Kansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut baarissa
Kommentit (11076)
Kansanedustajan pidättäminen on mielestäni jo sen luokan asia, että siitä olisi pitänyt tiedottaa heti, vaikka sen yksityiskohtaisempia tietoja ei olisi voitukaan antaa. Halla-aho on saanut tiedon asiasta jo eilen aamulla, tekikö hän sen päätöksen, että asiasta ei tiedoteta virallisesti?
Eikös tämä Vornanen vaalikoneessa vaatinut kovempia rangaistuksia väkivaltarikollisille.
En voi ymmärtää miksi asiaa piiloteltiin. Tiedotusta kansalle välittömästi vaikka olisi miten hatarat tiedot
Pidätetyllä Vornasella olisi ollut yleisötilaisuus
Kansanedustaja Timo Vornasen oli määrä tavata ihmisiä tänään Joensuun Satamamarkkinoilla. Tilaisuutta on mainostettu ainakin paikallislehdessä. Tiedotteessa Vornanen toivottaa ihmisiä tervetulleeksi "juttelemaan sinulle tärkeistä asioista".
-No eipä mene tämäkään henkilö yleisötilaisuuteen puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marinin asuntoetuun kuulunut aamiaisetu oli persuille ylitsepääsemätön ongelma, vielä senkin jälkeen kun Sanna oma-aloitteisesti maksoi kulut vaikkei olisi edes tarvinnut, mutta kaupungilla ammuskellutta persua kyllä puolustellaan. Mikä teitä persujuntteja oikein vaivaa?!
Tästä kommentista tulikin mieleeni, että kenen rahoilla nuo tässä ammuskelussa käytetyt patruunat oli hankittu? Hankitaanko kansanedustajille aseet ja patruunat verovaroilla? En yllättyisi jos heillä olisi tuollainen "ase-etu", onhan heillä muitakin etuja.
eiköhän anneta viranomaisille työrauha
saattaa tietysti saastaiselle vihervassarille olla vaikeaa
Miettikää, saimme kuulla asiasta ensimmäisenä Seiskasta?! Mitä tässä maassa tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelta on pääministerin tiedotustilaisuus?
Pääministerillä ei ole mitään valtaa kansanedustajiin tai niiden tekemisiin.
On. Voi todeta että hallituksen taival oli nyt tässä ja järjestetään uudet vaalit.
Kyllä. Orpo voi kävellä Stubbin luo ja todeta, että tämä oli tässä. Sipilän hallituksessahan persut jakautuivat kahtia ja nämä äärioikeistolaiset heitettiin silloin ulos. Kuinka Orpo hyysää samaa porukkaa nyt hallituksssa?
"Kuinka Orpo hyysää samaa porukkaa nyt hallituksessa?" -koska EK tietää, että persut saadaan tekemään mitä vain kunhan vähän päähän paijataan kuin koiraa.
Ja saman tietää näemmä RKP.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä Vornanen vaalikoneessa vaatinut kovempia rangaistuksia väkivaltarikollisille.
Eikö kansanedustaja pidä olla esimerkkina kansalle? Joten voisi hyvin vaatia kunnon vankeustangaistuksen itselleen.
Aina kun persu menee baariin niin sattuu jotain. Sebu joutui kissatappeluun vihervas tytyn kanssa ja Timppa alkoi leikkiä Dirty Harrya baari-illan jälkeen :D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/riikka-purran-lauantain-yleisotilai…
Tuossa vielä linkki tuohon edelliseen kommenttiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, että mutku Sanna tässäkin keskustelussa.
Herätkää nyt jo hallituspuolueiden äänestäjät, en voi ymmärtää teitä?
Joku otti Sannan juhlimiset puheeksi ihmetellen miksi niitä kritisoitiin kun siitä ei ollut mukamas turvallisuudelle mitään haittaa. Syytä on hänenkin ihailijoidensa herätä tajuamaan, ettei ollut tehtäviensä tasalla päihdejengeineen sekoillessaan.
Niin? Kumpi on turvallisuudelle vaarallisempi ampumaherkkä kansanedustaja joka myös ampuu vai päissään tanssiva pääministeri.
Onnekseen jäi kiinni nyt. Miettikää, jos Timo olisi saanut esimerkiksi ajettua läpi päätöksen ehdottomasta vankeudesta kaikissa ampuma-aserikoksissa? Sitten olisi osunut jo niin kovasti omaan nilkkaan, että kaikki maailman ironia ei riitä.
Yli vuorokausi kulunut ja pääministeri sekä eduskunnan puhemies edelleen tutkan alla hiiren hiljaa piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelta on pääministerin tiedotustilaisuus?
Pääministerillä ei ole mitään valtaa kansanedustajiin tai niiden tekemisiin.
On. Voi todeta että hallituksen taival oli nyt tässä ja järjestetään uudet vaalit.
Kyllä. Orpo voi kävellä Stubbin luo ja todeta, että tämä oli tässä. Sipilän hallituksessahan persut jakautuivat kahtia ja nämä äärioikeistolaiset heitettiin silloin ulos. Kuinka Orpo hyysää samaa porukkaa nyt hallituksssa?
"Kuinka Orpo hyysää samaa porukkaa nyt hallituksessa?" -koska EK tietää, että persut saadaan tekemään mitä vain kunhan vähän päähän paijataan kuin koiraa.
Ja saman tietää nä
KD antaa anteeksi jos Timppa humaltui vain ehtoollisviinistä.
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustajan pidättäminen on mielestäni jo sen luokan asia, että siitä olisi pitänyt tiedottaa heti, vaikka sen yksityiskohtaisempia tietoja ei olisi voitukaan antaa. Halla-aho on saanut tiedon asiasta jo eilen aamulla, tekikö hän sen päätöksen, että asiasta ei tiedoteta virallisesti?
Eiköhän se olisi Halla-ahon tehtävä tiedottaa. Ei poliisi voi julkisesti levittää tietoja tässä vaiheessa. Koska oikeusvaltiossa epäilty on syytön kunnes oikeudenkäynnissä tuomitaan.
Mikäli PS on pyrkinyt salaamaan asian julkisuuteen pääsyn, on Antti Rinteen Posti-pimittelyt todella vähäpätöisiä tähän rinnastettuna.
persun kansanedustajat luulevat että saavat aseenkantoluvan heti kun pääsevät eduskuntaan ja luvan tappaa kaikki vihollisena pitämänsä.
Vierailija kirjoitti:
eiköhän anneta viranomaisille työrauha
saattaa tietysti saastaiselle vihervassarille olla vaikeaa
Aijai sentään kun ottaa peräpersulla koville. Harmittaako kun on tullut äänesteltyä kaikenmaailman ammuskelijat ja pedofiilit eduskuntaan? Naurista täältä! T. Saastainen vihervassari
Jos kyseessä olisi ollut tällainen kuvittelemasi poliittinen väkivalta, siitä oli tiedotettu, laajasti ja välittömästi ja persusta olisi tehty sankari ja uhri. Nyt ei.