IS: Vornanen sairastui yhtäkkiä ja jää sairaslomalle
Kommentit (628)
Kehä on viimein sulkeutunut. Kun äärioikeisto ei pysty enää puolustelemaan rikoksiaan, se syyttää olemassaolostaan vihervasemmistoa. 🙌
Vierailija kirjoitti:

Se on aika huvittavaa kun vielä tiedetään että tuskin edes 20% persujen äänestäjistä tiesi äänestävänsä oikeistopuoluetta joka oli jo annettu EK kokoomuksen napinpainajaksi.
Putkosen kosiomatka ay liikkeeseen antoi perseille sen tarvittavan äänimäärän,
Vierailija kirjoitti:
Milloin eduskunnan puhemies ottaa kantaa?
Kuten on jo nähty ei tämä vihapuhemies omiaan tuomitse. Historian huonoin puhemies jo nyt.
Eräs kansanedustaja, joka oli sekä persu että poliisi, alkoi tässä menneinä vuosina kännissä räyhäämään julkisessa liikennevälineessä. Oli pikkujoulujen aika, mutta ilta vielä aikainen ja lapsiperheitäkin liikenteessä. Kansanedustajalle oli iloliemi maistunut, kun ilman kontrollia alkoi etnisen ihmisryhmän edustajaa solvaamaan. Onneksi kanssamatkustajat puolustuvivat solvauksen kohdetta ja käskivät kansanedustajaa olemaan hiljaa. Näky oli kyllä uskomaton, kun sama tyyppi, joka on lainsäätääjä ja lainvalvoja, kehtasi heittäytyä täysin ala-arvoiseen käytökseen häiriten tavallisten kansalaisten matkantekoa.

ja koko bussi taputti
Lieneekö ensimmäinen sairauspäivä palkaton? Vai maksavatko veronmaksajat sairauspäiväkorvaukset ja ehkä kuntouttavan kylpyläloman. Ei se mitään jos kansanedustaja on julkisella paikalla kännissä, mutta nätisti on käyttäydyttävä. Tuo ase-juttu on kyllä uskomaton. Entä jos olisikin vahingossa painanut liipasinta, kun osoitti aseella tai jos maahan osunut luoti olisi kimmonnut ihmiseen. Persujen touhu on uskomatonta. Ja millaisen tuomitsemisen Purra aloittikaan Marinille. Käski huumetestiin tanssivideon takia.
Timo Soini vertaa Vornasen tapausta Tony Halmeen tapaukseen. Hänkin ammuskeli mutta kotonaan. Soini vinkkaa ettei pidä astua julkisuuteen ennen kuin pää on kunnossa.
Onneksi alkaa jo olla väsynyttä "keskustelua".
Nyt on Juusolla helpompaa, Vornanen auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassari on valmis ideologiansa edessä uhraamaan suomalaisen naisen ja tytön hengen ja terveyden.
Kyllä nyt on kova hätä, kun tämä yks floodaa hullun lailla näitä vihervassarijuttuja.
Mun mielestäni on ihan helvetin hyvä, että jäi sairauslomalle. Eipä tuo työkykyinen ole ja julkisuus painaa päälle. Ihan järjetön teko ja vielä poliisimieheltä, joka tasan tarkkaan tuntee aselainsäädännön ja toki myös rikoslain. Poliisina hänellä on tietenkin aseenkanto-oikeus vaan hän ei toimi tällä hetkellä poliisina eikä poliisi siviiliasioissaan = vaikka nyt sitten ravintolassa aseenkanto-oikeuttaan käsittääkseni voi toteuttaa. Katsotaan, miten miehen käy. Joutuuko jättämään kansanedustajan luottamustehtävän ja myös poliisin virkansa. Mielenkiinnosta haluaisin myös tietää, että millainen porukka se oli, jonka kanssa tilanne tuollaiseen laittomaan toimintaan yltyi. Tietääköhän täällä joku, millainen asiakaskunta tuossa kyseissä ravintolassa normisti käy?
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö ensimmäinen sairauspäivä palkaton? Vai maksavatko veronmaksajat sairauspäiväkorvaukset ja ehkä kuntouttavan kylpyläloman. Ei se mitään jos kansanedustaja on julkisella paikalla kännissä, mutta nätisti on käyttäydyttävä. Tuo ase-juttu on kyllä uskomaton. Entä jos olisikin vahingossa painanut liipasinta, kun osoitti aseella tai jos maahan osunut luoti olisi kimmonnut ihmiseen. Persujen touhu on uskomatonta. Ja millaisen tuomitsemisen Purra aloittikaan Marinille. Käski huumetestiin tanssivideon takia.
Luoti olisi voinut kimmota ihan mihin tahansa, vaikka viattomaan koiranulkoiluttajaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on Juusolla helpompaa, Vornanen auttoi.
Kyllä Juuso muistetaan. Ei edes tiennyt että 100 miljoonaa leikataan terveysmenoista. Tulee kuolleita.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestäni on ihan helvetin hyvä, että jäi sairauslomalle. Eipä tuo työkykyinen ole ja julkisuus painaa päälle. Ihan järjetön teko ja vielä poliisimieheltä, joka tasan tarkkaan tuntee aselainsäädännön ja toki myös rikoslain. Poliisina hänellä on tietenkin aseenkanto-oikeus vaan hän ei toimi tällä hetkellä poliisina eikä poliisi siviiliasioissaan = vaikka nyt sitten ravintolassa aseenkanto-oikeuttaan käsittääkseni voi toteuttaa. Katsotaan, miten miehen käy. Joutuuko jättämään kansanedustajan luottamustehtävän ja myös poliisin virkansa. Mielenkiinnosta haluaisin myös tietää, että millainen porukka se oli, jonka kanssa tilanne tuollaiseen laittomaan toimintaan yltyi. Tietääköhän täällä joku, millainen asiakaskunta tuossa kyseissä ravintolassa normisti käy?
Yli-ikäisiä pissaliisoja. Ja näköjään myös Persuja jotka karkaa ördäämään kesken työpäivän.
Kansanedustajat saikuttaa menemään mutta muille säädetään sanktioita turhasta saikutuksesta.
Mikä vaiva hänellä on? Putki päällä, morkkis? Saako muutkin saikkua jos mokailee vaikka firman juhlissa?
Ei oo kovin kova äijä kun ei uskalla liikkua pääkaupungissa ilman asetta ja painelee "saikulle" kun jää tyhmyydestään kiinni.
Tää varmaan kulkee aseen kanssa kaupungilla, koska pelkää turvallisuutensa vuoksi kun on kansanedustaja. Voi rauhoittua, kukaan ei tunnista kuin siellä Joensuussa ehkä ja ketään ei kiinnosta.
Oon viettänyt elämäni Helsingissä, juhlinut ja liikkunut milloin missäkin, koskaan ei ole tullut mieleen, että tarvisi asetta kantaa. On nää perst urpoja.
Taitaa ikä painaa. Sanna ei saikuttanut vaikka kateelliset kuinka painoivat päälle. Sannan bileet ja peppukuvat taitaa ollakin aika pientä näiden pyssysankarien rinnalla. Sanna oli rautaa.
Tää on niin väärin ja tähän pitäisi puutuua. Lääkäri EI saisi määrätä sairauslomaa, jos ihminen ei kerran ole sairas, vaan vain töpeksinyt. Jääkööt palkattomalle vapaalle.
Muistan kuinka sisarellani oli kerran angiina ja oli tosi kipeä, niin työterveyslääkäri ei antanut saikkua, kun ei ollut tarpeeksi paljon kuumetta. Töihin vaan piti mennä ja nämä lierot nostaa täyttä palkaa "sairauslomalla" vaikka ovat terveitä, kuin pukit.
Lääkäri tekeee väärin kirjoittaessaan heille sairaulomaa. Ei sitä terveelle ihmiselle pidä kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tää varmaan kulkee aseen kanssa kaupungilla, koska pelkää turvallisuutensa vuoksi kun on kansanedustaja. Voi rauhoittua, kukaan ei tunnista kuin siellä Joensuussa ehkä ja ketään ei kiinnosta.
Oon viettänyt elämäni Helsingissä, juhlinut ja liikkunut milloin missäkin, koskaan ei ole tullut mieleen, että tarvisi asetta kantaa. On nää perst urpoja.
Helsinki on iso paha kaupunki. Heinähattu poliisia pelottaa niin että kulkee pyssy mukana kaduilla. Voi ressukkaa. Maitojuna vie ressukan takaisin äidin helmoihin sinne kotikirkonkylälle.
Vornanen kuuluu mm. Supon hallintoon. Sisäinen turvallisuus. Kansallinen turvallisuus. Jep, jep. Miten menee onadta mielestä asioista vastaava sisäministeri Rantanen? Ai niin. Ettehän te ota kantaa tutkinnan ollessa kesken, ettekä yksittäistapaukseen, ettekä henkilöön, ettekä jne, jne. Miettikää nyt kuitenkin mikä viesti tämä on sisäisestä turvallisuudesta, mitä tämä tekee oikeuskäytännölle, miten se taas kerran vaikuttaa maakuvaan ja ikävä kyllä se syö myös teidän uakottavuutenne. Ei ole pakko miettiä, jos tulee paha mieli. Se on vain suositus.