustuminen ei ole niin helppoa. Ihmisillä on kuitenkin omat vakiintuneet tilanteensa, eivätkä janoa tutustumista muualta muuttaneisiin. Ei ole ihan kerran tai kaksi, kun olen törmännyt kommenttiin "en ole etsimässä kavereita".
Vierailija kirjoitti:
Mites tukiperhe? Vai onko senkin ongelma? Nyt näet ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ratkaisuja sentään on.
Oletko koittanut hakea tukiperhettä? Onko sulla sellainen käsitys, että tukiperheen saa tuosta vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai ne lapset isällään on välillä?
Kaikilla lapsilla ei ole isää (tai toista vanhempaa) ollenkaan. Myös meillä on näin. Ap
Pahoittelen jos isä on kuollut mutta isän puolen isovanhemmat ehkä tahtovat nähdä lapsenlapsiaan?
Jos taas tieten tahtoen saatetaan maailmaan kaksi isätöntä lasta (lapsettomuushoidoin tai tuntemattoman kanssa) tilanne oli jo tiedossa.
Kaikki isovanhemmat eivät ole elossa, tarpeeksi terveitä, turvallisia, samassa maassa, tai halua muuten vaan olla tekemisissä. Se ei ole itsestäänselvyys todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai ne lapset isällään on välillä?
Kaikilla lapsilla ei ole isää (tai toista vanhempaa) ollenkaan. Myös meillä on näin. Ap
Pahoittelen jos isä on kuollut mutta isän puolen isovanhemmat ehkä tahtovat nähdä lapsenlapsiaan?
Jos taas tieten tahtoen saatetaan maailmaan kaksi isätöntä lasta (lapsettomuushoidoin tai tuntemattoman kanssa) tilanne oli jo tiedossa.
Minustakin kuulostaa siltä, että ap:llä olisi kyllä tukiverkkoja, mutta hän tietoisesti vetäytyy niistä. Ja se ärsyttää, että valittaa tukiverkottomuutta, vaikka kaiken järjen mukaan kukaan ei ole tukiverkoton tahtomattaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites tukiperhe? Vai onko senkin ongelma? Nyt näet ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ratkaisuja sentään on.
Oletko koittanut hakea tukiperhettä? Onko sulla sellainen käsitys, että tukiperheen saa tuosta vaan?
Onko ap edes hakenut tukiperhettä? Eihän sitä saa ellei edes hae.
Olisko pikkuisen katkeruutta kuitenkin?
Minä ainakin koin olevani hyvin yksin kun miehen työn perässä muutettiin äitiyslomani aikana 700km päähän niistä tukiverkoista ja mies oli isänä aivan muuta kuin olin olettanut ja itse kertonut. Aika pian kuitenkin löysin toisista pienten lasten äideistä tukiverkkoa, ihmisiä, jotka olivat samassa tilanteessa, muuttaneet pienelle paikkakunnalle miehen työn perässä, välillä tunsin huonoa omaatunto kun ajattelun olevani enemmän saamassa kuin antamassa tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaisia kotiapua tarjoavia palveluyrityksiä on pilvin pimein. Ehkä niistä voi ostaa myös lapsiperhekin palveluja?
Kun näitä ketjuja lukee täytyy ihmetellä miten tämä maa voi olla maailman onnellisin? Lähes jokainen kampittaa toisia, lähes kaikkien mielestä toisten mielipiteet ovat vääriä, ajattelutapa väärä, asenteet vääriä. Miksi ei voi antaa ja tuntea empatiaa kanssaeläjiä kohtaan.
Onko Suomesta tulossa pikku jenkkilä jossa verhojen raosta vakoillaan naapuria ja soitetaan poliisi paikalle pienimmästäkin syystä.
Oi ihmiset toisianne ymmärtäkää toivoo isovaari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mä ymmärrän, kun itse kävin saman läpi. Jälkeenpäin ajattelen joskus miten selvisin kaikesta. Se kuitenkin helpottaa, kun lapset kasvaa ja alkavat viihtyä kavereidensa kanssa. Nyt mulla kaksi upeata täysi-ikäistä.
Muistan kyllä sen miten suututti toisinaan ne joilla oli apu aina lähellä. Esim. naapurissa mummo oli aina hoitamassa lapsia. Sitten tämä äippä kehtasi vielä puhua, kun on niin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotapa että elämä tarjoaa sinullekin sitruunoita. Silloin tukiverkostoja tarvitaan.
Kiitos kannustuksesta. Mulla on kolme vakavaa sairautta ja jaksaminen on ollut erittäin kovilla, tiedän oikein hyvin tämän puolen elämästä. Todellakin ehdottomasti tarvitsen tukiverkostoa, mutta sitä ei ole. Me pärjätään, ja meillä on hyvä elämä. Ap
Juurihan sanoit aloituksessa, että pärjäätte oikein hyvin ja ette ole köyhiä. Eli kumpi se on, on liian rankkaa vai ei ole?
Pärjätään hyvin kun on pakko, eli mitään hätää ei ole. Olen ylpeä siitä, että selvitään, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö tarvittaisi tukiverkostoa. Kyllä jokainen vanhempi sen pystyy kuvittelemaan, kun oikein keskittyy, että millaista olisi hoi
Sanoit että sinulla on kolme vakavaa sairautta ja jaksaminen on kortilla. Kuitenkin sanoit myös että pärjäätte hyvin. Vakavilla sairauksilla tarkoitetaan sellaisia, jotka uhkaa henkeä tai haittaa toimintakykyä hyvin paljon. Hyvin pärjäämisellä tarkoitetaan, että ei tee tiukkaa ja jaksamista on sen verran että ei ole äärirajojen lähellä vielä. Jos jaksat kolmen sairauden ja lasten kanssa ja ette saa apua mistään niin ne eivät ole kovin vakavia sairauksia tai vaikeassa vaiheessa. Jos sairastat nimittäin vaikka syöpää, pahaa astmaa ja AIDSIa ja olet yhäri niin sossussa ei kyllä oletettaisi, että selviätte ihan hyvin ilman apua. Olet joko valehtelija, kunnon uhriutuja tai molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka elät hyvää ja sosiaalista elämää, mutta sinulla ei kuitenkaan ole ketään joka auttaisi? Ovatko kaikki kaverisi vain hyvänpäiväntuttuja?
Miksi on pakko ottaa syyttävä sävy? Mulla on ihan ok määrä kavereita, joilla jokaisella on sellainen elämäntilanne, ettei kertakaikkiaan pysty auttamaan, esim omatkin pienet lapset ja joillain jo omia vanhoja vanhempiakin siinä hoidettavana. Osalla on sitten vain sellainen elämäntyyli, ettei siihen kuulu toisten auttaminen. On paljon omia harrastuksia ja menoja yms, ei ehdi. Ap
Aloituksessasi valitat ja syytät toisia, niin älä nyt hermostu jos saat vähän samaa omaan suuntaasi. Ihmetyttää vain, miten ihminen voi päätyä sellaiseen tilanteeseen, ettei kukaan auta silloin kun apua tarvitsisi, mutta kuitenkin elää hyvää ja sosiaalista elämää. Risti
Niin ja jos voimat ovat lopussa arjessa niin sosiaalisuudelle ei yleensä riitä mitään energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noilla olosuhteilla saa apua perhetyöstä. Minulle sellaista tyrkytettiin, vaikka mies oli vain reissutyössä. Sukulaiset vähintään 300 km päässä, eikä ystäviä paikkakunnalla. Lastenhoitoapua olisi voinut joskus ostaa, mutta täällä ei oikein ole palveluntarjoajia.
Ei kai kukaan halua mistään perhetyöstä mitään apua? Nehän ovat sossupalveluita. Tarvitaan lastenvahtia, eikä neuvontaa, miten tulisi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedossani kun oli ettei todennäköisesti olisi yhtään tukiverkostoa niin en alkanut lisääntymään ollenkaan. Ehkä yksi lapsi vain jos ihan pakkomielle olisi tullut ja onneksi ei sellaista tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotapa että elämä tarjoaa sinullekin sitruunoita. Silloin tukiverkostoja tarvitaan.
Kiitos kannustuksesta. Mulla on kolme vakavaa sairautta ja jaksaminen on ollut erittäin kovilla, tiedän oikein hyvin tämän puolen elämästä. Todellakin ehdottomasti tarvitsen tukiverkostoa, mutta sitä ei ole. Me pärjätään, ja meillä on hyvä elämä. Ap
Juurihan sanoit aloituksessa, että pärjäätte oikein hyvin ja ette ole köyhiä. Eli kumpi se on, on liian rankkaa vai ei ole?
Olet lukutaidoton jänkyttäjä.
Tässä huomaa anoppivihankin, ei ole isovanhemmistakaan apua.
Sukulaispoika erosi, hän tapasi lapsiaan säännöllisesti ja hänen äitinsä, lasten mummo, kun oli ex-miniänsä kanssa hyvissä väleissä piti lapsia lomilla ja viikonloppuisin ja kävi sairaiden lasten seurana jotta äitinsä pääsi töihin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedossani kun oli ettei todennäköisesti olisi yhtään tukiverkostoa niin en alkanut lisääntymään ollenkaan. Ehkä yksi lapsi vain jos ihan pakkomielle olisi tullut ja onneksi ei sellaista tullut.
Tästä olisi nyt päättäjien herättävä, että ihmiset eivät voi hankkia lapsia tukiverkkojen puutteiden takia. Kun näitä tukiverkkoja syynataan neuvoloissa syyllistäen niin tehdään karhunpalvelus yhteiskunnalle. Osa ei uskalla sen takia lisääntyä ja pienenevät perheet pienentävät koko ajan kaikkien tukiverkkoja. Lopulta ollaan tilanteessa, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, koska vanhemmuuden vaatimukset ovat liian kovat. Et voi esimerkiksi lisääntyä jos synnyt ainoana lapsena perheeseen, koska silloin olet ilman tukiverkkoja. Toisaalta kahta lasta et voi hankkia, jos ei ole tukiverkkoja tai että tiedät pärjääväsi ja kestät neuvolan haukut tukiverkottomuudesta. Ollaan aika pattitilanteessa Suomessa, kun pipoa kiristetään vanhempien pään päälle äärimmäisyyksiin.
Olen omia lastenlapsiani kaitsenut. Mutta ennenkun maalta löhdettiin kaupunkiin töihin ne isovanhemmat jäivät sinne satojen kilometrien päähän
Ei ollut turvaverkkoja, onneksi oli aviomies joka "päästi vapaalle" muttei mitään hotelliyö-höpsötyksiä voitu harrastaa. Liitto on kestönyt silti.
Naapuriston kanssa satunnaista kaitsemista.
En kyllä muista että neuvolaa olisi kiinnostanut
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä ketjuja lukee täytyy ihmetellä miten tämä maa voi olla maailman onnellisin? Lähes jokainen kampittaa toisia, lähes kaikkien mielestä toisten mielipiteet ovat vääriä, ajattelutapa väärä, asenteet vääriä. Miksi ei voi antaa ja tuntea empatiaa kanssaeläjiä kohtaan.
Onko Suomesta tulossa pikku jenkkilä jossa verhojen raosta vakoillaan naapuria ja soitetaan poliisi paikalle pienimmästäkin syystä.
Oi ihmiset toisianne ymmärtäkää toivoo isovaari.
Eihän tämä ole mikään onnellisin maa, vaan Sääntö-Suomi, jossa jokaista asiaa seurataan pilkulleen. Lasten kanssa tähän törmää neuvoloissa, päiväkodeissa ja koulussa. Suomi on ottanut hyvin oppinsa Neuvostoliitosta ja EU-ideologia on tähän hyvää jatkoa.
Pahoittelen jos isä on kuollut mutta isän puolen isovanhemmat ehkä tahtovat nähdä lapsenlapsiaan?
Jos taas tieten tahtoen saatetaan maailmaan kaksi isätöntä lasta (lapsettomuushoidoin tai tuntemattoman kanssa) tilanne oli jo tiedossa.