Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pidättekö normaalina suhdetta, jossa pitää pelätä, ettei toinen suutu?

Vierailija
26.04.2024 |

Osa näyttää pitävän. Eivät ole onnellisia. Hymyt ovat kadonneet, siinä tunnusmerkki.

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
26.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokainen mies elää sellaisessa suhteessa

Oma valinta.

Vierailija
22/24 |
26.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten jotkut teistä viihtyy ja suostuu olemaan tekemisissä helposti suuttuvien kanssa??? Mitä hyvää siinä voi olla? Ei minusta mitään, vaikka muuten olisi välillä hurmaava ihminen. Sen verran monen vanhemman olen kuullut ruotivan suhteen huonoja puolia jälkeen päin, että uskon toisten sanomisia. Mulla on tosi hyväntuulinen mies, leppoisa ja rakentava ihminen. Ei oikeastaan koskaan hankala muuten kuin hösäämisen vuoksi. Se on minusta pientä ja suloista, ollut jo 25 vuotta. Mutta en kyllä kiivaan mörrin kanssa rupeaisi suhdetta perustamaan, sillä se on sitten vanhana määräävä piirre kodin ilmapiirissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
26.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelottava on henkilö, joka ärtyy nollasta sataan milloin mistäkin ja missä vaan tilanteessa. Perheelle pelottavaa ja rasittavaa, kun pitää tarkkailla koko ajan ilmeitä ettei nyt vaan. Hymy naamalla saa aikaan helpotuksen tunteen ja saattaa käynnistää myös aiheettoman mielistelyn. Tunnekasvatusta pitäisi opettaa pienestä pitäen, olisi ratkaisu monen perheen ongelmiin. 

Vierailija
24/24 |
26.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai miksi jotkut varoo suuttuttamasta kumppaniaan?

No mulle just vaimo tossa oikein todisti, että parasta mitä meidän suhteessa olisi ikinä voinut tapahtua olisi ollut ettei sitä koskaan olisi ollut. Minä hänet aikanaan pakotin siihen vasten tahtoaan estäen samalla henkisen kasvun ja unelmien toteutumisen ja kaiken oikean elämän. Takasin annoin pelkkää kylmyyttä ja seksiä, jossa häntä ei kuunnella koskaan. Lisäksi en koskaan ole häntä tuntenut yhtään.

Varmaan hän on oikeassa. Olen satsannut muutaman vuosikymmenen elämästäni pelkkään itselleni kertomaan valheeseen ja omiin fantasioihin perhe-elämästä jonkin mielikuvitusolennon kanssa. Olen nyt lopullisesti hyväksynyt kaiken minulle tästä sanotun. Näin se on ja aina ei voi voittaa. Ja koska kuulen tätä kirjoittaessani hänen äänensä päässäni totean lopuksi: Kyllä. Se kaikki on minun omaa syytäni. Mutta mitä sitten? Mitä väliä millään sitten enää sitten on? Kirjoita minulle lasku sinun pilatusta elämästäsi, niin maksan sen jos rahat riittää.